Brisingr, Christopher Paolini

Piina jatkuu

Kuten blogiani jo jonkin aikaa seuranneet tietävät, kirjoitan parhaillaan fantasia-aiheista väitöskirjaa, jossa käsitellään muun muassa Christopher Paolinin Perillinen-kirjasarjaa (The Inheritance Cycle) lukijoiden reaktioista käsin tarkasteltuna. Avaan tätä taustaa enemmän aiemmissa Paolini-bloggauksissani, joissa käsittelin Eragonia ja Esikoista. Koska en halua toistaa itseäni liikaa, en mene väitöskirjaprojektiini tässä postauksessa sen syvemmin, vaan hyppään suoraan Brisingr -kirjan (julk. 2008) arvosteluun. Tässä tekstissä en siis esiinny akateemisena tutkijana, vaan tavallisena lukijana, joka haluaa puhua henkilökohtaisesta lukukokemuksestaan. 

Kuten monet varmasti tietävät, Perillinen-sarjan piti olla alun perin trilogia, ja Brisingrin sen päätösosa. Paolinille syntyi kuitenkin tekstiä niin runsaasti, että viimeinen osa päätettiin jakaa kahteen eri kirjaan, Brisingriin ja Perilliseen (Inheritance). 

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvän editorin kanssa koko lopputarina oltaisiin varmasti saatu mahdutettua samojen kansien väliin. Mutta nyt puhutaan Paolinista, joten se siitä vaihtoehdosta. Suoraan sanottuna olen sitä mieltä, että Brisingrin kustannustoimittajan olisi pitänyt saada potkut. Tämä 794-sivuinen tiiliskivi oli nimittäin käytännössä pelkkää suureen lopputaisteluun valmistautumista lisäopintoineen, miekantakomisineen ja joukkojen keräämisineen. Ja tuo taistelu jäi tietenkin vieläpä enemmän ja vähemmän kesken kirjan loppuessa. Mutta ei hätää, taistelu saataneen päätökseen seuraavassa osassa, joka on vielä tätäkin kirjahirviötä pidempi, lähemmäs 900 sivua.

Juoni, kuka sellaista muka tarvitsee?

Jotkut lukijat ovat omissa arvosteluissaan todenneet, että Brisingrissä ei oikeastaan ollut juonta juuri nimeksikään, ja olen tästä samaa mieltä. Tuntui, että Eragon vain kuljeskeli tässä osassa ympäriinsä, ja tapasi milloin kääpiöitä, milloin haltioita tai nazg..köh köh.. ra'zaceja. 

Ja samaan aikaan kun tämä Vardenien elintärkeä valttikortti, Eragon, jättää aktiivisen sotatantereen käsittämättömän huonojen syiden varjolla ja lähtee lumputtelemaan kääpiöiden ja haltioiden luo vailla huolta huomisesta, hänen huono-onninen Roran-serkkunsa joutuu taistelemaan niska limassa serkkupojankin puolesta. Tuhlaajapoika lohikäärmeineen toki suvaitsee palata sotimaan omiensa rinnalla aivan viime hetkillä, kunhan vaan on ensin reissannut tarpeeksi. 

-Täytyyhän sitä nuoren miehen nyt välillä saada hiukan matkustella, ja lennellä lohikäärmeellään! 

Positiivista tässä juonen puuttumisessa on toki se, että tällä kertaa kukaan ei (ainakaan tämänhetkisten tietojeni mukaan) ole syyttänyt Paolinia juonen plagioinnista. Star Wars sai siis vaihteeksi olla rauhassa. Tai noh, ainakin, jos Eragonin uutta miekkaa ei lasketa..

Lisäksi minun ei tarvinnut tällä kertaa edes yrittää muistaa, mitä kirjassa tapahtui. Jostain syystä Paolinilla on nimittäin taito kirjoittaa kirjoja, joista on jälkeenpäin pitkälti mahdoton muistaa yhtään mitään. Ne vain vyöryvät lukijan ylitse, ja lamaannuttavat kaiken aivotoiminnan.

Suomennoksesta

Näin valituksen makuun päästyäni voisin myös itselleni poikkeuksellisesti kritisoida hieman Brisingrin suomennosta, joka oli paikoitellen varsin epäonnistunut. Vai mitä mieltä pitäisi olla tästä:

Hälyttyneenä hän seisahti ja vilkuili ympärilleen ottaakseen selkoa, mistä suunnasta miehet lähestyivät.

-Hälyttyneenä? Mitä? Ei tuollaista sanaa ole minun tietääkseni olemassakaan suomen kielessä. Itse olisin laittanut tilalle vaikkapa niinkin tutun sanan kuin "varuillaan". Tämä on periaatteessa äärettömän pieni asia, mutta kun suomentaja toistaa tuota kummallista epäsanaa uskollisesti kerta toisensa jälkeen, alkaa jossain kohtaa vanne kiristämään päätä.

Välillä ilmaisut taas olivat kuin suoraan Pikku Kakkosesta:

..Älä ole niin mörkki!

..Kuka nämä sontapäät murhaajat sitten lähettikin...

Tiedän, että Suomessa fantasian kääntäjät saavat yleensä liian pieniä korvauksia työstään, ja tämä ymmärrettävästi laskee käännösten laatua, mutta jotain rajaa nyt kuitenkin.

Omistan tietenkin myös alkuperäiskieliset teokset, mutta kuvittelin pääseväni helpommalla, kun ensialkuun nappaan hyllystäni suomennokset. Olin väärässä.

Innolla kohti sarjan seuraavaa osaa..

Brisingr on edeltäjiensä tapaan varsin tuskastuttava teos, joka sisälsi monia outouksia sekä juonen että kielen tasolla. Asiaa ei parantanut se, että Paolini itselleen tyypillisesti pysäytti tarinan kulun tuon tuostakin kertoakseen milloin mitäkin nippelitietoa, tai kuvaillakseen tarkasti jokaista ruokalajia, kampausta, vaatetta tai maisemaa, joka vastaan osui. 

Vähän kuin J.R.R. Tolkien olisi sisällyttänyt Taru Sormusten Herrasta -kirjoihinsa koko 12-osaisen The History of Middle-earth -sarjan. Eikä siis mihinkään liitteisiin, vaan sisälle leipätekstiin. 

Toki mukaan mahtui myös kiinnostavia tai koskettavia hetkiä, kuten (SPOILER ALERT) Glaedrin kuolema ja eldunari -elementti, joka toi mieleeni hirnyrkit, mutta sivuja oli sisältöön nähden yksinkertaisesti liikaa. 

Välillä jaksoin mennä mukaan Paolinin loputtomaan jaaritteluun ja innostua siitä, mitä Eragon juuri tänään söi lounaaksi ja missä, mutta monesti teki vain mieli luovuttaa. Väitöskirjani takia tämä ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Mielenkiinnolla jään odottamaan, kuinka pahasti sarjan viimeisessä osassa, Perillisessä, poljetaan paikallaan. Tai noh, olen itse asiassa jo lukenutkin sitä noin 60 sivua, ja ainakin uusi lempisanani "hälyttynyt" on jälleen mukana. Hurraa..

Esikoinen, Christopher Paolini

Eragonin oppivuodet Lothorien.. köh köh.. Du Weldenvardenissa

Vuosia sitten sain luettua Christopher Paolinin Perillinen-fantasiakirjasarjan ensimmäisen osan, Eragonin. Tämän jälkeen aloitin sarjan toisen kirjan, Esikoisen (Eldest, julk. 2005) läpikahlaamisen. Kului vuosi jos toinenkin.. Mutta vihdoin, tässä sitä ollaan! Eikä aikaa kulunut kuin neljä vuotta, josta suurin osa meni tätä kirjaa vältellessä, ja parempia teoksia lukiessa. 

Kuten Eragon-bloggauksessani kerroin, kirjoitan parhaillaan Christopher Paoliniin liittyvää väitöskirjaa, ja niinpä minun on valitettavasti *pakko* lukea tämä kirjasarja läpi. Ja koska yritän saada väitöskirjaani nyt pikkuhiljaa valmiiksi, on pakoilun loputtava.

Mietin hetken, kirjoitanko tästä kirjasta tänne blogin puolelle mitään väitöskirjani takia, mutta lopulta päätin, että olkoon, sanotaan nyt jotain täälläkin, vähän niin kuin off the record. Sinällään en siis tutki väitöskirjassani suoraan näitä teoksia vaan niistä käytyjä verkkokeskusteluja, mutta jotta tietäisin, mistä keskustelijat puhuvat, on minun tietenkin pakko lukea myös keskustelun aiheena olevat kirjat. Sanon suoraan, että vuosikausia (enimmäkseen negatiivisia) nettikommentteja Paolinin tekijyydestä lukeneena tutkijana minulla ei ole toivoakaan suhtautua näihin kirjoihin täysin neutraalisti. Tutkimusaineistoni on väistämättä jättänyt jälkensä mieleeni. Pyydän siis anteeksi kaikilta Paolini-faneilta jo heti näin kärkeen. Ja korostan vielä: tämä teksti ei ole virallinen mielipiteeni tai näkemykseni Esikoisesta tutkijana. Tässä bloggauksessa esiinnyn (juuri kertomastani taustasta huolimatta) ihan tavallisena lukijana.

Esikoinen on Eragoniin(kin) verrattuna varsin pitkäpiimäinen teos, josta leijonanosa kuluu Eragonin opiskeluihin Oromiksen johdolla Du Weldenvardenissa, haltioiden luona. Samaan aikaan Eragonin (jostain syystä ärsyttävä) Roran-serkku lähtee vaellukselle kyläläistensä kanssa, koska heidän kimppuunsa on hyökätty, ja Roranin kihlattu Katrina on siepattu. Monille lukijoille tämä teos on tuonut vahvasti mieleen Star Warsin Imperiumin vastaisku -elokuvan juonen. Siinä mielessä Esikoinen jatkaa siis vahvasti Eragonin jalanjäljissä, jonka on niin ikään sanottu kopioineen juonensa Star Warsista. Lisäksi vahvat Tolkien-lainat ovat yhä käytössä, tai kuten Goodreadsissa kirjoitettiin: "The Star Lord of the Ring Wars: The Two Towers Strike Back". 

Esikoisella oli toki hetkensä, kuten Roranin vaarallinen purjehdus merellä, mutta melko usein huomasin pitkästyväni kuoliaaksi, koska Paolini pysähtyy jatkuvasti kuvailemaan jokaista pientä yksityiskohtaa aivan liian tarkasti, ja laittaa hahmonsa vatvomaan, miettimään ja keskustelemaan aivan loputtomiin; paljon puhetta, vähän villoja. Goodreadsissa nimimerkki Chrystal Starr Light kuvasi tätä tavalla, joka sai minut nauramaan ääneen:

..So what happens in those 27 chapters? Well, if you guessed fighting battles, intense chase scenes or standoffs with the bad guys, go to the corner and sit there and think about what you just did!! No, Paolini fills his "epic" fantasy with each agonizing step of the journey. Every stop is given in excruciating detail. Every race Eragon meets gives him long, boring lectures about their culture, their language, their religion, their clothes... anything and everything to pad this story out. Every trip down a river, every haul up a hill is recounted, every time they set up a camp...be prepared for a nap, folks! 

Even when we finally get to Ellesmera, the story doesn't pick up. Instead, we trudge through Eargon's thoughts about ants (THRILLS!), Oromi's mind-boggling lessons on morality and ethics (CHILLS!), and Paolini's barely concealed opinions on religion, veganism, and marriage (may I climp out the window SILLS?) No wonder my favourite part was where Vanna [sic] whips Eragon.. 

Tekstiä ei koskaan pitäisi päättää sitaattiin, mutta yllä oleva oli niin osuvasti kirjoitettu, että minulla ei ole enää mitään lisättävää. Ja tuo mitä Chrystal sanoi nukkumisesta, on aivan totta. Tämä kirja toimi nukkumaan mennessä erinomaisena unilääkkeenä. Ehkä minulla siksi menikin neljä vuotta Esikoisen läpikahlaamiseen; nukahdin yleensä jo muutaman sivun jälkeen lähes poikkeuksetta.

Metsäkylpy - Hyvinvointia luonnosta shinrin-yokun avulla, Melanie Choukas-Bradley, Lieke van der Horst

Luonnossa voi olla monella tapaa

Onko se vain minun oma vaikutelmani, vai onko luonto itsehoidon välineenä viime vuosina alkanut tehdä tuloaan ihan uudella tavalla? Itse olen ainakin viime aikoina törmännyt tuon tuostakin mielenkiintoisiin tutkimuksiin ja kirjoihin, joissa käsitellään luonnon tarjoamia terveyshyötyjä. Esimerkkeinä voisin mainita muun muassa Terveysmetsä-kirjan (julk. 2017), joka on minulla lukupuolissa, Metsämieli-teoksen (julk. 2018), Luonnon aika - Rentouttavia hetkiä luonnossa -kirjan (julk. 2018), joka on minulla parhaillaan lainassa, sekä uusimpana Metsässä  - Uppoudu metsään, itseesi ja elämään (julk. 2019), joka on minulla niin ikään lukupuolissa. Niin, eikä tietenkään pidä unohtaa myöskään Mia Jokinivan Metsäjoogaa-kirjaa (julk. 2018), joka, arvasit oikein, on minulla myös parhaillaan lukupinossa. 

Maalla, metsän keskellä kasvaneena luontoihmisenä pidän tästä uudesta (?) trendistä kovasti, ja olenkin jo tehnyt muun muassa pieniä metsään uppoutumisen harjoituksia Jarko Taivasmaan Metsässä-kirjan oppien mukaisesti, sekä yhdistellyt kävelylenkkeihini toisinaan myös kävelymeditaatiota. Tässä bloggauksessa ei puhuta kuitenkaan metsään uppoutumisesta, vaan metsäkylvystä. Metsäkylpy-kirjan (julk. 2018) on kirjoittanut amerikkalainen Melanie Choukas-Bradley, joka kävi hakemassa metsäkylpyoppinsa Japanista, missä metsäkylvyt (japaniksi: shinrin-yoku) ovat hyvin suosittu tapa hoitaa terveyttä. Melanie kirjoittaa:

Japanilainen metsäkylpyinfra on kadehdittava: metsäterapiakeskuksissa annetaan luontokasvatusta, kerrotaan viimeisimpien terveystutkimusten tuloksista, ja niissä opetetaan jopa puutöitä ja soba-nuudeleiden valmistamista; kävelypolkujen varsilta löytyy tämän tästä varta vasten parhaille paikoille ja otolliseen kulmaan aseteltuja penkkejä taivaan katselemiseen joko päivä- tai yöaikaan, syvällä metsässä on puuhellalla varustettuja teehuoneita, ulkoilmajoogasaleja ja jopa metsäterapiajuna, jonka avulla liikuntarajoitteiset pääsevät pyörätuolillakin erityisille metsäkylpypoluille.

Melko vaikuttavaa, etten sanoisi! Toki meillä suomalaisillakin on laavumme ja pitkospuumme, mutta metsäterapiajunaan tai ulkoilmajoogasaliin en ole kyllä kotimaassani törmännyt.

Lukukokemuksena Metsäkylpy oli harmoninen ja selkeä. Kirjassa käsiteltiin muun muassa kaikki neljä vuodenaikaa, kunkin vuodenajan erityispiirteet huomioiden; siinä missä kesäinen metsäkylpyreissu voi sisältää vaikkapa purossa kahlailua, kiinnitetään talvisin huomiota esimerkiksi valoon, ja eläinten jälkiin hangella. Lisäksi mukana oli muun muassa katsaus erityisryhmien metsäkylpyihin, sekä tietenkin yleistietoa aiheesta. Parasta tässä kirjassa tapa, jolla se onnistuu avaamaan ennestään umpituttua aihetta, eli luonnossa liikkumista, uudesta näkökulmasta käsin; metsässä ei ole aina pakko huitoa menemään hirveää vauhtia, välillä voi vaihtelun vuoksi vaikkapa asettua joogamaton kanssa puun juurelle makaamaan ja hengittelemään.

My Thoughts Exactly, Lily Allen

Yllättävän rankka elämänkerta

Kun katsoo Lily Allenin My Thoughts Exactly -elämänkertakirjan (julk. 2018) raikasta ja selkeää kantta, jossa yksi brittien tunnetuimmista laulajista poseeraa vaaleanpunaisessa neuleessa kauniin levollisena ja freesinä, on vaikea uskoa, kuinka paljon pahaa oloa ja synkkyyttä nide kätkee sisäänsä. Jotta ymmärtäisitte mitä tarkoitan, otetaanpa heti alkuun muutama havainnollistava sitaatti:

I would wake up in the blistering heat on a tour bus in somewhere like Kentucky, hung over and still able to taste the cocaine in the back of my throat and my first thought would be: I've missed five Face Time calls with my kids. Fuck. What am I doing? Fuck! 

..but when I'm in a period of using, it's all quite structured. It's, like, you have a little bit of food to eat in the morning. Then you start drinking, not too much all at once, but little, regularly. A couple of hours before the show, I'd do a line of coke to lift me up, then I'd smoke a  spliff to regulate that lift. Five minutes before going on stage I take a Valium to protect against a mid-show comedown. All this was accompanied by Grey Goose vodka, which was the only thing, along with fresh lime, soda water and a packet of crisps, that I had on my rider..

..On Sunday night, I woke up, apparently. I don't remember any of it. I was on automatic, as if my body had been taken over by someone else. According to Dan, I jumped out of bed, grabbed my car keys and told him I was going to drive off a bridge. He tried to stop me leaving, but I was determined.

Tämänkaltaisten selontekojen takia tätä elämänkertaa ei voikaan suositella herkille lukijoille. Mukana on paitsi päihteidenkäyttöä, syömishäiriöitä, masennusta, vaarallisen stalkkerin hyökkäys, psykooseja sekä avioero sitä ennakoivine pettämiskierteineen, myös yksi abortti, ja yksi lapsen kuolemaan johtanut synnytys. Niin, ja tietenkin seksuaalista hyväksikäyttöä, jonka uhriksi Lily on musiikkimaailmassa joutunut. 

Goodreadsissa My Thoughts Exactly on saanut lukemani perusteella kahtiajakoisen vastaanoton: toisten mielestä Lily synkistelee ja valittaa liikaa, eikä ota vastuuta omasta elämästään, vaan syyttää lähes kaikesta pohjimmiltaan joko lapsuuttaan (lue: vanhempiaan) tai julkisuuden ja työn luomia paineita. Toiset taas pitävät Lilyä vahvana ja rohkeana, koska hän on selvinnyt vastoinkäymisistään, ja uskaltaa lisäksi puhua avoimesti siitä, mitä on kokenut.

Itselläni jäi hieman kaksijakoinen fiilis. Arvostan Lilyn suorapuheisuutta, mutta toisaalta menee ehkä hiukan liian pitkälle, kun hän syyttää omia vanhempiaan jopa siitä, että sai ensimmäisen orgasminsa vasta noin 30-vuotiaana. Hän ei nimittäin omien sanojensa mukaan kokenut ansaitsevansa elämässään minkäänlaista nautintoa, koska omat vanhemmat eivät antaneet hänelle tarpeeksi huomiota ja rakkautta, kun hän oli lapsi. On toki aivan totta, että lapsuus muokkaa meistä jokaista voimakkaasti, mutta hei, nyt jotain rajaa.

Ja nyt kun kerran puhumme tästä aiheesta, niin lapsi-vanhempi -suhteeseen liittyen tein yhden varsin surullisen havainnoin. Lily nimittäin ilmeisesti kohtelee omia tyttäriään aivan samoin, kun hänen vanhempansa aikoinaan häntä. Lilyn omat vanhemmat kun työskentelivät niin ikään viihdemaailmassa, ja olivat siksi paljon pois kotoa, ja olivat lisäksi monesti henkisesti poissaolevia myös silloin, kun olivat fyysisesti läsnä. Tämä jätti Lilyn mieleen syvät arvet, jotka eivät näytä parantuneen. Ja mitä Lily on tehnyt ja tekee edelleen omille lapsilleen..? Aivan samaa, kuin hänen omat vanhempansa tekivät hänelle aikoinaan. 

Lily kertoi kirjassaan ajoittain jopa pakoilleensa omaa perhettään jäämällä yksin Lontooseen, vaikka ulkomaankiertue olikin jo ohi, ja hän olisi voinut mennä kotiin lastensa ja miehensä luo. Tämän perhe-elämän välttelyn ohella myös huumeiden käyttö näyttää siirtyneen sukupolvelta toiselle. Pelottavaa on, että vaikka Lily puhuu kirjassaan itsestään ajoittain hyvinkin analyyttisesti, ja havainnoi omaa käytöstään erittäin harjaantuneesti, ei hän silti tunnu huomaavan tätä, ulkopuolisen silmissä sangen ilmeistä asiaa, tai jos onkin huomannut, hän ei ainakaan mainitse sitä kirjassaan. 

En ole koskaan ollut varsinainen Lily Allen -fani, mutta elämänkertojen ystävänä luin tämän kirjan puhtaasti mielenkiinnosta, koska se mainittiin (Lilyn vihaaman) Daily Mail -lehden kommenttiosiossa. Samalla hankin kuunteluuni myös Lilyn uusimman No Shame -albumin, joka jatkaa aihepiireiltään vahvasti tämän elämänkertakirjan jäljillä. Heti avausraidalla lauletaan:

..Yeah, I'm a bad mother/I'm a bad wife/You saw it in the socials/You read it online

No Shame on albumina vähiten popahtava kaikista Lilyltä kuulemistani levyistä, mutta ehkä juuri siksi se toimi erinomaisena taustamusiikkina tätä elämänkertaa lukiessa. Kuitenkaan edes tämä äänimaailmaltaan rauhallisen pehmeä albumi ei poistanut lukemani tekstin ahdistavuutta. My Thoughts Exactly ei ole kirja, jonka kanssa on mukava nukahtaa. Tämä kirja pitää hereillä vaikka koko yön, jos sille antaa mahdollisuuden. 

Kaikkea hyvää Lilylle, toivottavasti hänen tulevaisuutensa on valoisampi, kuten kirjan loppupuoli antoi onneksi ymmärtää.