Naisten välisestä ystävyydestä
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -äänikirja toi minulle mieleen kaksi vuotta aiemmin kirjoitetun, ranskalaisen Viiniä keittiössä -teoksen (Anna Gavalda, 2003), jonka kuuntelin äänikirjana jokin aika sitten. Siinä on hyvin samankaltainen asetelma, kuin Olssonin vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassa: Eri ikäpolvia edustavat ihmiset puhuvat menneestä elämästään ja erityisesti kariutuneista ihmissuhteistaan keittiössä, ruuan ääressä.
Gavaldan Viiniä keittiössä -kirjassa avautuivat nuori nainen ja vanhempi mies, Olssonin teoksessa taas nuori nainen ja vanhempi nainen. Molemmat kirjat olivat ihan kuunneltavia, mutta muistaisin pitäneeni Gavaldan teoksesta enemmän, koska se oli hengeltään positiivisempi ja räiskyvämpi. Olssonin kirja oli loppua lukuun ottamatta turhan synkkä, ja käynnistyi alussa melko laiskasti.
Toisin kuin esimerkiksi Karoliina ja Kirsi, minä en erityisemmin pitänyt tästä kirjasta. Kerronta oli toki elävää, ja monia ihania ruokia kuvailtiin niin että tuli suorastaan nälkä. Minun on kuitenkin todettava, että menneisyyden kurjissa tapahtumissa piehtarointi, joka muodosti tarinan ytimen, ei antanut minulle mitään.
Kun kenelläkään ei ole kivaa
Päähenkilöistä vanha Astrid on selkeästi uhri. Hänen "vihaan maailmaa ja koko elämäni on mennyt hukkaan" -asenteensa oli minulle liian negatiivinen, enkä pystynyt samaistumaan häneen. En, vaikka hän tarinan lopussa muuttikin asennettaan. Astrid oli yksinkertaisesti liian masentava ja lohduton hahmo. Hänen tarinansa oli itseasiassa jopa epäuskottavan surullinen ja ikävä. Liian pateettinen.
Veronikaa ymmärsin jo hieman paremmin. Hän on itsenäisempi ja pyrki tavoittelemaan onnea, mutta kohtalo puuttui peliin.
Se, mitä olisin kaivannut tähän kirjaan, on vahva ja määrätietoinen henkilöhahmo. Peruskallio. En pitänyt siitä, että kaikki tarinan ihmiset olivat hukassa itsensä kanssa, eikä mukana ollut edes huumoria pehmentämässä asetelmaa. Loppua kohti tarinan tunnelma toki parani, mutta liian myöhään minun makuuni.
Jos vaikkapa Astrid olisi voinut olla niin sanottu "viisas vanhus", se olisi antanut tarinaan lisää jämäkkyyttä ja tasoja. Olisin saanut jonkun hahmon, johon tukeutua kuuntelijana.
-Missä on Gandalf, kun häntä eniten tarvittaisiin?
Yksiulotteista
Tämä kirja on kirjoitettu selkeästi naisnäkökulmasta, ja se pyörii tiiviisti päähenkilöidensä, Astridin ja Veronikan muistojen ympärillä. Kaikki Astridin ja Veronikan elämän miehet ovat pelkkiä yksiulotteisia statisteja, niin sanottuja litteitä henkilöhahmoja: paha isä, hyvä isä, enkelimäisen täydellinen ja aina yhtä iloinen surffari, Astridin mitätön ja vastenmielinen aviomies ja sitten se tyyppi, joka ei kelvannut Veronikalle. Jokaisen mieshahmon olemuksen voi redusoida yhteen adjektiiviin: paha, hyvä, ei-haluttava, pyhimys, vastenmielinen..
Anteeksi, Seela Sella!
Ehkä koin tahtomattanikin tunnetasolla, että en kuulu kohderyhmään, kun lukija on yli 70-vuotias. Ikäväkseni joudun siis toteamaan, että ajauduin sukupolvien välisen kuilun toiselle puolelle. Lisäksi nuoremman hahmon, noin 30-vuotiaan Veronikan, minä-muodossa luetut osuudet eivät tuntuneet Sellan suusta kuultuina luontevilta. Kuuntelukokemus olisi ollut parempi, jos Sella olisi lukenut vain ikätoverinsa Astridin osuudet, ja joku 30-vuotiaalta kuulostava taas Veronikan osuudet.
-Kiitokset kuitenkin Sellalle erinomaisesta ääntämyksestä. Hän selvästi osaa asiansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti