Luonnon laki, Kari Hotakainen

Ihmisen ja hyvinvointivaltion hauraus

Oloni on hengästynyt. Sen verran totaalisesti Kari Hotakainen vei jalat alta Luonnon laki -teoksensa (2013) sanataituruudella. Olen pitänyt häntä ennenkin hyvänä kirjailijana, mutta tämä.. Voiko kieli enää olla hiotumpaa ja kekseliäämpää? Välillä suorastaan läkähdyin, aivan kuten Mari A:kin. Hotakainen taivuttaa, kääntää ja vääntää sanoja aivan omalla tasollaan monin eri tekniikoin. Yksi omista lempikohdistani oli tämä:

Huldan silmistä tuli salamoita ja sinisiä liekkejä, pupillien keskellä oli lampi, jonka pintaan nousi vaaleatukkaisia elottomia tyttöjä.

Suketus kirjoitti omassa arviossaan, että Luonnon lain juoni oli liian sirpalemainen ja jäi turhan avoimeksi. Itse en kuitenkaan huomannut kompastelevani juoneen missään kohtaa. Minusta tarina kulki hyvin ja koherenssi säilyi, vaikka mukana olikin paljon henkilöhahmoja, ja sen myötä useita eri näkökulmia. Jopa monien kirjabloggarien karsastama ja täytehahmoksi leimaama sierraleonelainen oli minusta paikallaan, koska hän toi loppuun hieman globaalia näkökulmaa:

Vanha valkoinen mies oli sotilas. Niin kuin Badu itse. Eri sota, sama sota. Joka sota, ruma sota.

"Itku on iso eläin"

Vaikka Luonnon lain päähahmon nimi onkin Rautala, ja mies on ammatiltaan maalämpöyrittäjä, ei hän (tai kukaan muukaan kirjan mieshahmoista) ole erityisen maskuliininen. Jos lukija siis haluaa "miehet miehinä", tämä ei ole oikea kirjavalinta. Jos taas kaipaa jotain syvän humaania ja koskettavaa, Luonnon laki on erinomainen valinta. Tämän kirjan lukeminen tekee omankin olon haavoittuvaiseksi ja nöyräksi. Se kertoo paljon, että Rautala itkee jo kolmannella sivulla.

Luonnon laki toi minulle toistuvasti mieleen norjalaisen Erlend Loen, yhden lempikirjailijoistani. Tässä oli samanlainen ihmettelevä, lämmin ja humoristinen ote, tosin yleisvire oli vakavampi, kuin Loella.

Rikkain yksi prosentti..

Hotakainen puhuu kirjassaan voimakkaasti veronmaksun tärkeydestä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäjänä. Hyvä huomio, tosin suurimmat syntipukit tämän maan nykytilaan eivät ole yksityiset veronmaksajat, vaan aivan muut, suuremmat tahot, joita löysä lainsäädäntö suojelee. Kävin asiasta taannoin erinomaisen keskustelun finanssialalla työskentelevä enoni kanssa. Hän totesi, että Suomen talous olisi kerrasta kunnossa, jos suuret osakkeenomistajat maksaisivat veronsa siinä kuin normaali kansakin.

Sattumanvarainen huomio: Hotakaisen
sukunimi on kuin tehty kirjaston selkätarroja varten.
Imartelevaa!