Nuukaillen - eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman, Laura Honkasalo

"Lakkaa kuvittelemasta, että elämäsi muuttuu, jos vain ostat tarpeeksi vaatteita"

Nykyään on saatavilla ihan liikaa kaikkea. Psykologit ovat havainneet, että liika valinnan vapaus tekee ihmisistä onnettomia. Siksi shoppailukin saattaa tehdä onnettomaksi: joudumme tekemään valintoja liian isojen valikoimien edessä ja aina jää epäilys, jäikö paras vaihtoehto sittenkin kauppaan.

Joitakin vuosia sitten luin John Naishin loistavan Riittää jo - irti maailmasta, jossa kaikkea on ihan liikaa -teoksen (julk. 2009), jossa korostettiin muun muassa shoppailun petollista psykologiaa. Ostohetkellä aivot tuottavat hyvänolonhormoneita, mutta ei kulu kauaakaan, kun aivokemiat palaavat normaalitasolle, ja onnellisuus uudesta omaisuudesta katoaa tuhkana tuuleen. Nyt kulutuskriittisyydestä ja oman elämäntahdin harkitusta hidastamisesta on ilmestynyt myös suomalainen versio, Laura Honkasalon astetta leppoisammalla otteella kirjoitettu Nuukaillen - eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman (julk. 2014).

Nuukaillen on helppolukuinen ja viihdyttävä teos, joka sisältää sekä käytännönläheisiä säästöohjeita että pohdintoja kuluttamisen psykologiasta ja ympäristövaikutuksista. Kuriositeettina mukaan on lisätty myös vanhan ajan säästöniksejä vuosien takaa: 

Heti kun kevätaurinko alkaa lämmittää, ovat pihat ja tienvarret vihantanaan aivan ilmaisia vihanneksia, kun vain osaamme ottaa ja käyttää hyväksemme.

- Koti - perhepiirin vuosikirja (1943)

Säästäwäisyys on talouden woimassa pitämisen perustus. Ei se kuitenkaan sowi käymään saituudeksi; vaan jokaisen emännän tulee ymmärtäwäisesti oijentaa itsensä määrättyin tuloinsa mukaan.

- Amelie de Frese: Koto-askareet (1871)

Itselleni Honkasalon kirjan parasta antia olivat lifestyleblogien tavaranpalvonnan ja shoppailuhysterian osuva kritisointi, sekä huomiot siitä, että paitsi tavaraa, myös liiallista tekemistä, harrastuksia ja internetin käyttöä on syytä rajoittaa. Kuten Honkasalo toteaa: 

Karsi tarpeettomat velvollisuudet. Korvaa sana "pitäisi" sanalla "voisin".

Näin lopuksi haluan vielä mainita, että mikäli elämän kohtuullistaminen kiinnostaa, kannattaa aivan ehdottomasti lukea myös Alexander von Schönburgin vuonna 2007 julkaistu Tyylikkään köyhäilyn taito. Von Schönburgin teoksessa yhdistyvät Naishin ja Honkasalon kirjojen parhaat puolet, ja lisäksi se on kirjoitettu kaunokirjamaisen lennokkaasti, hyviä tarinoita säästelemättä.

Gourmet, Tuomas Vimma

Vimma Trimalkion pitojen tunnelmissa

Kas niin. Olen jälleen lukenut yhden Tuomas Vimman teoksen, joten minulla taitaa todellakin olla jonkinlainen putki päällä. Vuonna 2008 julkaistu Gourmet on Vimman kolmas romaani, ja minun neljäs puolen vuoden sisään häneltä lukemani teos. Sillä välin kun monet muut lukupuolissa olevat kirjat pölyttyvät hyllyssäni kuukaudesta toiseen, luen Vimman teoksia läpi oman keskimääräisen lukuvauhtini huomioon ottaen todella.. noh.. vimmaisesti. Mutta minkäs teet, kun kirjailijan vauhdikkaita käänteitä ja persoonallista sanakikkailua yhdistelevä teksti aiheuttaa minussa toistuvasti "vielä yksi sivu"-sydrooman? Silloinhan on vain pakko lukea!

Tässä Helsinki-trilogian täydentävässä teoksessa uppoudutaan ravintolamaailmaan, vimmamaisen huikentelevaan tyyliin totta kai: 

Koristelin lautaset tuoksupielikin terälehdistä leikkaamillani lumpeilla, kaislikkoa esittävillä mullokalan viiksisäikeillä, mustikalla värjäämästäni sokerista veistämilläni sudenkorennoilla sekä syötävästä paperista taittelemillani ja sitten friteeraamillani origamikaloilla. Sormisuolan asetin tarjolle valkoisten marsipaanijoutsenten vetämässä kehrätystä sokerista muotoilemassani veneessä.

Idea kirjan sijoittamisesta ruuan maailmaan oli hauska ja trendikäs, tosin ajoittain huomasin puutuvani loputtomaan ruokasnobbailuun, kun niteen pituuskin lähenteli jo kunnioitettavaa kolmeasataa sivua. Pieni tiivistäminen olisikin ollut paikallaan. 

Nyt monta Vimmaa putkeen lukeneena olen alkanut löytää hänen teoksistaan enenevissä määrin yhtäläisyyksiä ja erilaisia kaavoja. Esimerkiksi siinä missä Vimman edellisessä romaanissa, Toisessa, (julk. 2005) päähenkilön tyttöystävä kiihottuu äärimmilleen Louis Vuittonin vintage-matkalaukkusetistä, aiheutetaan naisystävälle vastaavan tasoinen sekoaminen tällä kertaa huippukalliin viinin, vuoden 1947 Chateau Lafleurin avulla:

Kuin veripankkiin yöksi lukittu romanialainen kreivi hän tyhjensi maljansa yhdellä kulauksella, viinin valuessa hänen suupielistään kaulalle ja pamppaileville rinnoille. Zwzannan nännit törröttivät nyt pystyssä kuin Smith & Wesson .357:n viilatut patruunat ja häneltä pääsi ilmoille haavoittuneelle saaliseläimelle ominainen vinkaisu.

Tämänkaltaiset kohtaukset tiivistävät erinomaisesti Vimman hurmosmaisen kursailemattoman suhteen materiaan, ja ennen kaikkea luksukseen. Ja mikäli Helsingin Sanomien Tommi Aitiota on uskominen, saattaa tämä ääri-konsumeristinen ominaispiirre olla peräisin Bret Easton Ellisin American Psycho -klassikosta (julk. 1991).

Kuten aiemmissakin Vimmalta lukemissani romaaneissa, myös Gourmetissa oli mukana hyvin vahvoja ja juonen kannalta relevantteja naishahmoja, jotka ohjailevat miespuolista päähenkilöä mielensä mukaan juuri niin kuin itse haluavat. Pidän tästä puolesta Vimman teoksissa suuresti. Äkkiseltään näyttää monesti siltä, että Vimman kirjat kertovat enemmän ja vähemmän pahoista luonnevioista kärsivistä tuhlaajapojista, mutta lopulta on kuitenkin aina selvää, että puikoissa istuu tosiasiassa miespäähahmoa huomattavasti vahvempi nainen. Tosin Gourmetissa loppuun asti nimettömänä pysynyt päähenkilö kyllä pyrkii uhmaamaan naistensa tahtoa, mutta huonostihan siinä lopulta käy. Tällä tarinalla on siis selkeä opetus..

Toinen, Tuomas Vimma

 Meta, metampi, Toinen

Tuomas Vimman esikoisteos, Helsinki 12 (julk. 2004), oli aikoinaan kohuttu, paljon huomiota saanut romaani. Niinpä Vimma intoutui kirjoittamaan siitä fiktiivisen metaromaanin, Toisen, (julk. 2005), jossa "paljastuu", että Vimma olikin vain sätkynukke, ja todellisuudessa menestysromaanin on kirjoittanut hänen tyttöystävänsä, näyttävä ja älykäs, mutta julkisuutta vihaava ja siksi haamukirjailijan roolissa viihtyvä Indigo. Vimma itse ei ole edes lukenut tyttöystävänsä kirjaa kunnolla läpi, vaikka promoaa sitä aktiivisesti. Tämä meta-asetelma oli hauska. Vähän kuin Vimma olisi kävellyt oman itsensä takana, ja heitellyt kiviä takaraivoonsa.

Vimmalle tyypillisesti Toinen on villi ja hedonistinen teos, jossa yhdistetään sujuvasti kerskakulutus, seksi, ruoka, muotivaatteet ja kaikkien mahdollisten yhteiskunnan sääntöjen rikkominen. Erityisesti kirjan kolmas päähenkilö, Vimman umpirikas ystävä Ronja, tekee juuri niin kuin itse haluaa, olipa kyseessä sitten villin karhunpennun haltuunotto, oman aivokuoren lamauttaminen, feederismi, tai kyseenalaiset poliittiset mieltymykset. Tosin sen verran Vimma toki tulee vastaan, että hän näyttää lukijalle myös Ronjan tekemien valintojen haittapuolet ja jälkiseuraamukset.

Kuten muissakin Vimmalta lukemissani teoksissa, myös tässä otettiin kantaa johonkin kyseenalaiseen alaan. Tällä kertaa kritiikin kohteena oli sensaatiolehdistö, ja erityisesti kaikkien suomalaisten tuntema Seiska. Näkökulma ja sävy oli tällä kertaa kuitenkin erilainen, kuin Raksassa ja Helsinkin 12:ssa, joissa läpimätää alaa tarkastellaan sisäpuolelta käsin. Nyt Vimma nimittäin asetti itsensä ulkopuolisen uhrin asemaan, ja kritiikkikin oli mahdollisesti tästä johtuen tavallista hampaattomampaa. Lisäksi valitun alan lieveilmiöt olivat ennalta tuttuja, ja siksi kovin yllätyksettömiä. Juorutoimittaja Rauni Näätävaaran edesottamukset eivät siis valitettavasti saaneet aikaan samanlaista wow-efektiä, kuin rakennusalan ja mainosalan synkemmän puolen esittely:

Kyllä mä olin omassa mielessäni ollut varautunut siihen, että media kiinnostuis musta. Jotenkin olin vain naivisti kuvitellut sen tarkoittavan haastattelupyyntöjä ja satunnaisia nimmarinruinaajia. Massiivinen ajojahti, jonka kohteeksi olin joutunut, oli jotain mistä en ollut pahimmissa painajaisissanikaan uneksinut.

- I've heard it, I've heard it, I've heard it.. Lopun kosto oli sentään vimmamaisen näyttävä ja yliampuva.

Helsinki 12, Tuomas Vimma

Kirjamaailman Cheekin vahva esikoisteos

Mun teki mieli heittää kärrynpyöriä ja pyöritellä jänisräikkiä, eikä 'omatunto' edes kuulunut sanavarastooni.

Tuomas Vimma on addiktoinut minut huolella. Taannoin kuuntelin Raksa-teoksen äänikirjaversion hyvin intensiivisessä tahdissa, ja nyt puolestaan koukutuin seitsemän vuotta vanhempaan Helsinki 12:ta (julk. 2004) totaalisesti.

Vimmalle tyypillisesti Helsinki 12 sisälsi paljon moraalittomuuksia, epäkorrekteja näkemyksiä ja tietoista lukijan provosointia. Tämä huikentelevainen, helsinkiläiseen mainosmaailmaan sijoittuva tuhlaajapoikatarina oli kaikessa narsistisessa nihilismissään ja kerskailevassa hedonistisuudessaan kuitenkin todella viihdyttävä kokemus, överiys kun on tyylikeino muiden joukossa. Aivan kuten Vimman sielunveli, Jare Henrik Tiihonenkin toteaa: "Vien tän äärirajoille, äärirajoille/vien tän äärirajoille, sua varten."

Mainostoimistoissa 90-luvulla työskennellyttä Vimmaa syytettiin mainosmaailman moraalia säälimättömästi ruotivan Helsinki 12:ta ilmestymisen jälkeen oman pesän likaamisesta. Vanhat kollegat ärsyyntyivät, koska Vimma sohi muurahaispesää heidän mielestään turhan rankasti. Sama, kirjailijalle henkilökohtaisesti tutun alan ongelmakohtien ronski esiin nostaminen jatkui myös Raksa-teoksessa, jossa tulilinjalle joutui puolestaan suomalainen remonttibisnes.

Minua henkilökohtaisesti ei haittaa tällainen eri alojen epäkohtien säälimätön (tosin toivon mukaan kärjistetty) osoittelu millään muotoa. Päin vastoin, on hienoa, että Vimma uskaltaa hyödyntää sananvapauttaan näinkin rohkeasti ja viihdyttävästi. 

- Kapish!

Tyylikkään köyhäilyn taito, Alexander von Schönburg

"Kadehditko rikkaita? Masentaako rahan puute? Älä huoli, uudet
tuulet ovat jo täällä: tulevaisuuden trendi on köyhäily!
Taloudellista alamäkeä voi lasketella tyytyväisesti, iloiten
ja ennen kaikkea tyylikkäästi. Tyylikkään köyhäilyn jaloa taitoa
voi soveltaa autoihin, lomamatkoihin, asuntoon, vaatteisiin,
ruokaan ja lasten kasvatukseen."

Elämisen taidon puolustus kerskakulutusta vastaan

Alexander von Schönburgin Tyylikkään köyhäilyn taito (alkup. Die Kunst des stilvollen Verarmens: Wie man ohne Geld reich wird, 2007) on ollut yksi lempikirjoistani jo vuosia, ja olen lukenut sen moneen kertaan. Tämä sujuvasti kirjoitettu, älykäs ja hauska kirja sekä viihdyttää että herättää ajattelemaan. Lisäksi se on sangen ajankohtaista ja piristävää lukemista näinä talouden laskusuhdanteen aikoina. Teoksessa oman lukunsa ovat saaneet muun muassa ruoka, autoilu, pukeutuminen, lomailu ja shoppailu.

Kirjan kirjoittanut saksalainen kreivi oli aiemmin menestyvä toimittaja. Von Schönburgin ura kuitenkin katkesi, kun hänet irtisanottiin "taloudellisista ja tuotannollisista syistä". Lisäksi hänen aatelissukunsa on köyhtynyt tasaisesti jo viidensadan vuoden ajan. Eläminen "suu säkkiä myöden", mutta silti arvokkaasti ja tyylikkäästi on hänellä siis verissä:

Kriisi on Max Frischin mukaan valtavan tuottoisa tila, siltä on vain vietävä katastrofin sivumaku.

Kirjan ydinajatuksen mukaan kerskakulutus ei tee onnelliseksi, koska asioita osaa arvostaa vasta, kun niitä ei voi pitää itsestäänselvyyksinä. Esimerkiksi lasten kasvatusta käsittelevässä luvussa Von Schönburg kirjoittaa:

Köyhin lapsi, jonka olen koskaan tavannut, oli pieni Ali Kashoggi, monimiljonääri Adnan Kashoggin nuori poika. Hänen huoneensa Kashoggin palatsissa vuorilla Marbellan yläpuolella oli urheiluhallin kokoinen. Kaikki leikkikalut olivat XXL-kokoa: valtavia nalleja ja valtavankokoisia leikkiautoja, joiden joukossa oli oikeasti toimivia Ferrarin ja Rolls-Roycen malleja lapsille. Ja keskellä äänekkäästi vinkuvia, kiliseviä, töötöttäviä ja vilkkuvia leikkikaluja istui Ali, sietämätön kiusanhenki, joka jatkuvasti piinasi lukuisia lastenhoitajiaan, ei osannut leikkiä yksin ja vaikutti vuoronperään pitkästyneeltä ja ärtyneeltä. Iltapäivän viihteeksi kutsuttiin pellejä, mutta en nähnyt hänen nauravan kertaakaan. 

Kuulin, että hänet lähetettäisiin myöhemmin kouluun New Yorkiin, luultavasti sellaiseen rikkaiden lasten kouluun kuin Dwight, Spence tai St. Anna's. Spence on tunnettu siitä, että jo 11-vuotiaat tytöt juoksentelevat Pradan käsilaukut käsissään, Dwight ja St. Anna's puolestaan oppilaiden alkoholin ja huumeiden käytöstä. Mistä tällaiset lapset voisivat vielä nauttia? Ei heillä ole muuta mahdollisuutta kuin elää Goassa hippeinä tai kierrellä narkkareina ympäri Algeriaa tasoittaakseen lapsuutensa ylenpalttisuuden.

Lisäksi ylenpalttinen mällääminen on tyylitöntä:

Maun kaikkein suurin vihollinen on aina ollut raha.

Jos sillifileet olisivat yhtä kalliita kuin kaviaari, tämän maailman uusrikkaat pintaliitäjät söisivät niitä suurella hartaudella pikkusormi sirosti pystyssä.

Tarve ostaa voi kertoa myös laumasieluisuudesta ja siitä, että on antanut mainosmiesten viedä itseään kuin pässiä narussa. Von Schönburg avaa markkinoinnin karua maailmaa:

Ymmärtääksemme markkinoinnin mekanismit kannattaa lukea Frederic Beigbederin kirja 8,99 (ilmestynyt myös nimellä 24,99). Hän työskenteli kymmenen vuotta mainostoimittajana. Kirjan päähenkilö Octave Parango - joka inhoaa maailmaa, jossa kaikki, hän itse mukaan luettuna, on ostettavissa - sanoo yhdessä kohtaa: "Ja kun lopulta käytät säästösi unelmiesi autoon, siihen jota mainostin viimeisessä kampanjassani, olen tehnyt siitä jo epämuodikkaan. Olen kolme askelta sinua edellä ja saan sinut aina turhautumaan. Glamour on maa, johon ei koskaan pääse. Huumaan sinut uutuudella, joka ei koskaan pysy uutuutena. Aina tulee uusi, joka vanhentaa edellisen. Sakramenttini on panna sinut kuolaamaan. Minun ammatissani kukaan ei toivo onneasi, koska onnelliset ihmiset eivät kuluta."

Myöhemmin kirjassa Von Schönburg toteaakin:

Kuten ystäväni Carl Laszlo kirjoitti kirjassaan Aufruf zum Luxus ("Kehotus ylellisyyteen", 1960), luksus tarkoittaa sitä "että omistaa sen, mitä haluaa omistaa, ja luopuu kaikesta, mitä pitäisi omistaa".

- Amen! Tyylikkään köyhäilyn taito on niin osuvasti kirjoitettu, että menen sanattomaksi. Siksi tässä bloggauksessa olikin paljon suoria sitaatteja: Oli parasta antaa kirjan puhua puolestaan.

Jos haluaa hyvää lukemista, kannattaa etsiä tämä teos käsiinsä.

"Luopumisen kyky on nautinnon oleellinen edellytys."