perjantai 26. heinäkuuta 2013

Huolimattomia unelmia, Juha Itkonen



"Väkeviä kertomuksia meidän aikamme ihmisistä - haaveena
sankaruus, julkisuus, vanhemmuus,parisuhde."


Väistämätön tapahtui


Vuosien saatossa kuuntelemieni äänikirjojen määrä on kolminumeroinen. On siis suorastaan ihme, että se mitä nyt tapahtui, ei ole tullut vastaan jo aiemmin.

Tilanne kirjastossa: "Hmm.. Juha Itkonen.. Sillähän oli se todella koskettava kirja Anna minun rakastaa enemmän, josta pidin niin kovasti. Pitäisiköhän tämäkin lainata.. Mutta.. Olenko kuunnellut tämän aiemmin? En voi olla varma. No, lainataan nyt kuitenkin."

Myöhemmin kotona: Laitan äänikirjan ensimmäisen cd:n mankkaan tehdessäni ruokaa. Lauri Kortelaisen tasainen ja selkeä ääni täyttää keittiön. Ensimmäinen novelli kertoo pojasta, jonka isä vie jääkiekko-otteluun. Päässäni alkaa raksuttaa pahaenteisesti..
-Voi kyllä, nyt kuulostaa kyllä turhan tutulta! Olen varmasti kuunnellut tämän ennenkin!
Kirjasta ei vain ollut jäänyt mieleeni kunnon muistijälkeä, koska se oli niin keskiverto.

Todiste kirjan kuuntelusta löytyi kuin löytyikin vuoden 2009 -kalenteriini kirjoitetusta lukupäiväkirjamerkinnästä. Tässä siis kommenttini Juha Itkosen kirjasta Huolimattomia unelmia neljän vuoden takaa:


Huolimattomia unelmia näyttää olleen 42. vuonna 2009 lukemani kirja.


P.S. Todella hyvät teokset ovat tietenkin asia erikseen. Niitä saatan lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Ihan tietoisesti. Esimerkiksi tuo kuvassakin listattu Ronja Ryövärintytär on kirja, jonka pariin palaan aina muutaman vuoden välein. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti