Monikulttuurisuutta maagisella realismilla
Rasistinen puhuva kissa heijastaa suomalaisessa yhteiskunnassa olevia asenteita, mutta toimii äänitorvena myös Bekimin sisäistämälle itsevihalle, häpeälle ja itsensä kyseenalaistamiselle.
Rasistinen puhuva kissa heijastaa suomalaisessa yhteiskunnassa olevia asenteita, mutta toimii äänitorvena myös Bekimin sisäistämälle itsevihalle, häpeälle ja itsensä kyseenalaistamiselle.
Myöhemmin, kun yliopistomme on juuri käynyt läpi rankan irtisanomiskierroksen ja rehtori on alkanut ehdotella kampuksen rakennuksista luopumista, uusi vararehtorimme muotoilee stressitarpeemme näin: "Tarvitaan lisää positiivista turbulenssia".
--sivuovesta sisään livahti kuitenkin kertomuksista suurin, niin suuri, ettei sellaista ollut ennen nähty: taloudellinen hyöty -- se ohjaa nyt kaikkea. Strategiat, innovaatiot, vaikuttavuus ja yrittäjyys, joita yliopistot ovat väärällään, ovat välineitä palvella taloutta. Totuutta tai sivistystä ei tarvita, kun taloudellisen hyödyn uskotaan tihkuvan yliopistojen käytäville ja värjäytyvän matkan varrella viisauden sävyiseksi.
A royal body exists to be looked at.-Hilary Mantel, Royal Bodies
Myöhemmin Katie-Kate lukee, että Prinssi Harry olisi todella ollut siellä, ja hänen luokseen jonotettiin. Mutta kukapa olisi edukseen jonossa? Pitää olla oikeanlaiset suhteet, kuten Meghan Marklella myöhemmin. Mega-Meghan, jonka ystävä järjesti sokkotreffit, ei jonoa, vaan suora tapaaminen. Suits her.
We don't cut off the heads of royal ladies these days, but we do sacrifice them, and we did memorably drive one to destruction a scant generation ago. History makes fools of us, makes puppets of us, often enough. But it doesn't have to repeat itself. In the current case, much lies within our control. I'm not asking for censorship. I'm not asking for pious humbug and smarmy reverence. I'm asking us to back off and not be brutes.
En tiedä, onko Kaaja lukenut Royal Bodies -esseetä, mutta mikäli on, päätti hän tehdä juuri päin vastoin, kuin mitä Mantel tekstissään pyytää. Kaaja hakee kirjassaan äärimmäistä shokkiarvoa. Lopussa monarkia kuolee ja meno luiskahtaa suorastaan psykedeeliseksi. Itselleni tämä kirjailijan ekskursio spekulatiivisen fiktion puolelle oli tarinan ainoa selkeä valopilkku.
Mutta kohta olisin vapaa, tästä valheestakin, joka kiristää umpeen puristamiani huulia, että muka uskoisin, että vain tällä tavalla elämällä, keittiövuoronsa hoitamalla ja aviomiestä tavoittelemalla, perisi iankaikkisuuden. Painan valot pois. Pitkät loisteputket sammuvat keittiön katossa räsähdellen. Tulee hämärää.
Vain suurten hurisevien teräskylmiöiden pienet punaiset merkkivalot loistavat, ja hätäuloskäyntien vihreät valokyltit. Niissä valkoinen tikku-ukko juoksee nuolen osoittamaan suuntaan. Pimeässäkin näkee, mistä pääsisi pois hädän hetkellä.
Isoista ikkunoista näkyy vain pimeää. Mutta kun valo häviää sisältä, alkaa pimeän läpi erottaa kaupungin valoja. Katulamppuja. Ohi ajavia autoja. Kerrostalojen ikkunoita. Siellä on Maailma.
![]() |
Niilo Sevänen Porissa, marraskuu 2024. |
Kuuntelin sekä Ikitalven polun, että sen esiosa-novellin, Talven portin, äänikirjoina. Tämä oli hyvä päätös siinä mielessä, että Sevänen oli muusikkona säveltänyt molempiin myös introt ja outrot. Nämä loivat tunnelmaa juuri oikealla tavalla, enkä ole suomalaisissa äänikirjoissa törmännyt moiseen koskaan aikaisemmin.
Toinen minulle jokseenkin uusi juttu oli lukea historiallista fantasiaa. Toki esimerkiksi Tolkienkin sijoitti teoksensa reaalimaailmaan, mutta ne olivat kuitenkin kaukana ihmiskunnan ajanlaskun tuolla puolen. Vaikutelmani historiallisen fantasian lukemisesta olivat kahtiajakoiset. Toisaalta historia antoi fantasialle hyvää pohjaa ja lisäsyvyyttä, toisaalta se taas hämmensi, vieden huomioni pois itse käsillä olevasta tarinasta. Ei riittänyt, että yritin pysyä kaikkien tapahtumien mukana ja selvillä henkilöhahmoista, lisäksi aivoni pohtivat koko ajan vimmaisesti, miten romaanin tapahtumat suhteutuvat todelliseen historiaan.
Itselleni Ikitalven polun tapahtumat toivat vahvasti mieleen vuoden 536 vulkaanisen talven, joka johtui tulivuorenpurkauksesta. Tätä ajanjaksoa on toistuvasti kutsuttu pahimmaksi ajanjaksoksi ihmiskunnan historiassa. Aivan kuten Seväsen romaanissa, myös tosimaailmassa jouduttiin esimerkiksi tekemään muutoksia viljeltyihin kasveihin, koska ilmasto kylmeni niin paljon. Viiniäkään ei enää saatu entiseen tapaan. Haastattelussa Sevänen kertoikin käyttäneensä näitä todellisia historiallisia tapahtumia kirjansa pohjana.
Ikitalvi-tarinassa loputtomalle talvelle annettiin syyksi salaperäinen Valkoinen noita. Itselleni tämä valkoinen noita toi mieleeni ennen kaikkea Narnian valkean velhon, joka on niin ikään syynä Narnian ikitalveen. Toki olen tietoinen, että Sevänen on julkisesti nimennyt esikuvakseen The Inklingseistä vain Tolkienin. Toisaalta tämähän ei oikeastaan todista mitään. Ja onko lopulta väliäkään, mitä kirjailija nimeää tai ei nimeä esikuvikseen? Tutkijoilla on asiasta useita mielipiteitä, kun taas lukijoille kirjailijan esikuvilla ja inspiraation lähteillä on yleensä merkitystä. Myös itseäni ne kiehtovat loputtomasti.
Tämän C. S. Lewis -yhtäläisyyden ohella loputon talvi teemana on hyvin todennäköisesti saanut inspiraatiota George R. R. Martinilta, jonka Sevänen on myös maininnut Tolkienin ohella yhdeksi esikuvakseen ja inspiraation lähteekseen. Eikä ikuinen talvi suinkaan ole ainoa vaikute ja/tai yhtäläisyys Seväsen ja Martinin välillä, sillä myös näiden kirjailijoiden fiktiivisten maailmojen tunnelmat ovat hyvin samankaltaiset, niin sanotusti grimdarkit. Suosittelenkin Sevästä kaikille Martin-vieroitusoireista kärsiville.
Luku(/kuuntelu)kokemuksena sekä Ikitalvi, että Talven portti olivat sujuvia. Mielenkiinto pysyi yllä ja teksti soljui varsin mukavasti. Varsinkin Talven portti -novelli oli suorastaan nautittava kaikessa kompaktiudessaan ja hienoissa Irlanti-tunnelmissaan. Mielestäni tutustuminen Seväsen tuotantoon kannattaakin aloittaa juuri sieltä Talven porteilta.
Mitä kirjalliseen ilmaisuun tulee, joitakin lukijoita ovat ärsyttäneet erilaiset, alati muotoaan muuttavat manaukset, joita ainakin päähenkilö, luutunsoittaja Orfeus, viljeli tuon tuostakin. Itseäni nämä sättimiset eivät kuitenkaan häirinneet. Lähinnä ne toimivat hauskoina kevennyksinä muuten melko synkänkin kerronnan lomassa. Ja toki mukana olivat myös laajasti kiitosta herättäneet Halla-tytön kauniit ja mystiset unijaksot, jotka näyttivät olevan myös Seväsen omia suosikkeja.
Ikitalven polku on selvästi pidemmän kirjasarjan aloitusosa ja niinpä moni asia jäi vielä hämärän peittoon. Se on toki jo selvää, että vanha kunnon mystinen orpolapsi -fantasiatrooppi tulee olemaan tämänkin fantasiatarinan keskiössä, ja hänen rinnallaan hääräilee omalaatuinen antisankari, mutta mitäpä sitä hyväksi havaittua kaavaa muuttamaan. Aion lukea myös Ikitalven kuilun, joka ilmestyy näillä näkymin keväällä 2026. Toivottavasti Insomniumin pojat antavat Seväselle tilaa ja rauhaa kirjoittaa keikkabussissa myös jatkossa. Lisäksi odotan näkeväni Seväsen esiintymässä seuraavassa Finnconissa, joka järjestetään näillä näkymin myös seuraavan kerran juurikin vuonna 2026.