Uusikuu, Stephenie Meyer

-Minun sietäisi hävetä! -Pitkälti jokainen Meyerin kirjoista
pitävä aikuinen asettuu vaistomaisesti puolustuskannalle,
salailee tai vähättelee. He tietävät, ettei tästä vaan kuuluisi tykätä.
Niin se hegemonia toimii.

Harvoin on mitään kirjasarjaa tällä intensiteetillä yritetty minulta pilata

Stephenie Meyerin Twilight-sarjan kirjat ovat niitä teoksia, jotka aktivoivat aivojeni palkitsemiskeskusta hyvin vahvasti. Valitettavasti vain muu maailma on tehnyt kaikkensa pilatakseen minulta tämän kokemuksen. Nykyäänhän kenenkään teini-iän ohittaneen ei ole lupa pitää tästä sarjasta, jos ei halua nolata itseään kanssa-ihmisten silmissä. Esimerkiksi kesällä työskennellessäni kirjastossa suosittelin Twilightiä eräälle parikymppiselle ystävälleni, mutta tämä Nora Roberts -tyylisiä kirjoja lukeva nainen kieltäytyi tiukasti väheksyvä ja ennakkoluuloinen ilme kasvoillaan. Joku tasohan sitä täytyy säilyttää...

Toisin oli silloin, kun löysin tämän kirjasarjan. Vuosi taisi olla 2005. Luin Houkutus-kirjan hyvin positiivisen arvostelun 20-40 -vuotiaille naisille suunnatusta Trendi-lehdestä, ja kiinnostuin siinä määrin, että päätin lainata teoksen. Luin kirjan, ja pidin siitä aivan älyttömästi. Mieleeni jäi erityisesti upea niittykohtaus, jota luin uudelleen ja uudelleen. Tämä niittykohtaus on myös sattumoisin koko kirjasarjan sydän. Meyer sai nimittäin idean tarinan kirjoittamiseen nähtyään vaikuttavan unen, jossa tyttö ja vampyyri ovat niityllä.

Kun ensimmäinen elokuva tuli teattereihin, oli se minulle yllätys. Muistan, miten seisoin Suuressa Suomalaisessa Kirjakaupassa Porissa, ja käteeni osui Twilight-elokuvasta kertova, runsaasti kuvitettu englanninkielinen kirja. Minulta meni hetki tajuta, että kyseessä todella oli sama tarina. Innostuin tietenkin kovasti, ja tunsin suurta löytämisen riemua. Liikutuin syvästi, kun kävin katsomassa ensimmäisen elokuvan. Yksi kirjojen parhaista puolista on mielestäni Edwardin ja Bellan välillä oleva sähköinen jännite, jota voi verrata Jane Austenin Ylpeys ja Ennakkoluulo -klassikon pääparin, Elizabeth Bennetin ja herra Darcyn väliseen kemiaan. Twilight-elokuvaankin tämä jännite välittyi hienosti.

Tässä vaiheessa ensimmäiset häpeän ja vaivaantumisen aavistukset kuitenkin luikertelivat mieleeni. Näin nimittäin kadulla hyvin nuoren Twilight-fanin, jolla oli Edward-fanipaita päällään. Kun näin sen, tajusin, että tästä voi tulla vielä ongelma. Ilmiö oli kehittymässä liian populaariin suuntaan.

Pian tajusinkin, että Meyerin kirjoista puhuttiin alentuvaan sävyyn, niistä vitsailtiin taukoamatta ja elokuvissa näyttelevistä Kristen Stewardista, Robert Pattisonista ja Taylor Lautnerista oli tullut median uusia lemmikkejä, joiden yksityiselämä kiinnosti enemmän, kuin heidät julkisuuteen nostanut kirjasarja. Twilight-sarja ei kiehtonut minua enää yhtä paljon, koska siitä oli tullut yhtä arkipäiväinen ja väheksytty asia, kuin kylmätiskien roiskeläppäpizzoista. Bellan ja Edwardin alun perin kauniiseen tarinaan oli tullut liikaa siihen kuulumattomia häiriöääniä, jotka veivät fokuksen pois olennaisesta.

Taannoinen seminaarimatkani Oulun yliopistoon kruunasi kaiken. Illanvietossa keskustelimme maisteriporukassa Twilight-sarjasta. Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa tekevä mies totesi, että hänestä Meyer pakkosyöttää lukijoilleen mormoni-uskoaan, johon kuuluu muun muassa seksistä pidättäytyminen ennen avioliittoa. Pahinta oli hänen mukaansa kuitenkin perheväkivallan suosiminen. Tässä viitattiin Sam Uleyn ja Emily Youngin suhteeseen: sudeksi muuttuva Sam oli vahingoittanut Emilyä, joka seisoi liian lähellä, kun Sam "menetti malttinsa", eli muuttui sudeksi. Pahasti arpeutunut Emily ei jättänyt Samia, vaan jäi hänen rinnalleen. Meyer kuvaa Samin ja Emilyn suhdetta tästä huolimatta hyvin rakastavaksi, ja Samin kerrotaan katuvan katkerasti, että hän menetti malttinsa. Tämä oli Helsingin yliopiston johtavana vampyyritutkijanakin tunnetulle miehelle liikaa. Hän totesi yhdessä keskustelussa mukana olleen Oulun yliopistolle väitöskirjaansa tekevän miehen kanssa, että jos heidän pitäisi valita yksi kirjasarja, jonka he kieltäisivät tyttäriltään, se olisi juuri Twilight-sarja.

Tämä keskustelu jätti minuun jälkensä. Kun aloin kuuntelemaan aikaisemminkin lukemaani Uusikuu-äänikirjaa työmatkojeni iloksi, huomasin nopeasti, että suhtautumistapani oli muuttunut. Kun Bella joutui Culleneiden luona järjestetyillä syntymäpäivillään Jasperin (huom. hän ei ole Bellan poikaystävä) verenhimoisen hyökkäyksen kohteeksi, päässäni alkoivat soimaan ystäväni sanat "Twilight markkinoi teinitytöille ajatusta siitä, että perheväkivalta on ok ja se pitää kestää:". Vielä pahemmin tunnelma meni pilalle, kun Bella yritti salata isältään vammoja, jotka välikohtauksessa sai. Kuuntelin tämän kohdan aivan uudella tavalla, ja se harmitti minua suuresti. -Pitääkö kaikki aina analysoida piloille, ja hakemalla hakea negatiivisia puolia?

Tämän jälkeen olen ollut varovainen, koska minua häiritsee se, miten paljon jatkuvat negatiiviset kommentit ja väheksyntä ovat pilanneet suhdettani tähän minulle rakkaaseen kirjasarjaan. Kun eräs tuttavani, joka tekee väitöskirjaansa Jyväskylän yliopistolle, kirjoitti blogissaan negatiivisen kirjoituksen Bella Swanin henkilöhamosta, jätin sen tietoisesti lukematta. Voin jo arvata, mitä siinä sanotaan. Arvatenkin Bella on tylsä ja heikko naishahmo, ja hän on liiaksi yhteiskunnan patriarkaalisten normien mukainen. Kuten Ashley Donnely (2011: 179) toteaa artikkelissaan Denial and Salvation, The Twilight Saga and Heteronormative Patriarchy: 

..under the guise of vampire fiction Stephenie Meyer's wildly popular Twilight series is grounded in heteronormative, patriarchal belief. The resulting tales perpetuate an ideology that celebrates the oppression of women and enforced conformity into resrictive gender roles. (Kirjasta: Theorizing Twilight: Essays on What's at Stake in a Post-Vampire World.)

-Huh huh. Kun yllä olevan kaltaisia, akateemisten tutkijoiden suunnalta tulleita kommentteja lukee tarpeeksi, en voi kuin todeta, että onneksi luen muutakin kuin Meyerin kirjoja. Muutenhan Meyer voisi mitä ilmeisimmin tuhota sukupuoli-identiteettini todella pahasti. Ties vaikka päätyisin nyrkin ja hellan väliin!

-Mutta entä jos sovittaisiin niin, että lukisin jokaisen Twilight-kirjan jälkeen vastapainoksi vaikkapa Madonnan elämänkerran (Lucy O'Brienin kirjoittama kirja oli loistava), ja pääsisin näin turvallisesti takaisin länsimaisen nykynaisen henkisen mediaanin tuntumaan? Vastakohdat neutraloisivat toisensa.

Jotta Meyerin "turmiolliset piiloviestit" eivät tuhoaisi lukijansa
 minuutta, neuvon varovaista naislukijaa lukemaan vuoron
 perään yhden kirjan kummastakin kasasta. Näin mikään
ideologia ei jää hallitsevaksi.