Me vastaan ne
Kenneth Grahamen Kaislikossa suhisee (1908) on kirjablogini toistuva teema, kuten pidempään mukana olleet ovat varmasti huomanneet. Olen viime aikoina arvostellut useita eri Kaislikossa suhisee -jatko-osia. Nyt käsittelemäni Jan Needlen (1943-2023) Wild Wood (1981) ei kuitenkaan ole jatko-osa vaan eri näkökulmasta tehty mukaelma eli uudelleenkerronta alkuperäisestä tarinasta (engl. retelling). Fanifiktioksi tätä voisi myös kutsua. Needle kertoo tutun klassikkotarinan työväenluokkaisten näätien näkökulmasta, marxilaisittain. Kirja on hengeltään hyvin erilainen Grahamen alkuperäistekstiin verrattuna, ja se onkin suunnattu aikuisille. Wild Wood oli aikoinaan myynnissä vain Iso-Britanniassa.
Jan Needle oli monipuolinen ja arvostettu kirjoittaja. Ei siis ihme, että tämänkin kirjan näkökulma on sangen kekseliäs ja mielenkiintoinen. Innostuinkin tästä teoksesta välittömästi kuultuani siitä. Pidin kirjan perusideasta, sillä näädät ovat aina olleet mielestäni sangen kiinnostavia hahmoja, varsinkin nähtyäni Cosgrove Hallin animaatiot.
Ihailin myös Wild Woodin kuvitusta, joka oli Willie Rushtonin käsialaa. Mielestäni Rushtonin piirrosjälki muistuttaa Ralph Steadmanin rosoista tyyliä, joka on jäänyt mieleeni Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa -kirjasta.
Näätien monet kasvot
Valitettavasti minun on todettava, että vaikka Needlen perusasetelma olikin mitä mainioin, ei toteutus ollut sitä mitä toivoin tai odotin. Wild Wood oli omaan makuuni liian vakava, paatoksellinen ja pitkäveteinen. Needle teki näädistä kunnollisia, kilttejä ja ahkeria työläisiä, joita "paha Konna" syrji. Tällainen ryppyotsainen uhriutuminen oli varsin raskasta seurattavaa. Päädyinkin lukemaan kirjan hyppimällä. Voi tietysti olla, että yksinkertaisesti vain missasin liikaa, koska Goodreadsissa kirjaa kutsutaan hauskaksi (joskin toisaalta sielläkin eräs lukija pitää itseni tavoin kirjaa tylsänä).
Grahamen näädät ovat saaneet vuosien saatossa monia erilaisia tulkintoja. Alkuperäisessä tekstissä näädät ovat juonikkaita ja ajoittain pelottaviakin. Sen sijaan esimerkiksi Monty Python -näyttelijöiden tähdittämässä ja ohjaamassa The Wind in the Willows -elokuvassa vuodelta 1996 näädät ovatkin ilkeitä bisnesmiehiä(/näätiä), jotka ovat perustamassa tehdasta, jossa kaikista Joenmutkan asukkaista tehdään koiranruokaa. Elokuvan alussa näädät myös jyräävät Myyrän kodin. Voisi siis sanoa, että Terry Jonesin näätäkuvaus on täysin päinvastainen Jan Needlen kanssa. Samaa molemmille tulkinnoille on toki yleinen ajatus, jonka mukaan raha korruptoi.
Useaan otteeseen mainitsemani ja ylistämäni Cosgrove Hall puolestaan kuvasi näädät (kuten muutkin hahmot) Grahamelle uskollisella tavalla, samalla hahmogalleriaa ja tarinan taustoja luontevasti laajentaen. Mukava lisäys alkuperäiseen kaanoniin oli varsinkin johtajanäädän kätyri, joka onnistui sähläämisellään torpedoimaan pomonsa katalat juonet kerta toisensa jälkeen.
Konna, paha vai ei?
Grahamen klassikkoteoksessa Konna kuvataan typeräksi ja holtittomaksi eläimeksi, jolla on kuitenkin sydän paikallaan. Grahame toden totta korostaa erikseen, että Konna ei ole paha. Myös Cosgrove Hall jatkoi tällä linjalla, kuvaten Konnan ensisijaisesti höpsönä sählääjänä, jolla on liikaa perintörahoja käytettävissään. Konnan innoituksena toimi Kenneth Grahamen poika, Alastair Grahame (1900-1920) (Green, 1959, s. 269-270, 282).
Wild Woodissa Konna demonisoidaan. Paitsi näätien kohdalla, myös etuoikeutetun ja rikkaan Konnan hahmossa poliittinen kantaaottavuus ja brittiläisten yhteiskuntaluokkien kommentointi näkyy selkeästi. Omasta mielestäni Needlen näädät suhtautuvat Konnaan liiankin negatiivisesti alkutekstin huomioiden, sillä he kutsuvat Konnaa esimerkiksi ilkeäksi ja inhottavaksi. Tämä menee liian pitkälle ollakseen uskollinen alkuperäiselle tekstille. Siinä on iso ero, onko hahmo vain hölmö vai ilkeä ja paha hölmö. Needlen Konna onkin minusta täysin eri hahmo, kuin Grahamen alkuperäinen Rupikonna. Toki kyse on luovien vapauksien ottamisesta ja intentionaalisesta näkökulman vaihtamisesta poliittisen ja yhteiskunnallisen kommentaarin nimissä.
Näätien taustoista
The social picture which The Wind in The Willows presents is not life as Grahame thought it was, or once had been: it is his ideal vision of what it should be, his dream of the true Golden Age.. The curious thing is that though Grahame set out to create a trouble-free Arcadia he could not stifle his private anxieties: the Wild Wood loomed menacingly across the River, stoats and weasels lurked ready to invade Toad's ancestral home. (Green, 1959, s. 244-245.)
Kuten tiedämme, näätien kartanonvaltaus kukistettiin, ja rauha palasi Joenmutkaan. Kun tähän vielä yhdistetään Grahamen esikuvan, Mäyrän, rohkeus, voitaneen todeta, että Kaislikossa suhisee -teos oli kirjoittajalleen varsin terapeuttinen projekti. Toivottavasti sama piti paikkansa myös Jan Needlen ja Wild Woodin kohdalla.
 |
| Monty Python -jengin näkemys näätien ja Konnan välisestä dynamiikasta. Kuvassa johtajanäätä, jota näyttelee vuoden 1996 filmatisoinnissa Antony Sher. |
