Eläköön essee! -haaste - Granta 4: Seksi

Kiitokset haasteesta, MarikaOksa! :)

Sain Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksalta taannoin sangen mielenkiintoisen ja lukuhorisonttia mukavasti avartavan Eläköön essee! -haasteen. Alun perin haaste on peräisin Marjatan kirjaelämyksiä -blogista. 

Olen aiemmin bloggaillut jonkin verran novelliteoksista, mutta pienen tiedonhaun jälkeen totesin, että essee on hieman eri asia kuin novelli, joten tuotti aluksi päänvaivaa löytää edes jokseenkin oikeaoppinen esseeteos. Ymmärtäisin esseen ja novellin eron niin, että essee on kantaaottavampi ja asiatekstimäisempi, kuin novelli. 

Varsin nopeasti huomasin, että omasta hyllystäni ei löytynyt ainakaan äkkiseltään mitään tähän haasteeseen sopivaa. Niinpä marssin kirjastoon ja kysyin, mistä esseet löytyvät. Ikäväkseni sain huomata, että tämä ei juuri helpottanut kirjavalintaani, koska kirjaston henkilökunta näytti pitävän esseitä ja novelleja toistensa synonyymeinä. Kirottua! 

Mukaan lähti toki iso kasa hienoja niteitä (Gogol, Mann..), mutta suurin osa niistä lukeutui selkeästi novelli-kategoriaan. Kaikeksi onneksi edes tämä yksi, tässä esittelemäni Granta 4: Seksi (julk. 2015), voidaan lukea edes joiltakin osin esseekokoelmaksi. Tosin tässäkin essee ja novelli menevät iloisesti sekaisin. Osa teksteistä on kantaaottavia mielipidekirjoituksia, osa taas selkeästi kaunokirjallisuutta.

Haasteen säännöt

1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
5. Esittele 1-2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää.
6. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta.

Haastan mukaan:

Pieni kirjasto -blogin Katrin

Ja aivan kuten MarikaOksakin sanoi minulle, vastata/jättää vastaamatta voi oman mielenkiinnon ja aikataulun mukaan.

Granta 4: Seksi

Itselleni Granta oli tuore tuttavuus, joten lähden tätä teosta esitellessäni liikkeelle Grantan määritelmästä. Tässä sitaatteja Grantan kotisivuilta:

Suomen Granta on uuden kirjallisuuden areena. Kahdesti vuodessa ilmestyvässä aikakauskirjassa julkaistaan novelleja ja runoja, esseitä ja reportaaseja kotimaisilta ja ulkomaisilta kirjailijoilta..

..Suomen Granta on osa kansainvälistä verkostoa, joka rakentuu perinteikkään brittiläisen Granta-aikakauskirjan ympärille. Grantan ulkomaisia laitoksia ilmestyy tällä hetkellä Brasiliassa, Bulgariassa, Espanjassa, Israelissa, Italiassa, Japanissa, Kiinassa, Norjassa, Portugalissa, Ruotsissa ja Turkissa..

..Suomen Granta toimitetaan ja sen sisällöstä päätetään Suomessa. Puolet sisällöstä on kotimaista ja puolet Grantan kansainvälisistä laitoksista valittua ja suomennettua aineistoa..

Granta 4: Seksi oli kaikessa uskaliaisuudessaan ja moniulotteisuudessaan sangen mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa. On kuitenkin huomautettava, että mikään Decamerone tämä ei ole. 

Esimerkiksi Nigeriassa syntyneen Chinelo Okparantan Amerikka-novellissa seksiä ei ole juuri lainkaan, ja tarinassa keskitytään lähinnä Nigerian ympäristöongelmiin ja Amerikan viisumin hankkimiseen. Timo Hännikäisen Haluttavien valta -esseessä taas puhutaan lähinnä nykyihmisten pinnallisesta kehonkuvasta, jossa oman kehon kunnioitus on redusoitunut "ohimenevän nautinnon lähteeksi ja katseiden ja halun kohteeksi". 

Aivan kuten Helsingin Sanomien Aino Frilanderkin totesi: 

Enemmän kuin seksinumero, uusi Granta on enemmänkin seksuaalisuusnumero. Se tekee kunniaa sille neuroosien kimpulle, joka seksi on, ja kertoo siitä yksilöiden kokemusten kautta.

Itselleni tästä kokoelmasta jäi parhaiten mieleen näyttelijänäkin tunnetun Antti Holman Jeesus ja Joey -novelli, joka kertoo Joey Graceffa -nimiseen YouTube-tähteen obsessoituneesta miehestä, jonka pakkomielle kasvaa hitaasti mutta varmasti, ja jättää lopulta muun elämän alleen. Olen itsekin katsonut YouTubea viime aikoina paljon, ja Joeykin on minulle tuttu hahmo, joten Holman teksti oli todella kiinnostava. 

Lisäksi haluan antaa kunniamaininnan Erkka Mykkäsen puhuttelevalle 18YO_AMBER_LANE_GETS_LOAD_TO_FACE.MOV -novellille, jonka loppu pysäytti, Sayaka Muratan juuri sopivan oudolle Siisti liitto -tekstille, ja Tiitu Takatalon seksiä monipuolisesti käsittelevälle Seksin perusteet -sarjakuvalle.

Aivan kaikille teksteille, kuten Tommi Liimatan inhorealistiselle Nelikulmainen lasi -novellille en lämmennyt, mutta kaiken kaikkiaan voin kyllä suositella tätä Grantaa mielihyvin, sen verran monipuolinen ja ajatuksia herättävä se on. Lisäksi lukeminen on useista eri teksteistä koostuvan rakenteen ansiosta helppo jaksottaa osiin, eikä tule painetta kahlata koko teosta kerralla kannesta kanteen. Itse luin välillä muuta, ja sitten palasin taas Grantan pariin, yksi essee kerrallaan.

Siipien kantamat, Jussi Valtonen

Finlandia-palkinnon hieno etiäinen

Minulla on ollut melkoinen Jussi Valtos -putki päällä. Olen nimittäin samaan aikaan kuunnellut Valtosen kahta eri teosta rinnakkain, toista autossa, toista kotona. Kierroksessa ovat Finlandia-palkittu He eivät tiedä mitä tekevät (julk. 2014) ja seitsemän vuotta vanhempi, Tammen ja Bonnierin pohjoismaisessa romaanikilpailussa toiseksi sijoittunut Siipien kantamat (julk. 2007). Astetta lyhyempi Siipien kantamat tuli ensin päätökseensä. 

Omalla kohdallani tätä kuunteluelämystä lyhensi entisestään se ikävä sattuma, että kuusilevyisen äänikirjan ensimmäinen cd ei toiminut lainkaan, vaikka kokeilin onneani lopulta neljällä eri laitteella. Esimerkiksi kaksi eri tietokonetta ilmoitti levyn olevan tyhjä. Outoa..

Mutta asiaan. En ole yleensä tämänkaltaisten, synkähköjen suomalaiskirjojen ylin ystävä. Esimerkiksi Riikka Pulkkinen ja Sofi Oksanen ovat minulle hieman liikaa. Valtosen kohdalla minkäänlaista vastenmielisyyttä ei kuitenkaan syntynyt. Uskon syyn olevan siinä, että Valtosen henkilökavalkadissa oli syvissä vesissä uivan Juhanin ohella myös räväkkä Marianne, joka toi hahmogalleriaan kaivattua sähäkkyyttä ja huolettomuutta. Lukijana olen aina nauttinut siitä, että tarinasta löytyy vahvoja ja värikkäitä persoonia. Sinällään lukiolaistytön ja äidinkielenopettajan suhde oli toki todella tulenarka aihe, mutta Valtonen hoiti sen onneksi hyvällä maulla. 

Nautin myös Valtosen runsaista intertekstuaalisista viittauksista ("Nabokov hymyilee jossain..") ja elävästä kerronnasta, joita kaikissa tästä kirjasta lukemissani arvosteluissa on kiitelty, ja syystäkin. Tapa, jolla Juhanin mielenliikkeitä ja ajatuksia kuvattiin, oli poikkeuksellisen tarkkanäköinen ja osuva. Osasyy tähän saattaa löytyä Valtosen psykologin koulutuksesta. 

The Short Second Life of Bree Tanner - An Eclipse Novella, Stephenie Meyer

Twilight-sarjan kiistelty spin-off

Sain tämän Stephenie Meyerin Epäilys-kirjan kylkiäiseksi kirjoittaman The Short Second Life of Bree Tanner -novellin (julk. 2010) aikoinaan lahjaksi ystävältäni. Tuolloin, vuosia sitten, Twilight oli yhteinen kiinnostuksenkohteemme, josta juttua riitti kerran jos toisenkin. Sittemmin Twilight on kuitenkin vedetty julkisuudessa lokaan niin huolella, että omakin innostukseni on laantunut, joskaan ei kadonnut kokonaan. 

Taannoin osallistuessani The Fantasies of Contemporary Culture -symposiumiin Cardiffin yliopistossa Walesissa sain tosin kuulla eräältä vampyyreihin erikoistuneelta tutkijalta, että Twilight ei ehkä olekaan ihan niin kamala, kuin mitä kaikki ajattelevat. Että siinä on kuulemma jopa jotain hyvääkin! Jatkan asian selvittämistä.. Toiveikkain mielin tilasinkin juuri itselleni uunituoreen Open Graves, Open Minds: Representations of Vampires and the Undead from the Enlightenment to the Present -artikkelikokoelman (julk. 2016), jossa puheenvuoron saa ymmärtääkseni myös edellä mainitsemani tutkija.

Fanien törkeää rahastusta vai hieno täydennys Twilight -saagaan?

Hetki sitten päätin lukea uudestaan tämän Bree Tanner -nimisestä vastasyntyneestä vampyyristä kertovan tarinan. Goodreadsissa teos on jakanut mielipiteet voimakkaasti. Osa lukijoista ahmi kirjan yhdeltä istumalta ja ylisti sitä jopa paremmaksi kuin itse pääteoksia. Myös novellin antamaa uutta näkökulmaa Epäilys-kirjan tapahtumiin kiiteltiin.

Toiset lukijat taas pitivät Breen tarinaa silkkana rahastuksena, joka ei kiinnostanut millään tasolla, ja vertasivat sitä jopa huonoon fanifiktioon. Loppua pidettiin todellisena anti-kliimaksina, ja mukana ollutta rakkaustarinaa päälle liimattuna pakkopullana.

Itselleni Breen tarina oli hienoinen pettymys. Mielenkiintoni heräsi oikeastaan vain silloin, kun mukana oli saagan keskeisempiä henkilöhahmoja (Volturit, Victoria, Cullenit..). Suurimpia ongelmia The Short Second Life of Bree Tannerissa olivat ennalta-arvattava loppuratkaisu ja kautta linjan ankea tunnelma. Ainoa kiinnostava, muista Twilight-kirjoista tuntematon hahmo oli Fred, jonka yliluonnollisia kykyjä kuvataan termillä "repulsive magnetism". Hänestä olisin lukenut mielelläni enemmänkin.

Tätä novellia voi suositella niille, jotka pitävät Twilight-saagasta, mutta heillekin varauksella. The Short Second Life of Bree Tanner ei nimittäin sisällä juuri minkäänlaista huumoria, elämyksellisyyttä, arvoituksellisuutta tai romantiikkaa, vaan lähinnä kärvistelyä kivisissä luolissa ja talonrähjissä korventavan verenjanon koittelemana. I'm not amused.

Tervetuloa Joylandiin, Stephen King

Kun odotukset eivät täyty

Kauhun mestarina tunnetun Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin -äänikirjan (julk. 2015) takakannen esittelytekstissä luki pahaenteisen lupaavasti: 

Huimia laitteita, värivalojen välkettä ja lasten naurua ja kummitusjuna, joka saa aikuisen miehenkin kirkumaan ja josta eräs nuori rakastunut nainen ei koskaan tullut ulos. Uskallatko sinä lähteä ajelulle?

Tämän hehkutuksen innoittamana päätin ensimmäistä kertaa elämässäni napata kirjastosta mukaan Kingin teoksen. Valmistauduin hiuksia nostattavaan elämykseen, joka valvottaisi minua öisin. Vertailukohtana minulla oli jokin aika sitten katsomani Hohto-elokuva, josta pidin todella paljon. Mutta kuinkas sitten kävikään..

Vielä kuuntelun alkupuolella olin toiveikas, vaikka mitään pelottavaa ei heti kättelyssä tapahtunutkaan. Ei pahaenteisyyttä, ei kauhunväristyksiä, ei mitään. Ainoastaan ontuva teiniromanssi ja kesätyöpaikka nukkavierussa huvipuistossa häilyivät valokeilassa. Ajattelin kuitenkin, että ehkä tarina vain käynnistyy hitaasti, kuten vanhoilla kauhuelokuvillakin on tapana. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Viimeistään siinä kolmannen kuuntelutunnin käynnistyessä tajusin, että odotukseni eivät tule täyttymään lähimainkaan, ja huokaisin pettyneenä.

Voin rehellisesti todeta, että Tervetuloa Joylandiin ei tarjonnut yhtäkään pelottavaa hetkeä. Kyseessä on enemmänkin keskiverto kasvukertomus, joka toimii lähinnä laimeana ajanvietteenä paremman puutteessa. Tämä teos on aivan väärä valinta, jos haluaa lukea kauhukirjan. Aivan kuten Tervetuloa Joylandiin -teoksen harhaanjohtavaa markkinointia kritisoinut Morrekin omassa arviossaan totesi: 

..odotin kauhua. Oikein kunnollista huvipuistokauhua. Sain väljähtäneen jännärin.

MP3-äänikirjat vs. CD-äänikirjat

Tammi oli päättänyt tallentaa tämän 21-vuotiaan Devi Jonesin kesätyötarinan cd-levyjen sijaan MP3-levylle. Paljon äänikirjoja kuuntelevana olen tullut tutuksi tämän formaatin kanssa ennenkin, mutta vieläkään en siitä pidä. MP3-äänikirjat ovat toki kompaktimpeja kuin pahimmillaan useaan boksiin jaetut cd-pinkat (I'm looking at you, Sinuhe Egyptiläinen..), mutta käyttömukavuudessa ne silti häviävät perinteisille cd-äänikirjoille:

• Läheskään kaikki soittimet eivät toista MP3-levyjä. Esimerkiksi (uudehkot) kotistereoni ja cd-mankkani ovat käyttökelvottomia, ja voin kuunnella MP3-levyjä vain ja ainoastaan autossani, joka hidastaa ja vaikeuttaa tarinan saamista päätökseen.
• Kun kuuntelen MP3-levyä minun on vaikea hahmottaa, kuinka paljon tarinaa on vielä jäljellä, kun taas keskimäärin tunnin välein tapahtuvat cd-levyjen vaihdot rytmittävät ja jollain kierolla tavalla myös palkitsevat minua kuuntelijana. Sitä tietää koko ajan, kuinka paljon on kuunneltu, ja paljonko on vielä jäljellä, eikä tule tunnetta, että laahustaa yhdessä loputtomassa tunnelissa vaikka maamerkkejä tai välipysäkkejä, saati valoa tunnelin päässä.
• MP3-levyn kuuntelemista on hankala keskeyttää, jos haluaisi välillä kuunnella jotain muuta äänitettä. Tämä johtuu siitä, että yhdessä äänikirjassa kappaleita voi olla helposti yli sata, ja esimerkiksi Joylandin kohdalla näiden kappaleiden kestot heittelivät parista minuutista lähelle tuntia. Eipä juuri huvittanut ottaa levyä ulos soittimesta kun tiesi, millainen näppäily- ja kelaamisurakka olisi ollut edessä, kun kuuntelua olisi halunnut jatkaa. Vaatii todella vakaata kättä, että pystyy pikakelaamaan esimerkiksi neljäkymmentä minuuttia pitkän kappaleen oikeaan kohtaan kosketusnäytön näppäimellä ilman, että sormi jossain kohtaa liikahtaa hieman liikaa, ja kaiken saa aloittaa jälleen alusta. Varsinkin autossa. Ja tämä vaivalloisuus taas muutti kuuntelukokemuksen jokseenkin kahlitsevaksi ja tuskaiseksi. "En voi kuunnella mitään muuta levyä, ennen kuin tämä on loppu.. Enkä tiedä, koska tämä loppuu."

Minua voi kaikin mokomin pitää vanhanaikaisena ja muutosvastarintaisena jurputtajana, mutta minulle perinteiset cd:t ovat joka tapauksessa ylivoimaisesti toimivin ja miellyttävin tapa kuunnella äänikirjoja. Muistitikulle ladattavia äänikirjojakin olen toki kokeillut, mutta niidenkin kanssa olen törmännyt yllämainitun kaltaisiin ongelmiin, ainoastaan hiukan eri vivahtein. En yksinkertaisesti pidä suurista tiedostomassoista, vaan haluan sen sijaan nauttia tarinani kompakteina suupaloina.