"Tien vieressä kasvavat puut palavat, leiskuvat vihrein liekein, jotka värähtelevät kuin valtavan villipedon kyljet"
Tämä Booker-palkittu, alkuperäiskielellä jo kymmenen vuotta sitten ilmestynyt Vegataristi-romaani oli poikkeuksellisen koukuttava lukuelämys. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ahmin tekstiä tällaisella intensiteetillä, ja koin jopa vieroitusoireita, kun kirja ei ollut mukanani. Jotain eteläkorealainen Han Kang siis teki oikein. Mitä se sitten oli, onkin jo aivan toinen kysymys.
Yksi asia on kuitenkin varma; tämä kirja meni ihon alle. Tunteet vaihtelivat kiinnostuksesta ja hämmästyksestä voimakkaaseen turhautumiseen ja jopa fyysiseen repulsioon. Kirja sisälsi kohtia, jotka pakottivat minut keskeyttämään lukemisen, koska aloin voida niin huonosti. Esimerkiksi eläinrääkkäys herätti minussa voimakasta pahaa oloa ja vihaa.
Kirjan päähenkilö, lihasta kieltäytyvä Yeong-hye oli minusta jokseenkin lannistava protagonisti. Kerta toisensa jälkeen hän teki poikkeavia valintoja silmääkään räpäyttämättä, eikä niille annettu varsinkaan loppua kohti kovinkaan hääppöisiä motiiveja. Voidaan toki puhua esimerkiksi ympäristönsuojelusta, luontosuhteesta ja ihan vaan itsemääräämisoikeudesta, mutta silti minulle jäi tunne, että ilmaan jäi liikaa kysymyksiä. Oma paras arvaukseni on, että Yeong-hye sulautui tarinan edetessä yhä enenevissä määrin osaksi luontoa. Aluksi hän kieltäytyi tuhoamasta sitä, ja lopulta uskoi jo itsekin olevansa puu. Mutta kukapa tietää, sillä Vegetaristi näyttää saaneen myös monet kirjabloggarikollegani hyvin hämilleen. Kukaan ei ole varma mistä pohjimmiltaan oli kyse, mutta kaikki ovat lumoutuneita.
Puhutteleva ja useita eri teemoja sisältävä kirja, kuten kirjoitit. Pidin kovasti, vaikka aihe on synkkä.
VastaaPoistaKyllä, tämä teos jää pyörimään päähän vielä pitkään lukemisen jälkeenkin.
PoistaAijai, mulla oli tämä lainassa keväällä, mutten saanut aikaiseksi lukea ja nyt harmittaa. Vaikuttaa super mielenkiintoiselta!
VastaaPoistaKannattaa lainata uudestaan, tämä on paitsi koukuttava, myös nopealukuinen kirja :)
Poista