The Twat Files, Dawn French

 

Yksi hauskimmista elämänkerroista pitkään aikaan

"Yep, I rode a horse upside down like a proper twat."

            -Dawn French 

Myönnän heti kärkeen, että olen onnistunut kehittämään kevyen pakkomielteen tähän kirjaan. Olen nimittäin tätä bloggausta kirjoittaessani kuunnellut läpi Dawn Frenchin kolmannen elämänkerran, The Twat Filesin (2023), jo enemmän kuin kerran. Kun kirja on tarpeeksi hyvä, ei yksi luku(/kuuntelu)kerta vain riitä minulle. Tämä hauska ja kuten kirjan nimestäkin voi päätellä, vahvan itseironian sävyttämä elämänkerta yksinkertaisesti tempaa mukaansa. Yksi osasyy tähän on ilman muuta se, että Dawn lukee tämän äänikirjan itse, kuten nykyään melko monet kirjailijat tekevät, varsinkin kun kyse on omaelämänkerrasta.

Meillä Suomessa Bafta-palkittu komedienne Dawn French on valitettavan vieras suuruus, mutta briteissä hänet tuntevat kaikki. Ja myös Dawn tiedostaa oman asemansa, hyvässä ja pahassa. Kun hän nimittäin oli menossa polvileikkaukseen, päätti armoitettu näyttelijätär lääketokkurassaan sopertaa leikkaavalle kirurgille suurin piirtein näin: "Olen kansallisaarre, joten älä tapa minua. Ei siis mitään paineita!" 

Itse löysin Dawnin alun perin Jennifer Saundersin kautta, koska olen suuri Todella Upeeta -fani. Sittemmin olen katsonut useaan kertaan French & Saunders -sarjan ja luonnollisesti myös The Vicar of Dibley -boksi löytyy DVD-hyllystäni. Tämän uuden elämänkerran myötä French and Saunders oli jälleen pakko kahlata läpi tuorein silmin. The Twat Files paljastikin, että Dawn on ammentanut French & Saundersiin pitkälti myös omista kokemuksistaan. Esimerkiksi kuudennen tuotantokauden Norah Jones -juonikuvio, jossa Dawn on käynyt Noran konsertissa ja päättää ostaa tälle kengät lahjaksi, perustuu Dawnin omaan elämään varsin tarkasti. Paitsi idiotismi, myös fanius yhdistää meitä kaikkia. Olimmepa sitten julkkiksia tai emme.

Itselleni hevosihmisenä The Twat Filesin parasta antia oli ehdottomasti luku, jossa Dawn kertoo vastoinkäymisistään Shula-poninsa kanssa. Itse tein ja säästin -satulaviritys ja epäonnistuneet ratsastuskilpailut saivat minut nauramaan ehkä enemmän, kuin on hyväksyttävää. Myöskään omaa islanninhevostani tuo luku ei jättänyt kylmäksi. Kuuntelin äänikirjaani juuri tuon luvun kohdalta nimittäin antaessani poneilleni iltaheiniä ja luvun loppuun lisätty ääniefekti, oikea hevosen hirnahdus, sai issikkani suunniltaan. Korvat nousivat pystyyn ja hevonen syöksähti etsimään vierasta hevosta laitumelta! Toinen ponini katseli kummissaan vierestä ja jatkoi tyynenä ruokailua. Hän ei ole yhtä sosiaalinen tapaus.

Lisäksi esimerkiksi Dawnin ja hänen silloisen miehensä Lenny Henryn osallistuminen naamiaiskutsuille Michael Jacksoniksi ja tämän lemmikki-apinaksi pukeutuneina sai minut tyrskimään melko lailla. Jään toiveikkaana odottamaan, milloin Dawn pääsee näyttelemään Apinoiden planeetta -elokuvassa. Heh heh..

Kömmähdyksiä tässä kirjassa on laidasta laitaan, ensimmäiset Dawnin lapsuudesta, jolloin hän muun muassa jähmettyi täysin tavatessaan kuningatar Elisabet II:n, aina viimeaikaisiin töppäyksiin asti (kuten se kerta, kun hän luuli kotinsa kolisevia vesiputkia merkiksi paranormaalista toiminnasta). Kaiken kaikkiaan The Twat Files täydentää mielestäni hienosti Dawnin ensimmäistä, astetta tunteikkaampaa ja vakavahenkisempää Dear Fatty -elämänkertaa vuodelta 2009. Ja mikä parasta: on ilmeisesti olemassa vielä kolmaskin elämänkerta, jota en ole vielä lukenut!

The Twat Filesillä on tietenkin myös syvempi viesti: kukaan ei ole täydellinen ja omia tai muiden puutteita ei pidä tuomita tai hävetä. Meistä jokainen on hiukan ääliö ja se on okei. Kuten zen-buddhalaisten wabi-sabissa, myös The Twat Filesissä epätäydellisyydessä ja keskeneräisyydessä nähdään kauneutta.