Julma kuu, Outi Pakkanen

"Pitäisikö nyt soittaa poliisille?" KYLLÄ

Minulla on ollut viime aikoina vaikeuksia keskittyä äänikirjojen kuuntelemiseen. Hälyttävän monta äänikirjaa on tullut aloitettua, ja sitten kuitenkin jätettyä toistaiseksi kesken. Pitkän linjan dekkaristi, Outi Pakkanen, sai kuitenkin kiroukseni murtumaan; Koukutuin hänen tarinaansa siinä määrin, että aloin järjestämään vapaapäiväni ohjelmaa niin, että voisin jatkaa Julma Kuu -äänikirjan (2012) kuuntelua häiriöttä, ja huomasin jopa tuskastuvani hieman, kun jouduin sitten kuitenkin jättämään tarinan kesken. Olisin vain niin kovin halunnut kuunnella koko kahdeksantuntisen äänikirjan läpi saman päivän aikana. Eli addiktoiva tämä Pakkasen dekkari todellakin oli. 

Julma kuu on yhdistelmä Alfred Hitchcockin Takaikkunaa, Bridget Jonesia ja Fifty Shades of Greytä: Huolestunut Armi-kissamummo tarkkailee vastakkaisessa talossa asuvan Johanna Lindin tummasävyisen ja sangen huolestuttavan romanssin etenemistä kiikariensa läpi, ja puuttuu lopulta tapahtumien kulkuun. Kirjan miespäähenkilö, Samuel-niminen psykologi, kun todellakin vie Johannaa kuin kuorisankoa. 

Tarinan kuluessa Pakkanen onnistui vuoron perään sekä naurattamaan, että nostattamaan niskakarvani pystyyn. Pitkään jopa toivoin ja uskoin, että tapahtumat liukuisivat arkitodellisuuden rajojen tuolle puolen. Jo pienikin ripaus uuskummaa olisi tuonut mitä ihanimman lisäsäväyksen tähän kirjaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka potentiaalia siihen olikin; Samuelista olisi nimittäin tullut mitä verrattomin vampyyri! Mutta no, kyllähän minä tiesin, että tämä on "vain" dekkari.. Aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa.

Loppua kohti Julma kuu kapeni yllättäen pelkäksi vaisuksi kuun sirpiksi. En ole pitkään aikaan pettynyt yhtä paljon minkään kirjan loppuratkaisuun. Yhtäkkiä kiehtova tarina vain väsähti ja loppui kesken. Enkä ole ainoa, joka ei ollut tyytyväinen teoksen lopputulemaan; Myös Nenä kirjassa -blogin Norkku kritisoi kirjan loppua todeten muun muassa, että se vaikutti hutaistulta. Vaisusta lopusta huolimatta pidin kuuntelukokemustani kuitenkin yleisesti ottaen erinomaisena. 

Viihdyttävämpää työmatkaseuraa en juuri olisi voinut toivoa.