Katkeroituneen hevosnaisen muistelmat, Meiju Paunu

 

Tarina Elämän Hevosesta ja sen menettämisestä

"Vieläkö sinulla on hevosia?" tämä ihminen kysyi. Vastattuani myöntävästi ja kertoessani niiden lukumäärän vain lisääntyneen hän totesi sillä kaikella yli 80 vuoden elämänkokemuksellaan, että "No, pitäähän sitä elämässä jotain harmin aiheita olla."

Varasin Meiju Paunun kirjan Katkeroituneen hevosnaisen muistelmat -elämänmakuinen matka pienen merenneidon kanssa ja vähän ajasta sen jälkeenkin (julk. 2024) itselleni hetken mielijohteesta. Työkaverini aikoi lukea kyseisen muistelmateoksen, ja niinpä minäkin kiinnostuin. Ja koska olen ollut hevosen(/ponin)omistaja 31 vuoden ajan, voitti kirjan kansi minut välittömästi puolelleen. Kaiken kukkuraksi Meiju Paunu on satakuntalainen, aivan kuin minäkin. Meillä on varmasti yhteisiä tuttavia, vaikka emme toisiamme tunnekaan.

Hevosnaisen muistelmat alkaa hieman oudosti. Alkusanoissa Paunu kertoo vihaavansa ihmisiä. Sama aihe välähtelee kirjan sivuilla myös myöhemmin, mutta sitä ei missään vaiheessa avata kunnolla. Ilmeisesti Paunua on herjattu Hevostalli.netin pahamaineisella sennupalstalla (vertaa Vauva av), mutta tämäkin mainitaan vain nopeasti. 

On aivan totta, että verkon anonyymit keskustelupalstat ovat omiaan lietsomaan epäasiallisia kommentteja. Jos tarvitsee sen sijaan esiintyä omalla nimellä ja naamalla, se suitsii käytöstä välittömästi. Tämä on fakta, jonka verkkokeskusteluista väitelleenä allekirjoitan. Se tuli esiin myös oman väitöskirjani tutkimusaineistoissa. Mutta: miksi liittää tällainen sivupolku osaksi hevosaiheista kirjaa? Onko tämä oikea kanava? Paunulle itselleen tämä lienee tärkeä asia, mutta ulkopuolisen silmiin ihmisvihateema tuntuu hassulta lisältä tässä yhteydessä, kun tarkoitus on kertoa itselle rakkaasta hevosesta, jonka menetti liian pian. 

Jos minä olisin kirjoittanut tämän kirjan, olisin alkusanoissa ehkäpä avannut länsimaisen nykyihmisen ja (kesy)hevosen suhdetta yleisellä tasolla. Tosin se olisi ehkä ollut liian kuiva aloitus tälle nimenomaiselle teokselle. Toimivampi vaihtoehto olisi ehkä ollut vauhdikas, suoraan tapahtumien ytimeen iskevä prologi.

Lukukokemuksena Hevosnaisen muistelmat oli vangitseva, hauska ja kuten kirjan nimikin kertoo: elämänmakuinen. Paunu ei turhia kainostele: kirosanat sinkoilevat ja läski tummuu. Tämän teoksen sivuilta jokainen suomalainen hevosenomistaja (ja harrastaja) löytää takuuvarmasti itsensä. Itselleni Hevosnaisen muistelmat toi mieleen erityisesti Poni-Haan perustaja Chrisse Fagerströmin kirjat, joissa kerrotaan Fagerströmin vauhdikkaasta arjesta muun muassa ratsastuskoulun pitäjänä. Kuten Paunu, myös Fagerström on suomenhevosihminen. Itselleni suomenhevoset ovat tuntuneet aina sympaattisilta, mutta raskailta ratsastaa. Niinpä oma valintani onkin ollut astetta ketterämpi islanninhevonen.

Erityismaininnan Paunu ansaitsee herkullisesta kielikuvien käytöstään. Se toi mieleeni Suomen ykköstubettaja Juufinin, joka niin ikään käyttää milloin mitäkin roskaviihdettä kommentoivissa videoissaan ylitsepursuavan värikästä kuvakieltä. Sekä Juufinilla että Paunulla näyttää myös olevan erityinen suhde Sami Kuroseen ja Temppareihin.

Tilannekomiikka on Paunulla niin ikään erinomaisesti hallussa. Esimerkiksi seuraavassa sitaatissa kuvaillaan Ariel-tamman ja Pomppis-varsan "herkkää" suhdetta:

Joka tapauksessa Ariel vaikutti olevan onnensa kukkuloilla, kun se pääsi hetkeksi lapsestaan oikein näköyhteyden ulkopuolelle. Kun saavuimme takaisin talliin, Pomppis riemastui "Äiti äiti äiti sä tulit takas äiti äiti äitiiiii!", mutta Äitee vastasi kylmän viileästi sille vain, että "No vittu terve, oot sittenkin vielä täällä."

Hevosnaisen muistelmissa on läsnä vahvasti myös suru. Paunu menetti elämänsä hevosen, Arielin, vain yhdeksänvuotiaana. Tästä seurasi jonkinlainen traumaperäinen stressihäiriö, ja hetkellinen kiinnostuksen menettäminen hevosharrastukseen. Sittemmin Paunu on onneksi pystynyt jatkamaan eteenpäin, eikä vähiten Arielin varsan ansiosta. Itseäni mietityttää, miten minulle mahtaa käydä, kun minulla 31 vuotta ollut new forestin poni kuolee. Ehkä pitäisi yrittää teettää mittatilausvarsa ponin tammavarsalla, jonka myin aikoinaan.. Kyseinen tamma on itse asiassa parhaillaan tiineenä, mutta varsa on jo varattu muualle. -Pahus.

Suosittelen Paunun kirjaa kaikille (kirosanoja pelkäämättömille) hevosihmisille, jotka pitävät vauhdikkaista käänteistä, tilannekomiikasta ja sisukkaista protagonisteista, olivatpa nämä sitten ihmisiä tai hevosia.

Aivan kuten Paunu, myös allekirjoittanut on kasvattanut
elämänsä aikana yhden varsan. Kuvassa Minpeve (Tilli) ja 
Princess of Rock (Roci) vuonna 2006.