Mikä on harhaa, mikä totta?
Tutustuin Ina Westmanin Henkien saari -teokseen (2018) kirjastovirkailijan työni takia. Kyseessä oli nimittäin kirja, jonka kollegani oli valinnut minun vedettäväkseni osuneeseen lukupiiriin. Niinpä, poikkeuksellisesti, en voi sanoa hakeutuneeni tämän teoksen pariin omaehtoisesti. Olen kuitenkin iloinen siitä, että Westmanin teos osui monien sattumien seurauksena reitilleni, ja päädyin kuuntelemaan sen äänikirjana minulle varsin tiiviissä tahdissa, arviolta vuorokaudessa.
Tätä bloggausta kirjoittaessani osa minusta on nimittäin edelleen tuossa aste asteelta mielenkiintoisemmaksi muuttuvassa, pirstaleisessa ja unenomaisessa, mutta toisaalta myös selkeässä ja taitavasti kootussa tarinamaailmassa. Näen sumuisen meren, ja siitä nousevan mökkisaaren selkeänä edessäni. Jos katson tarkkaan, saatan jopa nähdä vanhan miehen meditoivan rantakalliolla..
Uskon tämän vahvan immersion johtuvan paitsi intensiivisestä kuuntelutahdistani, myös Westmanin kertojantaidoista.
Tässä kirjassa oli monia haastavia, mutta onneksi taiten kuvattuja teemoja, kuten rasismi, adoptiolapsen ja tämän vanhempien välinen suhde, luonnonsuojelu, ja avioliiton haasteet. Itselleni mielenkiintoisimmaksi aihepiiriksi nousi kuitenkin kirjan päähenkilön, Emman, poikkeava tapa aistia maailmaa. Syyksi Emman oudoille kokemuksille annettiin päävamma.
Tarinan edetessä Emma näkee koko ajan enemmän ja enemmän kuolleita ihmisiä. Minulle jäi erityisesti mieleen kohtaus, jossa Emma rakentaa kivimuuria mökkisaarelle pyrkiviä henkiä vastaan. Tämä toi mieleen omat kokemukseni muistisairaan läheiseni kanssa, joka niin ikään halusi pitää tietyn oven suljettuna, koska siitä kuulemma kulki jatkuvasti suuri määrä ihmisiä; kyseessä oli ruokavaraston ovi omakotitalossa. Ehkä se oli portti kahden maailman välillä? Kuka tietää.
Minusta on mielenkiintoista pohtia tällaisten aivonsa onnettomuudessa vaurioittaneiden ja muistisairaiden ihmisten tekemien yliluonnollisten havaintojen kohdalla, ovatko nämä "normaalien ihmisten" havainnoista poikkeavat kokemukset totta vai eivät. On sanottu, että lapset ja eläimet havaitsevat aikuisia herkemmin erilaisia yliluonnollisia ilmiöitä, koska ovat niille avoimempia. Voisiko sama pitää joissakin tapauksissa paikkansa myös sellaisten aikuisten kohdalla, joiden aivot vamman tai sairauden takia toimivat poikkeavalla tavalla? Henkien saaren loppu antaa tälle kysymykselle oman, kiehtovan vastauksensa.
Kirsi totesi omassa bloggauksessaan, että Henkien saari on erityisesti kesäkirja. Yllä kirjoittamani pohjalta väitän kuitenkin, että Henkien saari sopii lisäksi mitä erinomaisimmin myös Halloweenin(/Samhainin) lukemistoksi. Sekä Halloweenin aikaan, että tässä teoksessa, huntu tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä on nimittäin tavallista ohuempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti