Sistersin veljekset, Patrick DeWitt

 

Herkät cowboyt

Patrick DeWittin Sistersin veljekset (The Sisters Brothers, 2011) on paitsi ensimmäinen lukemani western-kirja, myös yksi parhaista lukemistani kirjoista pitkään aikaan. Luin (/kuuntelin) Sistersin veljekset vetämääni lukupiiriä varten, ja koukutuin siihen ensi sivulta alkaen. 

Syy oli ensin varsin yksinkertainen: kirjan alku käsittelee hevosia, ja olen itse hevosenomistaja. Toki tunnelma oli sangen ikävä, sillä päähenkilöiden hevoset olivat juuri kuolleet tallipalossa. Tämä kuitenkin herätti mielenkiintoni. Myöhemminkin kirjassa toisen päähenkilön hevonen, Elin omistama Tub, nousee hyvin keskeiseksi osaksi juonta. Eräässä kirjailijahaastattelussa oli kuulemma jopa keskusteltu siitä, oliko Tub romaanin sankari. Minusta hän oli yksi heistä.

Tätä palkkamurhaajaveljesten matkakertomusta Oregonista Kaliforniaan voi toki suositella muillekin, kuin hevosihmisille (ja western-faneille). Kaikki, jotka pitävät rouheista henkilöhahmoista, hyvästä dialogista ja värikkäistä juonenkäänteistä, tulevat todennäköisesti pitämään myös tästä DeWittin teoksesta. Suosittelen lisäksi lämpimästi myös tämän kirjan samannimistä elokuva-adaptaatiota vuodelta 2018.

DeWitt haastaa perinteistä western-maailman macho-kuvastoa hienosti: viinaanmenevä isoveli Charlie kärsii pahasta krapulasta tuon tuostakin ja haluaa pukeutua hienoihin vaatteisiin. Minäkertoja, nuorempi veli Eli taas yrittää laihduttaa ja syödä enemmän kasviksia hurmatakseen ihastuksensa kohteen. Hän myös opettelee harjaamaan hampaitaan. Kirjan parasta antia ovat ehdottomasti Elin isäiset monologit, joissa hän muun muassa pohtii sitä, koska mahtaa löytää rakkauden. Tästä cowboyden sisäisestä elämästä koko kirja sai myös alkunsa, jos kirjailijaa on uskominen. DeWittin mukaan sanapari "sensitive cowboys" oli nimittäin keskeinen käsite Charlien ja Elin tarinan takana.

Dinosauruspuisto, Michael Crichton

 

Kansikuva lainattu Wikipediasta.

Ekotrilleri parhaimmillaan

Juuri teattereihin saapuneen Jurassic World Rebirth -elokuvan kunniaksi päätin kuunnella koko dinosaurussaagan startanneen alkuperäisteoksen, Michael Crichtonin (1942-2008) Dinosauruspuiston (Jurassic Park, 1990), uudelleen. 

Tämä oli minulle mieluisa tehtävä, sillä olen aina ollut Jurassic Park -fani. Suosittelenkin ehdottomasti kaikille Rebirthin katsojille alkuperäisteoksen lukemista ennen elokuvateatteriin marssimista, jos tämä tarinamaailma kiinnostaa pienimmissäkään määrin. Varsinkin, kun uudessa elokuvassa on vihdoin mukana alkuperäiskirjasta tuttu, jokseenkin legendaarinen jokikohtaus. Pääsinkin jo väittelemään YouTuben kommenttiosioon toisten fanien kanssa siitä, osaako tyrannosaurus Rex uida, vai käveleekö se vain joen pohjalla. Erään kommentoijan mukaan minun näkemyksistäni huomaa, että en ole lukenut kirjaa. Oli ilo havaita, että fanien tarve päteä triviatiedolla elää ja voi hyvin.

Steven Spielbergin Jurassic Park -elokuva vuodelta 1993 perustuu tietenkin tähän samannimiseen klassikkokirjaan. Siinä ovat olleet käsikirjoittajina juurikin Crichton itse, sekä myös uusimman Rebirthin käsikirjoittanut David Koepp. Tästä johtunee, että Rebirth suorastaan vilisee detaljisia viittauksia Jurassic Park -elokuvaan ("Objects in mirror are closer than they appear..").

Itseäni yllätti toisella kuuntelukierroksella se, miten paljon kirja itse asiassa eroaa elokuvasta. Kumpikin tarina toimii, mutta omalla tavallaan. Yleisesti ottaen kirja on synkempi, raaempi ja syvällisempi kuin elokuva-adaptaatio. Esimerkiksi dinosauruspuiston perustaja John Hammond on kirjassa paljon inhottavampi hahmo kuin elokuvassa: hän ei välitä lapsenlapsistaan, ainoastaan rahasta. Elokuvassahan Hammond vaikuttaa lähinnä hyväntahtoiselta papalta, joka on tehnyt investoinneissaan joitakin virhearvioita. 

Myös juonellisesti kirja on monilta osin erilainen kuin elokuva, varsinkin alkuun ja loppuun oli lisätty tapahtumia, jotka puuttuvat elokuvaversiosta. Toki esimerkiksi eräs teoksen alussa oleva rantakohtaus on saanut paikkansa myöhemmin tehdyssä The Lost World -elokuvassa (1997).

Jos Dinosauruspuistosta pitäisi sanoa jotain negatiivista, niin suomennos oli minusta ajoittain huolimaton. Erityisesti korvaani särähtivät kohtaukset, joissa tyrannosaurus rex istui. Epäilen, että alkuperäiskielessä on käytetty verbiä "to sit", joka on suomennettu olemisen sijaan kirjaimellisesti istumiseksi. Tämän verbin käyttö antaa itselleni varsin omituisia ja huonosti tunnelmaan istuvia mielikuvia. Enkä usko, että rexille on ollut fyysisesti edes mahdollista istua suuren ja voimakkaan häntänsä takia. Voi toki olla, että paleontologit luulivat vielä kirjan syntyaikoina, että tyrannosaurus rex kulki häntä maata viistäen ja tasapainoili siihen tukien. Tämähän on sittemmin osoitettu vääräksi tiedoksi.

Lisäksi vielä varoituksen sana äänikirjan kuuntelijoille: tarina sisältää paljon tuskallisen pitkiä koodausrimpsuja, jotka ainakin oman äänikirjaversioni lukija tavaa ääneen turhankin tunnollisesti. Niinpä suosittelisinkin lukemaan Dinosauruspuiston ennemmin printtiversiona. Tosin jos mielii saada kirjan omaksi, joutuu pulittamaan todennäköisesti kymmeniä euroja. Esimerkiksi Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä Dinosauruspuistosta pyydettiin 30 euroa, ja nettihintoihin verrattuna se on alakanttiin. Onneksi meillä on kirjastot. Joskin itse haluaisin omistaa tämän klassikon pysyvästi.

Dinosauruspuisto-kirjasta löytyy toiminnan lisäksi myös filosofisempi puoli (joka valitettavasti puuttuu lähes kokonaan esimerkiksi uusimmasta Rebirth-elokuvasta). Monessa suhteessa sen viesti on sama, kuin juuri lukemassani ja bloggaamassani Frank Schätzingin Pedot-kirjassa: luonto voittaa aina. Ihminen voi omilla toimillaan aiheuttaa oman sukupuuttonsa, mutta elämä jatkuu kyllä muissa muodoissa. Erona Petoihin Dinosauruspuistossa on tietenkin mukana spesifiä pohdintaa siitä, kannattaako dinosauruksia tuoda takaisin, jos se olisi mahdollista (ilmeisesti se voisi onnistua jalostamalla lintuja "takaperin"). Ja vaikka Dinosauruspuisto on jo 35-vuotta vanha kirja, ovat sen teemat ajankohtaisia edelleen muuallakin, kuin vain elokuvateattereissa. Ei tarvitse kuin korvata sana "dinosaurus" sanalla "tekoäly". 

Uskollinen äänentoisto, Nick Hornby

Kuva: Creative Commons.

Pop-nörttien kyyninen kulttiklassikko 

En suoraan sanottuna tiedä, miksi juuri nyt päätin lukea (tai oikeimmin kuunnella äänikirjana) elämäni ensimmäisen Nick Hornbyn romaanin. Idea vain tuli jostain. Osansa voi olla ainakin sillä, että High Fidelitystä on juuri julkaistu televisiosarja, ja niinpä kyseinen tarina on jälleen kuuma, ajankohtainen ja esillä eri medioissa. Tuota uutuussarjaa en ole vielä nähnyt, mutta vuonna 2000 ilmestyneen elokuva-adaptaation olen katsonut jokin aika sitten. Pidin siitä, varsinkin Jack Blackin roolisuorituksen osalta. Itse rakkaustarina (spoiler alert) tosin ei sytyttänyt, koska ei kukaan itseään kunnioittava ihminen nyt vaan palaa yhteen exänsä kanssa siksi, ettei "jaksa erota". 

Oli miten oli, nyt olen kahlannut levykauppaa pitävän Robin tarinan läpi myös kirjamuodossa. Uskollinen äänentoisto (High Fidelity, julk. 1995) kuuluu chick lit:in vastakappaleena pidettyyn dick lit:iin, eli tiedossa on esimerkiksi parisuhteisiin, seksiin ja perhe-elämään liittyviä kokemuksia, pohdintoja ja havaintoja poikkeuksellisesti miesnäkökulmasta käsin tarkasteltuna. 

Mukaan on siroteltu lisäksi hurja määrä musiikkianekdootteja, mikä tuo kirjaan paitsi mukavaa lisäväriä, tekee siitä myös pop-nörttien kulttiklassikon. Nämä kaksi elementtiä, ihmissuhteet ja musiikki, myös kietoutuvat yhteen monella eri tavalla tarinan aikana. Rob muun muassa äänittää kokoelmanauhoja naisille osoituksena tunteistaan, intoilee ajatuksesta saada vihdoin muusikkotyttöystävä ja muistelee, miten tapasi nykyisen/entisen tyttöystävänsä ensimmäistä kertaa ollessaan tekemässä DJ-keikkaa. Rob myös pohtii, miksi kaikki pelkäävät, että väkivaltaiset elokuvat saattavat vaikuttaa katsojiinsa negatiivisesti, mutta kukaan ei mieti, miten haitallisesti popmusiikki voi muovata kuulijoidensa käsityksiä rakkaudesta. Samoin Rob kysyy, kumpi oli ensin: surullisuus vai popmusiikki?

Kontrastina Robin rakastamalle ylitunteikkaalle- ja dramaattiselle popmusiikille toimii Robin tosielämän "ihan kiva" parisuhde (spoiler alert), joka eron ja yhteen paluun jälkeen johtaa arkipäiväiseen kosintaan, jota Rob perustelee tyttöystävälleen sillä, että kun on naimisissa, voi keskittyä elämässä "muihin asioihin". Ei tarvitse enää käyttää energiaa naisten metsästämiseen. Mikä antikliimaksi.

Samoin Robin on-off tyttöystävä Lauran käytös ja edesottamukset ovat kautta linjan lähinnä masentavaa seurattavaa, kuten jo ylempänäkin mainitsin. Monet ovat sanoneet kirja-arvosteluissaan, että eivät pidä Robista. Itse taas siedin Lauraa vielä Robiakin huonommin. Lauran käytös toi mieleeni ajoittain jopa Erlend Loen Naisen talloma -kirjan (Tatt av kvinnen, julk. 1993) antisankarittaren. Ja kyllä, tuon tarinan juoni on sellainen, kuin teoksen nimi lupaa. Kaiken kaikkiaan Rob ja Laura ovat molemmat enemmän tai vähemmän sietämättömiä hahmoja, jotka lopultakin ansaitsevat toisensa. Kyllä vakka kantensa valitsee, ja niin edelleen.

Pohjimmiltaan Uskollisessa äänentoistossa käsitellään minusta fantasian (popmusiikki) ja todellisuuden (arkinen parisuhde) yhteentörmäystä. Valitettavasti en itse vain voi allekirjoittaa tässä esitettyä "valitsen sinut, koska en jaksa tavoitella muuta" -rakkausparadigmaa. En, vaikka olen about saman ikäinen kuin kirjan päähenkilö, ja vietän pian kolmivuotishääpäivääni. Ilmeisesti Hornby on kirjoittanut Robin ja Lauran suhteen tarkoituksella överikyyniseksi ja latteaksi hakiessaan kontrastia popmusiikin "harhaanjohtavalle" romanttisuudelle. 

Lukukokemuksena Uskollinen äänentoisto on kaiken kaikkiaan sujuvasti kirjoitettu ja nopealukuinen teos, joka käsittelee monia raskaitakin teemoja sen enempää dramatisoimatta. Olipa kyseessä sitten pettäminen, abortti, ero, tai perheenjäsenen kuolema, asiasta ei tehdä sen suurempaa numeroa. Tämä lakoninen tapa lähestyä asioita muistutti minua vahvasti Hornbyn astetta uudempaan romaaniin pohjautuvasta elokuvasta nimeltä About a Boy, jossa aiheet ovat niin ikään rankkoja, mutta kuiva brittihuumori kukkii silti joka käänteessä. Tuon adaptaation alkuperäisteosta en ole vielä lukenut, mutta voisin ottaa sen seuraavaksi työn alle.

Bridget Jones: Vauvapäiväkirja, Helen Fielding

Kun adaptaatio ajaa alkuperäisteoksen ohitse

Olen ollut Helen Fieldingin luoman ikisinkku Bridget Jonesin fani 2000-luvun alusta asti. Pidin kovasti jopa siitä monien teilaamasta Mad About the Boy -kirjasta, joka sijoittuu ajallisesti kauemmas rakkaan (anti-)sankarittaremme tulevaisuuteen, kuin tämä nyt lukemani Bridget Jones: Vauvapäiväkirja (Bridget Jones's Baby, julk. 2016). Mutta mitä ihmettä? Kesti neljä vuotta uuden Bridget Jones -kirjan julkaisun jälkeen, ennen kuin minä luin sen? Kuinka tämä on edes mahdollista! 

Jotenkin tuntuu, että aika on ajanut ohi Bridget Jonesista, ainakin kirjallisessa muodossa. Omastakin DVD-hyllystäni toki löytyy myös se uusin Bridget Jones's Baby -elokuva, ja olen katsonut sen jo kauan sitten muutamaankin kertaan, kuten kaikki Bridget Jones -elokuvat. Ja silti: itse kirja oli lukematta näin pitkään. Outoa. Syytän tästä osittain väitöskirja- ja työkiireitäni, mutta sanonpa silti myös sen, että havaintojeni perusteella tämä kirja taisi jäädä aikoinaan markkinoinnissa muiden, "kuumempien" teosten jalkoihin, ja se ei siksi ole yksinkertaisesti vain osunut lukututkaani. Lisäksi, ja ennen kaikkea, tämä kirja on jäänyt siitä tehdyn elokuvan jalkoihin. Ja syystä.

Melko harvoin kuulee tapauksista, että elokuva-adaptaatio olisi alkuperäiskirjaa selvästi parempi. Nyt niin kuitenkin pääsi käymään. Pidin elokuvasta enemmän kuin kirjasta. Bridget Jones -elokuva-adaptaatioihin on tunnetusti aina tehty melko isoja muutoksia alkuperäisteoksiin verrattuna, ja niin nytkin. Muun muassa toinen isäehdokas oli elokuvassa eri kuin kirjassa, ja tämä muutti juonta merkittävästi, samoin esimerkiksi Bridgetin ystävien elämäntilanteet olivat hyvin erilaiset elokuvassa. Aiempien Bridget Jones -adaptaatioiden muutokset eivät kuitenkaan häirinneet minua lainkaan näin pahasti kuin nyt, koska a) ne eivät olleet näin isoja ja b) olin lukenut kirjan ensin.

Tuntui jotenkin kieroutuneelta lukea elokuvasta merkittävästi eroava kirjaversio vasta viimeisenä, ja pitää siitä vähemmän, kuin elokuvasta. Tämä soti pahasti sisäistä kirjanörttiäni vastaan, ja hämmensi minua syvästi. Voisinkin sanoa, että tämä on omalla kohdallani kauhuesimerkki siitä, miten pahasti erilaiset kirja- ja elokuvaversiot samasta tarinasta voivat häiritä toisiaan. Se siitä monimediaisen tarinamaailman ihanuudesta..

Lopuksi haluan sanoa vielä tämän: Vauvapäiväkirja oli rytmiltään ja perusvireeltään tuttua Bridgetiä, mutta tarina tuntui jotenkin heppoiselta ja väärältä (kiitos, elokuva, kiitos!). Tästä vain puuttui se jokin. Kirjan aiempiin osiin verrattuna lyhyt sivumäärä antoi myös tunteen, että nyt raapaistiin vain pintaa, ja kirjailija ei antanut kaikkeaan. Tästä olisi voinut saada niin paljon enemmänkin irti, olihan tarinan perusasetelma mitä herkullisin. Suoraan sanottuna minusta tuntui, että ehkä ensimmäistä kertaa ikinä elokuva-adaptaatio sukelsi tarinaan hyvällä tavalla syvemmälle, kuin alkuperäinen kirja (Peter Jacksonin Hobitti-trilogiaa ei lasketa tähän kategoriaan).

Tämä oli minulle henkilökohtaisesti se huonoin Bridget Jones -sarjan kirja. En osaa sanoa, olisiko mielipiteeni toinen, jos en olisi nähnyt elokuvaa ensin, mutta sitä emme saa koskaan tietää.

Väkivalta, Slavoj Žižek

Ja nyt hieman slovenialaista filosofiaa

..vaikka kykymme abstraktiin järjenkäyttöön on kehittynyt valtavasti, kykymme reagoida tilanteisiin emotionaalisesti ja eettisesti on edelleenkin ikiaikaisten vaistonvaraisten toimintojen ehdollistamaa.

Slavoj Žižekiä pidetään yhtenä nykyajan tunnetuimmista filosofeista ja kulttuuriteoreetikoista. Minulle Žižek oli kuitenkin vielä aivan viime viikkoihin asti tuntematon suuruus, ja tutustuin häneen vasta erään tutkijakollegani suositeltua minulle tätä Väkivalta-kirjaa (Violence - Six Sideways Reflections, julk. 2008) lähdemateriaaliksi erääseen työn alla olevaan artikkeliini. Yleensä en bloggaa lähdeteoksistani, mutta tämän kirjan kohdalla päätin tehdä poikkeuksen, koska kyseessä on suhteellisen populaari teos. Heti etuliepeessä kirjoitetaan:

Žižekin kirjoituksia on kuvailtu parhaaksi älylliseksi viihteeksi ja häntä on kutsuttu kulttuuriteorian Elvikseksi, sillä hän havainnollistaa filosofiaa käyttämällä esimerkkejä tunnetuista elokuvista ja muualta populaarikulttuurista.

Olen kieltämättä samaa mieltä. Žižek konkretisoi filosofisia pohdintojaan käyttämällä esimerkkeinä muun muassa Lars von Trierin ja Alfred Hitchcockin elokuvia, psykoanalyysiä ja maailmanlaajuisesti paljon kuohuntaa herättäneitä kriisejä ja välikohtauksia, kuten syyskuun 11. päivää, Lähi-idän konfliktia ja holokaustia.

Teksti oli vetävästi kirjoitettua ja ajatuksia herättävää. Akateemisesti en saanut tästä irti sitä mitä hain, mutta kyllä tämän luki ihan mielikseen. Mukana oli minulle ennestään tuttuja näkemyksiä, kuten ajatus siitä, että ideologia toimii voimakkaimmin silloin, kun se hyväksytään neutraalina ja universaalina totuutena (vrt. Hegel), mutta Žižek rikastutti mieltäni myös monilla uusilla katsontakannoilla.

Žižekin pohdintojen keskiössä oli niin sanottu väkivallan troikka, johon kuuluvat hänen mukaansa paitsi subjektiivinen väkivalta, myös symbolinen, kieleen liittyvä väkivalta ja systeeminen, poliittisiin ja taloudellisiin järjestelmiin sisäänrakennettu väkivalta.

Pidän tavasta, jolla Žižek ajattelee. Hänellä on kyky kääntää asiat päälaelleen ja katsoa niitä uusista näkökulmista. Mukana oli lisäksi paljon loistavia sitaatteja, kuten esimerkiksi nämä:

Jos valta korruptoi, myös sen kääntöpuoli on totta; vainokin korruptoi uhrinsa, tosin ehkä paljon hienovaraisemmin mutta myös paljon traagisemmin.
- Arthur Koestrel

Vasta kun kohtaa jonkun, joka on lähtöisin omasta poikkeavasta kulttuurista, alkaa käsittää, mihin itse oikeasti uskoo.
- George Orwell 

Sieluni hymyt -haaste

Eläkeläistammani Bertta Yyterissä kesällä 2015.

Kiitokset haasteesta, MarikaOksa :)

Sain juuri varsin inspiroivan haasteen kirjabloggarikollegaltani MarikaOksalta, ja päätin vastata siihen saman tien. Kyseessä on siis Sieluni hymyt -haaste, joka on alun perin peräisin Iltatähden syttyessä -blogista. Tästä on kyse:

Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen.

Muumipeikko ja pyrstötähti -teos

Muutaman viime päivän aikana olen uppoutunut Tove Janssonin iki-ihanaan klassikkoon, Muumipeikko ja pyrstötähti (julk. 1948/1968). Tämä kirja on minulle ehkä se paras muumiteos, kiitos runsaan ja kauniin kuvituksen, sekä erinomaisen juonenkaaren. Yö toisensa jälkeen olen lukenut tätä kirjaa "vielä yksi sivu" -sydrooman kourissa, kunnes olen nukahtanut teosta yhä käsissäni pidellen.

Pinaattiletut ja puolukkahillo

Ne on vaan niin hyviä yhdessä. Ei voi mitään. Joka päivä ei viitsi syödä, mutta silloin kun syön, niin.. Voih.

Pian alkava hevosten(kin) rantakausi

Sain ensimmäisen ponini ollessani vasta 8-vuotias, ja sen jälkeen hevoset ovat olleet erottamaton osa arkeani. Tällä hetkellä minulla on kolme omaa kavioeläintä, kaksi islanninhevosta, ja yksi new forestin poni. Minulle ehkä rentouttavin asia maailmassa on lähteä yhdessä islanninhevoseni Brynjan kanssa rauhalliselle maastolenkille kotini lähimetsiin. Nyt kesän koittaessa aion suunnata hevosteni kanssa myös Yyterin eläinrannalle, kunhan merivesi vielä hieman lämpeää. Varsinkin Bertta-issikkani rakastaa vedessä leikkimistä yli kaiken, ja viettää meressä helposti yli tunninkin, kun sille päälle sattuu. Häntä ei haittaa, vaikka aalto pyyhkäisisi välillä päänkin yli, ja kerran jouduin suorastaan estelemään, ettei hevonen olisi lähtenyt uimaan ulapalle. Lienee sukua merihevosille..

Positiiviset tapahtumat lähipiirissäni

Olen viime aikoina saanut aihetta onnitella läheisiäni kerran jos toisenkin. Yksi heistä sai kutsun unelma-ammattinsa pääsykokeeseen, toinen aloitti kiehtovan uuden harrastuksen, ja kolmas sai kauniin tyttölapsen, joka täydensi perheen. Tällaiset käänteet tekevät minutkin iloiseksi.

Lähestyvä matka Walesiin

Tämän viikon sunnuntaina lähden pienelle ekskursiolle Englantiin, Cardiffin yliopistoon. Kyseessä on yksipäiväinen Fantasies of Contemporary Culture -seminaari, ja pääsen puhumaan työn alla olevasta artikkelistani "I'm just being a dificult lotr hardcore fan" - How fandom and anti-fandom manifest themselves in online conversations about Peter Jackson's The Hobbit -trilogy. Mikä parasta, minun ei tarvitse matkustaa yksin, koska pari tutkijakollegaani Jyväskylän yliopistosta on myös tulossa mukaan. Englanti on aina ollut suosikkimaani, ja edellisestä reissusta on aikaa jo 12 vuotta, joten tämä seminaarimatka sopii minulle enemmän kuin hyvin. Voisi vaikka hukata paluulipun, ja jäädä sinne pysyvästi..

Akvaarioholismi

Tänä keväänä on tullut tehtyä pari onnistunutta lisäystä 325-litraisen akvaarioni asujaimistoon. Viimeisimmät tulokkaat ovat kaksitoista revontulikalaa, ja neljä luonnonmuotoista kongontetraa. Kongontetrat olivat järkyttävän kalliita, mutta en voinut vastustaa kiusausta, sen verran viekoittelevasti he kimaltelivat akvaarioliikkeen myyntialtaassa, ja viimeistään kauppiaan myyntipuhe sai minut kaivamaan kukkaroni esiin.

Eikä katumukseen ole ollut aihetta. Voin nimittäin kertoa, että varsinkin juuri nämä kauniin vihreänhohteiset kongontetrat ovat todellisia katseenvangitsijoita. He välkehtivät altaassa vielä valaisimen sammuttamisen jälkeenkin.

Etualalla kongontetra (Phenacogrammus interruptus), taustalla revontulikaloja
(Pedotia geayi).

Haaste eteenpäin

Tämä haaste on ilmeisesti kiertänyt jo yhdessä jos toisessakin blogissa, mutta pari käypäisen oloista bloggaajaa sain vielä bongattua. Haastan siis mukaan Villasukka kirjahyllyssä -blogin Villiksen, ja Taikakirjaimet -blogin Raijan. :)

Watching the Lord of the Rings - Tolkien's World Audiences, Martin Barker & Ernest Mathijs (toim.)

(amazon.com)

Taru Sormusten Herrasta -elokuvatrilogia globaalin yleisön silmin

Olen viimeaikoina lukenut tavallista vähemmän kaunokirjallisuutta, koska olen keskittynyt enimmäkseen väitöskirjani ja parin tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen. Yksi artikkelini linkittyy Peter Jacksonin Hobitti-elokuvatrilogian vastaanottoon. Aiheesta on tekeillä kansainvälinen vastaanottotutkimus, The World Hobbit Project, jonka kesällä 2015 valmistuneeseen kyselyyn vastasi yli 37 000 ihmistä ympäri maailman. Tutkimushankkeessa on mukana kaiken kaikkiaan yli 145 tutkijaa 46:sta eri maasta. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin yleisötutkimus ("..the largest audience study ever conducted").

Kysely toteutettiin myös meillä Suomessa, ja sen organisoivat omat tutkijakollegani, Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen väki. Tällä hetkellä meillä on menossa tulosten analysointi.

Tähän liittyen luin juuri Martin Barkerin ja Ernest Mathjisin toimittaman Watching the Lord of the Rings: Tolkien's World Audiences -teoksen (julk. 2008). Tähän kirjaan on koottu The World Hobbit Projectin edeltäjän, The Lord of the Rings -trilogian vastaanottotutkimuksen, Lord of the Rings International Audience Research Projectin, tulokset. Mukana on monipuolinen kattaus eri maiden tutkijoiden kirjoittamia artikkeleita. Edustettuina ovat muun muassa Yhdysvallat, Iso-Britannia, Kiina, Belgia, Saksa, Ranska ja Australia.

Kuten arvata saattaa, otettiin LotR hyvin eri tavalla vastaan kulloisenkin maan kulttuurista, ja ennen kaikkea Tolkien-kytköksistä riippuen. Esimerkiksi Tolkienin maanmiehet vertailivat Jacksonin filmatisointia tuon tuostakin alkuperäisteokseen ja pohtivat, oliko Jackson ollut tarpeeksi uskollinen Tolkienin tekstille:

As a fan of the books I was disappointed at some of the missing parts and changed but as a cinema fan I found it breathtaking.

Kiinalaisille Frodon ja Aragornin seikkailut olivat taas jotain aivan uutta ja eksoottista, koska siellä Tolkienin alkuperäisteoksia on alettu lukemaan vasta hiljattain, ja niinpä monet näkivät elokuvat ilman kirjojen asettamia ennakko-odotuksia. Lisäksi aasialainen kulttuuri eroaa länsimaisesta, mikä näkyi muun muassa seuraavista kiinalaisen katsojien kommenteissa:

This movie is full of the mystery and fantasy of the western world, rich in content, and worth watching. 

..If only I had a profound understanding of the history and background of the film, I would like it even more!!!

Tutkimuksena tämä LotR-elokuvien vastaanottokartoitus, joka keskittyi erityisesti trilogian the Return of the King -päätösosaan, oli oman aikansa suurin ja kunnianhimoisin. Vastaajia ympäri maailmaa oli 25 000, ja lisäksi tutkijat kokosivat ja analysoivat merkittäviä määriä taustatietoa, kuten lehtiartikkeleita ja arvosteluja. Myös New Line Cineman markkinointikoneiston toiminta oli tarkkailun alaisena, ja televisio- ja radio-ohjelmat aiheeseen liittyen monitoroitiin. Erityishuomiota saivat lisäksi LotR-elokuvien DVD-versiot ekstroineen.

Kirjana Watching the Lord of the Rings oli mielenkiintoinen ja kattava tietopaketti, joka kiinnostaa varmasti paitsi tutkijoita, myös monia Tolkien-faneja. Itse luin tämän kirjan ennen kaikkea tutkimusmielessä, mutta huomasin viihtyväni sen parissa muutenkin.

Oli hauska lukea, miten erilaisista lähtökohdista käsin elokuvaa katsottiin, ja millaisia reaktioita se herätti. Joillekin vannoutuneille Tolkien-faneille Jacksonin adaptaatioiden näkeminen oli vuosikymmeniä kestäneen odotuksen huipennus, toiset taas menivät katsomaan elokuvaa, koska halusivat tietää, mistä kaikki puhuvat. Katsomiskokemus puolestaan saattoi vaihdella "itkin ja nauroin hurmioituneena" ja "nukahdin tuoliini" -ääripäiden välillä.

Kirjojen ja elokuvien erot herättivät keskustelua

Osa kirjat hyvin tuntevista närkästyi Jacksonin tekemistä muutoksista. Esimerkiksi Tolkienin kirjoja suuresti arvostavat australialaiset katsojat kritisoivat eniten näitä:

1. the treatment of Faramir's character and story line, with 8 percent of respondents making reference to the absence of detail about his developing relationship with Eowyn (14 percent);

2. the omission of the Scouring of the Shire, as well as the character of Tom Bombadil (13 percent); and

3. the absence of Saruman from the cinema releases of the third film, and the omission of his humiliation and defeat (13 percent).

Tämän kaltaisista muutoksista huolimatta katsojat ympäri maailman kuitenkin yleisesti ottaen nauttivat Jacksonin adaptaatioista:

..even the Tolkien purists, the "guardians" of Tolkien's work, have begun to accept the changes made to the Fellowship of the Ring and the Two Towers.

Nähtäväksi jää, millaisia tuloksia The World Hobbit Project -tutkimus tuottaa esimerkiksi tämän kirja - elokuvat -vertailun osalta. Alustavasti näyttäisi siltä, että Hobitti-elokuvat eivät ole voittaneet yleisöä puolelleen samalla tavalla, kuin LotR-trilogia.

P.S.

Lord of the Rings International Audience Research Projectin tulokset ovat vapaasti saatavilla British Economic and Social Data Services -sivustolla.

Näkökulmia Game of Thronesiin & The Hobbit -elokuvatrilogiaan

(HBO)

Fantasian suurimmat ilmiöt juuri nyt

Kuten blogiani pidempään lukeneet tietävät, kirjoitan tällä hetkellä väitöskirjaa Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselle. Tähän liittyen osallistuin viime marraskuussa (24.-25.11.2015) Tanskassa järjestettyyn fantasiakonferenssiin. Seminaarimatka oli kaikin puolin hauska kokemus, ja minulle myös ensimmäinen ulkomailla järjestetty. Kotimaassa olen kyllä matkustellut seminaarien perässä kerran jos toisenkin, mutta tämä sunnuntaista seuraavaan perjantaihin kestänyt ekskursio oli kokemuksena luonnollisesti aivan omaa luokkaansa.

Odensessa sijaitsevassa Etelä-Tanskan yliopistossa  (The University of Southern Denmark) järjestetty The Fantastic in a Transmedia Era: New Theories, Texts, Contexts oli koonnut yhteen fantasiatutkijoita monista eri maista, muun muassa Yhdysvalloista, Venäjältä, Saksasta, Iso-Britanniasta ja Havaijilta. Suurimmiksi yksittäisiksi teemoiksi tässä kaksipäiväisessä seminaarissa nousivat tämän hetken kuumimmat fantasiailmiöt: Game of Thrones & The Hobbit -elokuvatrilogia.

Game of Thrones heijastelee aikamme arvoja

George R. R. Martinin huippusuosittuun Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan (A Song of Ice and Fire) perustuvasta HBO:n Game of Thrones -televisiosarjasta puhuttiin The Fantastic in a Transmedia Era -seminaarissa muun muassa adaptaation (kirjasta televisiosarjaksi) ja sukupuolentutkimuksen näkökulmista. Yhden seminaarin pääpuheenvuoroista käytti Englannista paikalle saapunut Stéphanie Genz. Hänen esitelmänsä "I'm Not Going to Fight Them, I'm Going to Fuck Them: "Sexist Liberalism and Gender (A)Politics in Game of Thrones oli säväyttävä. Kaltaiselleni vanhan koulukunnan Tolkien-fanille, joka ei ole toistaiseksi ehtinyt perehtymään Game of Thronesiin, tuli nopeasti selväksi, että Game of Thrones sisältää enemmän väkivaltaa, seksiä ja seksuaalista väkivaltaa, kuin fantasia yleensä. 

Genzin mukaan Game of Thrones heijastelee vahvasti nyky-yhteiskunnan arvoja, aivan kuten esimerkiksi Sinkkuelämää-sarjakin (Sex and the City) teki aikanaan. Seksi eri muodoissaan on keino käyttää valtaa, ja pelata pelejä. Genz totesi, että Game of Thrones tekee seksismistä näkyvää ja liberaalia:

Either you are on the playing field of liberal competition, in which case you require no protection, or you prove into a category as a victim who is being kept off the field (Duschinsky 2013).

Lisäksi väkivalta- ja kidutuskulttuuri, varsinkin naisiin kohdistuva, on yleistä 9/11-tapahtumien jälkeisessä maailmassa, ja tämä heijastuu myös Game of Thronesiin.

Genzin näkemyksiin Game of Thronesista voi tutustua myös tänä keväänä (7.4.2016) ilmestyvässä Women of Ice and Fire - Gender, Game of Thrones and Multiple Media Engagements -kirjassa:

(Bloomsbury Publishing)

"The series has crossed the line between acceptable and unacceptable"

Myös norjalainen Anne Gjelsvik puhui Game of Thronesista Adapting the Un-Imaginable -esitelmässään. Hänen mukaansa tämän HBO:n menestyssarjan kidutuskohtaukset, seksi ja seksuaalinen väkivalta ovat ylittäneet sopivuuden rajat, mutta se on onnistunut siitä huolimatta saamaan kriitikot puolelleen lähes poikkeuksetta. 

Gjelsvik kertoi, että George R. R. Martin ei ole karsinut väkivaltaa pois tarinoistaan, koska se olisi kirjailijan mielestä valheellista ja epärehellistä. Martinin teokset nimittäin perustuvat löyhästi 1400-luvulla käytyyn Ruusujen sotaan, eikä "yhtäkään sotaa ole sodittu ilman seksuaalista väkivaltaa tai raiskauksia sitten muinaisten sumerilaisten aikojen".

The Guardianin haastattelussa Martin on todennut:

..the true horros of human history derive not from orchs and Dark Lords, but from ourselves. We are the monsters. (And the heroes too). Each of us has within himself the capacity for the great good, and great evil.

(starecat.com)

Hahmon siirtyminen kirjasta televisioruudulle

Itä-Suomen yliopistosta paikalle saapunut Anna-Leena Harinen keskittyi omassa esitelmässään hieman seesteisempiin George R. R. Martin -teemoihin. Hän puhui muun muassa siitä, mitä hahmolle tapahtuu, kun sille annetaan uusi elämä kirjan ulkopuolella, televisioruudulla, ja alunperin vain sanoina paperilla elänyt hahmo saa konkreettisen, fyysisen muodon. 

Harinen käsitteli ennen kaikkea perinteistä hyvis/pahis -kahtiajakoa rikkovaa Jaime Lannisteria, ja paljon medianäkyvyyttä saanutta Tyrion Lannisteria. Harinen toi esille myös sen, miten katsojat kiintyvät fiktiivisiin hahmoihin kuin ystäviin, ja voivat näiden kautta laajentaa omaa kokemuspiiriään ja maailmankuvaansa. Tähän liittyen Martin ei tosin päästä yleisöään helpolla; mikä hahmo tahansa voi kuolla koska vain. Martin osaa toden totta pitää ihmisiä varpaillaan: 

Tyrion and Jaime have survived so far, but no one knows what might be in store for them until, and especially when, winter comes. 

Peter Jacksonin The Hobbit -elokuvatrilogia jakaa mielipiteitä

J. R. R. Tolkienin tuotanto saavutti aiempaakin laajemman yleisön, kun Peter Jackson teki menestyksekkään The Lord of the Rings –elokuvatrilogiansa vuosina 2001-2003. Kuuluisa Tolkien-tutkija Tom Shippey luonnehti näitä elokuvia seuraavasti: ”These are arguably the most successful films ever made”. (Shippey 2007: 365.) Tämän sekä kaupallisesti että taiteellisesti menestyneen trilogian päätösosa, The Return of the King (2003) palkittiin peräti yhdellätoista Oscarilla (Sir Peter Jackson 2016.) Samaan saavutukseen ovat yltäneet vain kaksi muuta elokuvaa: Ben-Hur (1959) ja Titanic (1997).

Jacksonin työ Tolkienin luoman maailman filmatisoijana sai jatkoa, kun hän teki myös Tolkienin The Hobbit-teokseen perustuvan trilogian: An Unexpected Journey (2012), The Desolation of Smaug (2013) & The Battle of the Five Armies (2014) (Sir Peter Jackson 2016). Trilogian ensimmäinen osa tuotti yli miljardi dollaria, toinen ja kolmas osa molemmat hieman alle miljardin (lotr.wikia.com 2016).

The Fantastic in a Transmedia Era -seminaarissa The Hobbit näkyi vahvasti, kiitos kansainvälisen yleisötutkimuksen, joka kantaa nimeä The World Hobbit Project. Mukana on tutkijoita 46:ta eri maasta, myös Suomesta. Lisäksi Peter Jacksonin synnyinmaa, Uusi-Seelanti, oli tehnyt oman, Hobbit Audience Project -tutkimuksensa.

"Things must be done right"

The World Hobbit Projectin vetäjänä toimiva, Iso-Britanniasta paikalle saapunut Martin Barker kertoi, että verkkokyselynä toteutettuun tutkimukseen oli saatu vaikuttavat 39 109 vastausta. Tällä hetkellä tulosten analyysi on käynnissä. Tarkoituksena on muun muassa selvittää, miten The Hobbit -elokuvat ovat vaikuttaneet fantasian genreen yleisellä tasolla, mitä ne merkitsevät yleisölle, ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Vastaavaa yleisötutkimusta tehtiin aikoinaan myös The Lord of the Rings -trilogiasta. Tuolloin tutkijoille selvisi, että LOTR-elokuvat olivat kohottaneet fantasiagenren mainetta suuren yleisön silmissä.

Monien eri maiden edustajat olivat saapuneet Odenseen esittelemään alustavia tutkimustuloksiaan. Suomesta paikalla olivat Jyväskylän yliopiston Urpo Kovala ja Irma Hirsjärvi. He kertoivat, että Suomessa on tavallista enemmän Tolkien-faneja, ja nämä ovat pitäneet The Hobbit -elokuvista keskimääräistä vähemmän. Sinällään suomalaisilla ei ole mitään Jacksonia vastaan, häntä ei vain haluta yhdistää Tolkieniin. Monet katsojat pitivät Jakcsonin elokuvasovituksia muun muassa liian väkivaltaisina.

Uusi-Seelanti oli niin ikään edustettuna. Siellä tutkijoille oli selvinnyt, että elokuvien suosio laski trilogian loppua kohti, ja Jacksonin tiimin keksimä Tauriel-haltia jakoi mielipiteet. Venäjällä taas Radagast-velho ei miellyttänyt kaikkia, koska hahmoa pidettiin liian humoristisena. Moskovan yliopistoa edustanut Larisa Mikhaylova huomautti myös, että Venäjällä luetaan ennemmin kirjoja, kuin katsotaan elokuvia.

Kaiken kaikkiaan fantasia-genren fanit näyttäisivät olevan hyvin tarkkoja sen suhteen, miten kirjat käännetään elokuviksi. Heille on tärkeää, että asiat tehdään juuri oikein. The Hobbit -trilogian kohdalla ongelmia aiheutti se, että ohjaaja vaihtui viime hetkellä Guillermo del Torosta Jacksoniin, ja niinpä kuvauksia ei ehditty valmistella kunnolla. Lisäksi Jacksonilla ei ollut lopussa suoraa kontaktia näyttelijöihin. Kaikesta huolimatta katsojat olivat kuitenkin iloisia, että The Hobbit -trilogia toi Keski-Maan takaisin valkokankaalle.

(thehobbitblog.com)

LÄHTEET:

Duschinsky, Robbie (2013). Childhood, Responsibility, and the Liberal Loophole: Replaying the Sex-Wars in Debates on Sexualisation? Sociological Research Online. [online]. 18(2)7. 

Flood, Alison (2014). George RR Martin defends Game of Thrones' sexual violence. The Guardian. [online]. 

lotr.wikia.com (2016). The Hobbit (films). [online].

Shippey, Tom (2007). Roots and Branches. Selected Papers on Tolkien by Tom Shippey. Switzerland: Walking Tree Publishers.

Sir Peter Jackson (2016). Encyclopaedia Britannica. [online].