Kuolleet sielut, Nikolai Gogol

Kuolleet sielut on täydellisen kokoinen yöpöytäkirja. Noin!

Voi sinua, Venäjän kansa! Sinä et mielelläsi kuole luonnollisella tavalla

Mutta matkaan, matkaan! Pois otsalle ilmestynyt ryppy ja synkkä ilme kasvoilta! Sukeltakaamme äkkiä, arvelematta elämään, keskelle kaikkea sen rauhatonta hälinää ja tiukujen kilinää, ja katsokaamme mitä Tsitsikov tekee.

Keskustelin taannoin ystäväni kanssa siitä, miten jotkut suomalaiset maanviljelijät eivät ilmoita lehmiensä kuolemia Maatalouden laskentakeskukseen lähellä tukikauden vaihtumista, koska elossa olevien eläinten määrä korreloi tukien runsauden kanssa. Tämä näkyy takautuvasti ilmoituspiikkinä tukikauden vaihduttua.

Ystäväni totesi välittömästi, että tämä tuo hänelle mieleen Nikolai Gogolin Kuolleet sielut -kirjan. Siinä kun päähenkilö, keinotteleva Pavel Ivanovits Tsitsikov ostaa maanomistajilta "kuolleita sieluja", eli jo kuolleita maaorjia rahantekomielessä. Kummassakin tapauksessa valtiolta pyritään siis saamaan rahaa jostain, joka on jo kuollut. Ajattelin mielessäni: "Tämähän kuulostaa poikkeukselliselta! Kirjastoon!" Lainasin kirjan vielä saman päivän aikana.

Raikas ja mehevä kuin iso nauris

Olin lukenut jo aiemmin Gogolin (1809-1852) Nenä- ja Päällystakki -novellit, joista erityisesti fantasiaelementtejä sisältänyt Nenä oli tehnyt minuun vaikutuksen. Gogolia pidetään venäläisen kirjallisuuden suurena humoristina, eikä syyttä. Gogol taitaa persoonalliset kielikuvat, kuten:

 ..hänen alaisistaan tuli pelottavia vääryyden vainoojia; kaikkialla ja kaikissa asioissa he ahdistelivat vääryyttä kuin kalamies atraimella lihavaa sampea..

Kerrottiin muuten, että he olivat jo aikaisemmin riitaantuneet jonkun naikkosen takia, joka oli raikas ja mehevä kuin iso nauris..

Kuten Jorikin on todennut, Kuolleiden sielujen (julk. 1842) ansiot eivät ole niinkään juonessa, vaan juurikin rikkaassa ja elävässä kielessä. Kuten Joria, myös minua kirjan hieman laahaava juoni pitkästytti ajoittain, mutta taidokas kieli sai jatkamaan lukemista.

Jos pitää Gogolista, pitää myös Huovisesta

 Itselleni tuli tätä kirjaa lukiessa toistuvasti mieleen Suomen oma Gogol, Veikko Huovinen. Myös Huovinen (1927-2009) tunnettiin yhteiskuntakriittisenä humoristina. Voinkin suositella kaikille Gogolista pitäville myös Huovista lämpimästi.

Lopuksi haluan antaa näytteen Gogolin reippaanpuoleisesta yhteiskuntakritiikistä:

Äkkiä kuin tuulen tuiskauksessa me perustamme hyväntekeväisyysseuroja, kannatusyhdistyksiä ja ties mitä. Tarkoitus on hyvä mutta itse asiasta ei sitten tulekaan mitään.. 

Päätettyämme esimerkiksi perustaa hyväntekeväisyysseuran köyhien auttamiseksi ja lahjoitettuamme sille huomattavia summia me tämän kiitettävän tekomme menestykseksi järjestämme kohta juhlapäivälliset kaikille kaupungin edustaville virkaherroille. Niihin käytetään puolet lahjavaroista, toisella puolella vuokrataan johtokunnalle komea huoneisto lämmityksineen ja vahtimestareineen; tämän jälkeen koko summasta ei jääkään köyhille muuta kuin viisi ja puoli ruplaa, ja senkään käytöstä eivät johtokunnan jäsenet pääse yksimielisyyteen, jokainen kun yrittää antaa tuon avustuksen jollekin omalle sukulaiselleen.

-Aika paha! Gogol oli todellinen oman aikansa Michael Moore.