Raskausarpia - Juoppuhullun päiväkirja, osa 3, Juha Vuorinen

"Olen aina ollut sitä mieltä, että nainen on outo kapine. Raskaana olevista puhumattakaan."

Sirpa lopetteli syömistään ja mulla alkoi uni painaa simmua. Kuulin, kun tarjotin laskettiin lattialle. Sänky heilahti, kun pienen iltapalan nauttinut ryhävalas haki pikku masulleen sopivaa asentoa. Taas alkoi se helvetin hetkutus, kun Sirpa etsi patjasta sopivaa kohtaa kuin maanmittari.

Muistan yhä, miten luin ensimmäisen Vuoriseni vuosia sitten. Kyseessä oli tietenkin "Tuusulan Aleksis Kiven" huippusuosittu esikoisteos, Juoppohullun päiväkirja (julk. 1998) , jonka olin löytänyt poikaystävän laatikon pohjalta, ja mies sai toden totta vielä moneen kertaan katua, ettei ollut piilottanut kirjaa paremmin. Yönä jos toisenakin tuli nimittäin naureskeltua rappio-Juhalle peiton alla taskulampun valossa, ja näin häirittyä kirjan omistajan unta. Vaikka tuon kulttiteoksen lukemisesta onkin nyt jo vuosia, lasken sen vielä tänäkin päivänä lukemieni huumorikirjojen kirkkaimpaan kärkeen yhdessä TSH-parodian, Bored of the Ringsin  (julk. 1969) kanssa. On kirjoja, joille nauretaan. Ja sitten on kirjoja, joille huutonauretaan.

Viime vuonna palasin Vuorisen tuotannon pariin Painajainen piparitalossa -äänikirjan (julk. 2009) merkeissä, ja huomasin edelleen viihtyväni erinomaisesti. Niinpä lainauspäätöksen tekeminen oli sangen helppo, kun taannoisella kirjastoreissullani satuin törmäämään Raskausarpia - Juoppuhullun päiväkirja 3 -teokseen (julk. 2003). Jälkikäteen ajateltuna toinen juoppis, Tolppa-apina - Juoppohullun päiväkirja 2 (julk. 2002), olisi tietenkin kannattanut lukea ensin. Nyt kun teksti alkoi todella kaukaa ensimmäisen osan lopusta, ja minulta jäi joitakin detaljisia Tolppa-apina -viittauksia tajuamatta. 

Mutta noh, meni tämä toki näinkin. Nyt siis entisestä rappioalkoholistista oli tullut punaista lihaa välttelevä absolutisti, joka odotti ensimmäistä lastaan yhdessä avovaimonsa kanssa. Kyseessä on mitä selkeimmin antisankarin kasvutarina.

Raskausarpia oli aiempien Vuoristeni tapaan varsin nopeaa ja kepeää luettavaa, ja se jaksoi naurattaa useaan otteeseen. Mitä hahmoihin tulee, pidin erityisesti Juhan ystävästä, aina hieman hukassa olevasta Kristian-reppanasta, vaikka hän ei minun silmissäni vetänytkään vertoja Painajainen piparitalossa -kirjan eksentriselle Käpperssille.

Yleisesti ottaen varsin positiivisesta lukukokemuksestani huolimatta minun on sanottava, että huomasin nyt aiempaa selkeämmin, että minun ja Vuorisen huumorintajut eivät aina kohtaa. Aloin nimittäin todella väsymään jatkuvaan homofobiseen läppään, eivätkä kirjan rasistiset sävyt myöskään parantaneet lukukokemustani. Minua on yleensä melko helppo naurattaa, eikä huumorin tarvitse välttämättä olla edes erityisen älykästä. Mutta jos jutut ovat pahasti aikaansa jäljessä, ja alkavat tuntua rasistisilta tai homofobisilta, en enää oikein viihdy. 

Myös osa väärinkäsityksiin nojaavasta tilannekomiikasta ("Saako rautatabletteja rautakaupasta?") tuntui hieman väsähtäneeltä, enkä nähnyt mitään erityisen elähdyttävää siinäkään, kun raskaana oleva Sirpa tuon tuostakin pahoinpiteli tulevan lapsensa isää enemmän tai vähemmän aggressiivisesti. En, vaikka mies olikin kaksimetrinen karju, joka kesti iskut yleensä ilman verenvuotoa.

Krista totesi omassa arviossaan, että kolmosjuoppis on ehdottomasti Juoppohullun päiväkirjojen heikoin lenkki, enkä ihmettele tätä lainkaan. Omistakin Vuoris-kirjoistani tämä on ollut vähiten mieleeni. Tiedän, että Vuorinen pystyy parempaankin.