Gourmet, Tuomas Vimma

Vimma Trimalkion pitojen tunnelmissa

Kas niin. Olen jälleen lukenut yhden Tuomas Vimman teoksen, joten minulla taitaa todellakin olla jonkinlainen putki päällä. Vuonna 2008 julkaistu Gourmet on Vimman kolmas romaani, ja minun neljäs puolen vuoden sisään häneltä lukemani teos. Sillä välin kun monet muut lukupuolissa olevat kirjat pölyttyvät hyllyssäni kuukaudesta toiseen, luen Vimman teoksia läpi oman keskimääräisen lukuvauhtini huomioon ottaen todella.. noh.. vimmaisesti. Mutta minkäs teet, kun kirjailijan vauhdikkaita käänteitä ja persoonallista sanakikkailua yhdistelevä teksti aiheuttaa minussa toistuvasti "vielä yksi sivu"-sydrooman? Silloinhan on vain pakko lukea!

Tässä Helsinki-trilogian täydentävässä teoksessa uppoudutaan ravintolamaailmaan, vimmamaisen huikentelevaan tyyliin totta kai: 

Koristelin lautaset tuoksupielikin terälehdistä leikkaamillani lumpeilla, kaislikkoa esittävillä mullokalan viiksisäikeillä, mustikalla värjäämästäni sokerista veistämilläni sudenkorennoilla sekä syötävästä paperista taittelemillani ja sitten friteeraamillani origamikaloilla. Sormisuolan asetin tarjolle valkoisten marsipaanijoutsenten vetämässä kehrätystä sokerista muotoilemassani veneessä.

Idea kirjan sijoittamisesta ruuan maailmaan oli hauska ja trendikäs, tosin ajoittain huomasin puutuvani loputtomaan ruokasnobbailuun, kun niteen pituuskin lähenteli jo kunnioitettavaa kolmeasataa sivua. Pieni tiivistäminen olisikin ollut paikallaan. 

Nyt monta Vimmaa putkeen lukeneena olen alkanut löytää hänen teoksistaan enenevissä määrin yhtäläisyyksiä ja erilaisia kaavoja. Esimerkiksi siinä missä Vimman edellisessä romaanissa, Toisessa, (julk. 2005) päähenkilön tyttöystävä kiihottuu äärimmilleen Louis Vuittonin vintage-matkalaukkusetistä, aiheutetaan naisystävälle vastaavan tasoinen sekoaminen tällä kertaa huippukalliin viinin, vuoden 1947 Chateau Lafleurin avulla:

Kuin veripankkiin yöksi lukittu romanialainen kreivi hän tyhjensi maljansa yhdellä kulauksella, viinin valuessa hänen suupielistään kaulalle ja pamppaileville rinnoille. Zwzannan nännit törröttivät nyt pystyssä kuin Smith & Wesson .357:n viilatut patruunat ja häneltä pääsi ilmoille haavoittuneelle saaliseläimelle ominainen vinkaisu.

Tämänkaltaiset kohtaukset tiivistävät erinomaisesti Vimman hurmosmaisen kursailemattoman suhteen materiaan, ja ennen kaikkea luksukseen. Ja mikäli Helsingin Sanomien Tommi Aitiota on uskominen, saattaa tämä ääri-konsumeristinen ominaispiirre olla peräisin Bret Easton Ellisin American Psycho -klassikosta (julk. 1991).

Kuten aiemmissakin Vimmalta lukemissani romaaneissa, myös Gourmetissa oli mukana hyvin vahvoja ja juonen kannalta relevantteja naishahmoja, jotka ohjailevat miespuolista päähenkilöä mielensä mukaan juuri niin kuin itse haluavat. Pidän tästä puolesta Vimman teoksissa suuresti. Äkkiseltään näyttää monesti siltä, että Vimman kirjat kertovat enemmän ja vähemmän pahoista luonnevioista kärsivistä tuhlaajapojista, mutta lopulta on kuitenkin aina selvää, että puikoissa istuu tosiasiassa miespäähahmoa huomattavasti vahvempi nainen. Tosin Gourmetissa loppuun asti nimettömänä pysynyt päähenkilö kyllä pyrkii uhmaamaan naistensa tahtoa, mutta huonostihan siinä lopulta käy. Tällä tarinalla on siis selkeä opetus..