Kaksi tuoretta näkökulmaa Lontoon kauhujen syksyyn 1888
Jokin aika sitten törmäsin YouTubessa erinomaiseen Jack The Ripper Tour, A Virtual London Walk -nimiseen videoon, joka tempaisi minut mukaansa totaalisesti. Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta britteihin liittyvästä, ja koska tällä hetkellä ei voi matkustaa, oli virtuaalinen kiertokävely Lontoossa enemmän kuin houkutteleva vaihtoehto. Videolla vieläpä esiintyy erittäin kokenut ja karismaattinen turistiopas, joka hypnotisoi katsojansa kertaheitolla. Lontoon pimeät, autiot kadut, tämä taitava opas ja maailmankuulu mysteeri: mitä muuta ihminen muka sateisena syysiltana tarvitsee?
Kiitos tämän virtuaalisen kiertokävelyn huomasin pian tulleeni imaistuksi Viiltäjä Jack -kaninkoloon, joka laajeni nopeasti myös (ääni)kirjoiksi. Ja tässä sitä ollaan. Luin lopulta kaksi mielenkiintoista ja tuoretta kirjaa tästä viktoriaanisen Lontoon maailmankuulusta murhamysteeristä.
Teosten fokukset ovat erilaiset, mutta kumpaakin yhdistää kysymys siitä, keitä murhien keskiössä olleet ihmiset todella olivat. Historioitsija Hallie Rubenholdin kirja Viisi: Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit (The Five. The Untold Lives of the Women Killed by Jack the Ripper, 2019) nostaa esiin murhaajan uhrien elämäntarinat, kun taas ripperologi Russell Edwardsin ja DNA-tutkija Jari Louhelaisen teos Viiltäjä-Jack: Kuinka paljastimme murhaajan (Naming Jack the Ripper, 2014) pyrkii antamaan vastauksen varsin klassiseen kysymykseen: kuka oli Viiltäjä-Jack? Kumpikin kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, ja tuo monilta osin puhkikaluttuun aiheeseen jotain uutta ja mielenkiintoista. Onneksi nämä kirjat on kirjoitettu.
Kirja #1: Viiltäjä-Jack: Kuinka paljastimme murhaajan
Edwardsin ja Louhelaisen teos Viiltäjä-Jack: Kuinka paljastimme murhaajan oli varsin poikkeuksellinen yhdistelmä viktoriaanisen Lontoon kauhuja ja uusinta DNA-tutkimusta. Huomasin eläytyväni DNA-tutkimuksen tekoon kuin ykkösluokan jännitysnäytelmään. Ja jännitystä todella toki olikin tarjolla, koska mukaan mahtui muun muassa Edwardsin ja Louhelaisen puhelimien salakuuntelua ja tietokoneiden hakkerointia. Eniten minua silti kiehtoivat Louhelaisen tutkimuksen mielenkiintoiset detaljit, ja Edwarsin ajoittain epätoivoiset yritykset saada murhaajan ja uhrin sukulaisilta tarvittavat luvat ja näytteet. Lupien hankkiminen ja muut eettiset kiemurat näyttävät olevan tutkijalle aina yhtä raastavia koettelemuksia.
Suomalaisena mieltäni lämmitti erityisesti Helsingin yliopistosta maailmalle ponnistaneen Jari Louhelaisen keskeinen mukanaolo. Haluaisinkin huomauttaa, että mikäli Jaria ei vielä ole tunnustettu yhdeksi maamme merkittävimmistä tiedemiehistä, saattaisi jo pikkuhiljaa olla aika. Varsinkin, kun hän tuo tälläkin hetkellä omalle tutkimusalalleen lisää näkyvyyttä ratkomalla Bodom-järven murhamysteeriä. Enpä tiedä, minusta on saattanut sukeutua jonkinasteinen Louhelaisen fangirl tämän kirjan lukemisen myötä.
Tarinallisesti oli myös kiehtovaa seurata, miten Jarin "neutraali ja rauhallinen tiedemiehen olemus" pelasi yhteen astetta rauhattomamman Russelin kanssa, joka saattoi löytyä vaikkapa kirkosta rukoilemasta sillä välin, kun Jari teki analyysejään. Kerrassaan mainio parivaljakko! Tämä kirja lämmitti tutkijansydäntäni, vaikka itse olenkin humanisti, en luonnontieteilijä.
Kuten tämän bloggauksen alussa mainitsin, oli erityisesti Catherine Eddowesin tapaus keskeinen Russelin ja Jarin tutkimuksen kannalta. Russelilla on nimittäin hallussaan verinen saali, jonka hän ja Jari onnistuivat yhdistämään DNA-kokeiden avulla sekä Catherineen, että oletettuun murhaajaan, Aaron Kosminskiin, jota myös Scotland Yard pitää syyllisenä. Tämä paljon kohua herättänyt tutkimus on saanut osakseen myös kritiikkiä, mutta Jari käsittelee nämä soraäänet omassa epilogissaan kattavasti. Sittemmin Jari on julkaissut tutkimuksestaan myös vertaisarvioidun artikkelin nimeltä "Forensic Investigation of a Shawl Linked to the 'Jack The Ripper' Murders".
Mitä tutkimuksen saamaan kritiikkiin tulee, on minusta tärkeä muistaa, että ihmisillä on tarve vastustaa kaikkia mahdollisia ratkaisuyrityksiä ihan jo pelkästään siksi, että epävarmuus murhaajan henkilöllisyydestä on tärkeä osa Viiltäjä-Jackin kiehtovuutta. Lisäksi tämä murhamysteeri, ja nimenomaan ratkaisemattomana sellaisena, tuo monille leivän pöytään.
Kirja #2: Viisi: Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit
Tässä kirjassa tarkoituksenani ei ole jahdata tappajaa ja selvittää, kuka hän oli. Sen sijaan toivon voivani kulkea viiden naisen jälkiä, tarkastella heidän kokemaansa heidän oman aikakautensa kontekstissa ja seurata heidän polkuaan niin synkkinä kuin valoisina aikoina.
Viiltäjä-Jackin tapaus pyörii monesti enemmän ja vähemmän tiiviisti itse mystisen murhaajan ympärillä, joka "pystyi" tappamaan ja silpomaan uhrinsa uskomattoman pienessä ajassa keskellä tiiviissä poliisin tarkkailussa olevia Lontoon katuja, ja katoamaan kuin tuhka tuuleen jäämättä koskaan kiinni. Tähän henkirikoksien ketjuun liitetään myös muun muassa brittien ensimmäiset murhapaikkakuvat ja ensimmäinen rikollisen luonnekuvaus, joka on koskaan tehty. Lisäksi se maailmanlaajuinen lehdistöspektaakkeli, joka tämän murhasarjan uutisointiin liittyi, oli omana aikanaan ennenkuulumaton.
Rubenhold on pyrkinyt omassa teoksessaan "Viisi: Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit" tuomaan tasapainoa tilanteeseen, ja kääntämään huomion murhaajan sijaan uhreihin. Toki sinällään jo tapahtuma-ajankohtana naisten kohtalot saivat aikaan monia positiivisia sosiaalihuollon uudistuksia Lontoon huono-osaisten parissa, ja osa uhreista sai myös varsin näyttävät hautajaiset, joihin osallistui tuhansia ihmisiä.
Rubenholdin kirja oli hyvin mielenkiintoista luettavaa, ja ahmin sen hetkessä, samaan aikaan paradoksaalisesti surren, että mitä joutuisammin sivut rullaavat eteenpäin, sitä nopeammin tarinat myös ovat ohitse. Rubenhold todella osasi herättää Pollyn, Annien, Elizabethin, Catherinen ja Mary Janen tarinat henkiin, ja saada lukijan eläytymään heidän kohtaloihinsa mitä syvimmin. Samalla teos myös tarjosi kiehtovia ja kantaaottavia ajankuvia 1800-luvun viktoriaanisesta yhteiskunnasta.
Naisten kuolemia ei käsitelty, vaan elämäntarinat katkesivat hienotunteisesti kuolinyöhin, tunteihin ennen murhia. Tämä oli kirjan fokuksen ja naisten elämäntarinoiden etualalle nostamisen kannalta oikea ratkaisu. Murhien karmivat yksityiskohdat on kuvailtu muutenkin jo ihan riittävän monessa paikassa. Näkökulmanvaihdos oli paikallaan.
Se, mikä kuitenkin on itseni lisäksi vaivannut myös joitakin lukijoita Goodreadsissa, oli ajoittain jopa pakonomainen tapa, jolla Rubenhold pyrki todistelemaan, että uhrit eivät olleet, yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta, prostituoituja. Erityisesti Pollyn kohdalla nämä todistelut tuntuivat jokseenkin hatarilta ja epätoivoisilta.
Ymmärrän, että 1800-luvun viktoriaanisessa Lontoossa asenteet seksityötä kohtaan olivat negatiivisia, ja naisten karmeat kohtalot saatettiin ehkä yrittää osittain jopa oikeuttaa toteamalla ykskantaan heidän olleen prostituoituja. Mutta miksi tällainen asia pitäisi nykyaikana nostaa keskiöön? Minulle ei ainakaan ole mitään väliä sillä, elättivätkö Viiltäjän uhrit itsensä prostituutiolla vai eivät. Huomasin ärtyväni, koska minulle tuli kuva, että kirjoittajalla oli henkilökohtaisella tasolla jotenkin hyvin jännitteinen ja negatiivinen asenne seksityötä kohtaan. Vaikutti siltä, että hän arvottaa ihmisiä sen perusteella, ovatko he seksityöläisiä vai eivät. En tiedä, onko kirjoittaja itse edes tajunnut, miltä hänen pakonomainen tarpeensa "valkopestä" uhrien elämää mahdollisimman "siveelliseksi" saattaa näyttää, mutta minulle, ja joillekin muille tämän kirjan lukijoille tämä jätti oudon sivumaun.
Joitakin lukijoita on tämän teoksen kohdalla häirinnyt myös monet muut melko pitkälle viedyt, varsin vapaat oletukset ja päätelmät, joita kirjailija on tehnyt. Heräsi kysymys, voidaanko näin monien olettamusten päälle rakennettua kirjaa edes pitää tietokirjana, vai pitäisikö sen sijoittua ennemmin kaunokirjallisuuden puolelle. Tiedostan nämä huolet, mutta yleisesti ottaen en kuitenkaan häiriintynyt niistä olettamuksista ja päätelmistä, joilla kirjailija täytti tarinoidensa aukkoja. Ottaen huomioon, mitä historiallisilla lähteillä oli tarjota, oli tämä mielestäni varsin onnistunut ja mielenkiintoinen kokonaisuus.
Lopuksi
Rubenhold valitti Viisi-kirjassaan, että uhrit eivät ole saaneet tarpeeksi huomiota murhaajaansa verrattuna, ja että uhreja pidettiin "vain prostituoituina". Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että esimerkiksi Louhelaisen ja Edwardsin Viiltäjä-Jack -kirja osoitti tämän väitteen omalta osaltaan vääräksi. On nimittäin niin, että yksi motiivi sille, miksi Edwards halusi selvittää Viiltäjän henkilöllisyyden, oli se tosiasia, että hänen toinen isoäitinsä oli prostituioitu. Edwards kirjoittaa: "Saatuani tämän henkilökohtaisen tiedon olen huomannut välittäväni aiempaakin enemmän huono-onnisista, naisista joiden surkea elämä teki heistä Viiltäjä-Jackiksi kutsumamme miehen uhreja".
Lisäksi Edwards kertoo olleensa ennen miljoonaomaisuuden kartuttamista itsekin jonkin aikaa koditon, aivan kuten Viiltäjä-Jackin uhritkin. Tähän liittyen tulee myös ilmi, että Edwards tekee viikoittain vapaaehtoistyötä kodittomien parissa (tämän jälkimmäisen seikan mainitsee Louhelainen).
Kaiken kaikkiaan vaikuttaisikin siltä, että Viiltäjä-Jackin tapaus liikuttaa ihmisiä paitsi itse murhaajaan liittyvien omituisuuksien ja arvoitusten takia, myös koska uhrit (oletetusti) kuuluivat hyvin arvolatautuneeseen ja paljon tunteita herättäneeseen ihmisryhmään. Veikkaan, että myöskään kumpaakaan näistä kahdesta kirjasta ei oltaisi edes kirjoitettu ilman jutun prostituutiokytköksiä, sillä kuten yllä tuli ilmi, toinen kirjoittaja halusi todistaa, että uhrit eivät olleet prostituoituja, kun taas toinen tunsi syvää sympatiaa "huono-onnisia" kohtaan.
Suosittelen lämpimästi sekä Viiden, että Viiltäjä-Jackin lukemista. Kumpikin teos lähestyy yhtä maailman kuuluisimmista rikostapauksista omasta, perustellusta ja mielenkiintoisesta näkökulmastaan käsin, olivatpa kirjoittajien henkilökohtaiset tunnelataukset ja asenteet millaisia hyvänsä. Jos minulta kysytään, ovat nämä kirjat paikkansa lunastaneet.
P.S.
Myös Sanni Purhonen on kirjoittanut tupla-arvion näistä kahdesta kirjasta.
