Troll. The Norwegian Troll, Its Terrifying Life and History, Frid Ingulstad & Svein Solem

Huomaa peikon jalkojen juuressa olevat talot. Takakannen teksti
on myös kerrassaan mainio.

En trolsk stemning*

Öljy ja maakaasu eivät ole ainoat asiat, jotka Norjalla on annettavana maailmalle.

Kaukolainasin tämän Frid Ingulstadin ja Svein Solemin Troll-kirjan (alkup: Troll. Det norske trollets forsrekkelige liv og historie, julk. 1993) esitelmäni taustamateriaaliksi Oulun yliopiston KUTU XV -seminaaria varten. Kun sain kirjan käsiini ensimmäistä kertaa, olin aluksi pettynyt, koska teos ei ollutkaan akateemisesti vakavasti otettava, vaan populaari. Tätä ei missään nimessä voisi käyttää seminaaripaperin lähteenä. Selvisin kuitenkin pian pettymyksestäni, kun avasin kirjan, ja näin, kuinka hieno se on. Luin kirjan loppuun vasta seminaarin jälkeen, muutama sivu kerrallaan, nautiskellen. Tässä on teos, johon uppoudutaan, ja joka saa arkitodellisuuden katoamaan.

Parasta kirjassa on tunnelma. Sitä voi kuvailla sanoilla mystinen ja tai'anomainen. Tämä johtui ennen kaikkea siitä, että tekijät olivat ottaneet selkeän linjan: peikkoja on olemassa, sitä eivät vain kaikki ole huomanneet. Tämä oli riemastuttavaa. Asenne toi mieleen Otto Jespersenin vuonna 2010 tehdyn Trollhunter-elokuvan, joka kannattaa ehdottomasti katsoa. Siinä Norjan hallitus salaa kansalaisiltaan, että Norjassa todellakin elää peikkoja.

Tämän vakaumuksen mukaisesti kirja sisältää peikkojen esittelyn ja peikkotarinoiden lisäksi ohjeet, joiden avulla voi suojautua peikoilta (käytä ristiä, välttele myskihärkälaumoja, suosi valkosipulia..). Siltä varalta, että nämä ohjeet eivät tehoa, on mukana myös ohjeistus siihen, miten peikkokaappauksesta selviää:

1. Älä anna peikkojen tietää nimeäsi.
2. Älä syö tai juo mitään, mitä peikot antavat sinulle.
3. Rukoile, tai lausu jakeita psalmeista. Tämä suututtaa peikot, ja ne menettävät voimansa. Näin pääset pakenemaan.

Tämä kirja on melkoinen norjalaisten peikkotarujen aarreaitta. Tarinat ovat hauskan autenttisen oloisia vuosilukuineen ja yksityiskohtaisine tapauskuvauksineen ("It was a black fall night in the year 1836.."), ja Svein Solemin tekemät kuvat ovat ajoittain niin hienoja, että ne haluaisi kehystää seinälleen.

Tästä selvittin juoksemalla jään yli.

"The greatest violin players in the world have been taught by waterfall trolls."

Kirjassa kerrottiin myös peikkojen pahimmista vihollisista: merihirviöistä.

*A trollish atmosphere. "..is used when there's something mystical afoot that we can't explain. It's from eyes watching us that we can't see, sounds we sense but can't hear, movements we feel but don't understand. In other words there are trolls around.

Jooga ja elämän voima, Donna Farhi

Joogaharjoituksessa kukaan ei häviä

Jooga ja elämän voima (engl. Bringing Yoga to Life: The Everyday Practice on Enlightened Living, julk. 2003) on syvällisin ja haastavin kirja, jonka olen hetkeen lukenut. Kiinnostuin tästä Donna Farhin toisen, enemmän asanaharjoituksiin keskittyvän joogakirjan, Kehon ja mielen joogaa -kautta. Siinä Farhi kirjoitti joogan henkisestä puolesta niin inspiroivasti, että kiinnostukseni hänen tuotantoaan kohtaan heräsi. Oleellista Donnan tavassa kirjoittaa on ennen kaikkea lempeä ja kannustava pohjavire.

Donna korostaa tässä kirjassa, että tärkeintä joogassa ei ole se, pystymmekö seisomaan puoli tuntia päällämme, vaan ennen kaikkea sisäisen tyyneyden ja selkeyden löytäminen, sekä täysivaltainen oman hyvinvoinnin parantuminen.

Tämä hyvä olo säteilee myös ympäristöön: ihmisestä tulee joogan myötä ystävällisempi ja myötätuntoisempi. Kaikkien ei myöskään ole edes tarkoitus tehdä samaa harjoitusta, koska jokainen joogan harrastaja on ainutkertainen yksilö.

Tämä näkemys joogan tärkeimmistä tavoitteista on lohduttava, koska olen jo jonkin aikaa ollut oman harjoitukseni kanssa jumissa yhdessä ja samassa kohtaa: helpotetussa Bhujapidasanassa:

Joka kerta kun harjoitamme, joka kerta kun hengitämme

ja yritämme keskittää mielemme,

joogan tavoite on jo tavallaan saavutettu.

Se ei ole sen kummempaa.

Robin Hood, John Finnemore

Harhaanjohtava kansi. Neito Marian ei muistaakseni
esiintynyt tarinassa lainkaan. Ainoa nainen oli
onnettoman sheriffin vaimo, joka taisi hieman
flirttailla Robinin kanssa. Hänenkin
roolinsa tarinassa oli kuitenkin hyvin pieni.

Onko väärin olla sheriffin puolella?

Robin Hoodin legenda on yli 700 vuotta vanha, eikä ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa versiota. Myös hahmon historiallisesta esikuvasta ollaan monta mieltä. Saivatko tarinat alkunsa kenties 1300-luvulla eläneestä metsänvartijasta nimeltä Robert Hood, vai mahdollisesti 1200-luvulla virkavaltaa pakoilleesta etsintäkuulutetusta, joka tunnettiin nimellä Robert Hod? Kukaan ei voi sanoa varmasti.

Äänikirjana kuuntelemani John Finnemoren teos (alkuperäinen nimi: The Story of Robin Hood and his merry men, julk. 1917, äänitetty suomeksi 1976) on yksi monista Robin Hoodin tarinan variaatioista. 

Robinista on kirjoittanut lisäksi muun muassa Alexander Dumas (Robin de bois, 1839). Jos Dumasin Robin Hood -kertomus on puoliksikaan niin dynaaminen kuin Monte-Criston kreivin koukuttava tarina, on se varmasti lukemisen arvoinen.

Äänikirjan yllättävä sudenkuoppa

Robin Hood, tämä maailman kuuluisin lainsuojaton, oli John Finnemoren tarinassa yllättävän viheliäinen tapaus. 

Tuntui, että Robinin pääasiallinen intressi oli kiusata Nottinghamin huono-onnista sheriffiä. Robinin tunnettu, korkeaa moraalia ilmentävä "Otetaan rikkailta ja annetaan köyhille" -ideologia ei sen sijaan juuri näkynyt. Lähinnä aloin säälimään sheriffiä, jota erilaisiin valeasuihin pukeutunut Robin Hood jymäytti toistuvasti.

Päällimmäiseksi äänikirjasta jäi mieleen väkivaltaisuus, ja aivan käsittämätön tapa mahduttaa jokaiseen mahdolliseen väliin lyhyitä laulunpätkiä. Heräsi kysymys: Miksi? Nuo muutamia sekunteja kestäneet laulut vain rikkoivat tarinan kaaren ja ärsyttivät niin paljon, että äänikirjan loppuun kuunteleminen venyi. 

Mieslaulajassa ei ollut sinällään mitään vikaa, mutta laulut eivät vain sopineet tähän. Tarina olisikin varmasti kannattanut lukea ennemmin kirjana.

Se ainoa oikea Robin Hood

Tartuin tähän äänikirjaan ennen kaikkea siksi, että pidin lapsena suunnattomasti Disneyn vuonna 1973 tehdystä Robin Hood -piirretystä, jonka äiti nauhoitti minulle televisiosta. Se on minusta yksi Disneyn parhaista ikinä. Pääosassa ollut letkeä ja sympaattinen kettu oli suorastaan hurmaava tapaus. 

Lisäksi toisin kuin nyt kuuntelemassani äänikirjassa, Disneyn elokuvassa on mukana myös Robinin ja Marianin rakkaustarina. Jos minulta kysytään, tämä rakkaustarina on yksi Robin Hoodin legendan viehättävimmistä puolista.

Pitääkin etsiä se vanha VHS-videokasetti.. 

Hienoin näkemäni kirjahylly

Pakko mennä lähemmäs tutkimaan.

Tästä katseenvangitsijasta voi löytyä mitä vaan

Kun saavun asuntoon, kiinnitän huomioni ensimmäisenä kirjahyllyyn. Tuo kodin henkisen pääoman keskus vetää minua puoleensa magneetin lailla, ja heti tilaisuuden tullen on pakko päästä vähintäänkin lukemaan kirjojen selkämyksiä, ja mieluiten lehteilemään kiinnostavimpia löytöjä. Juhlissakin minut löytää todennäköisimmin juuri kirjahyllyn välittömästä läheisyydestä. Usein mukaan myös lähtee lainakirja tai pari, jos hyllyn omistaja ei pysy jämäkkänä.

Vierailin viime lauantaina ystäväni Ailan ja hänen kihlattunsa Teron luona Tampereen Hervannassa. Välittömästi astuttuani olohuoneeseen katseeni kiinnittyi tähän hyllyyn. Tai niin, voiko tätä sanoa hyllyksi, kun hyllyjä ei ole? En ole nähnyt tällaista kirjahyllyä missään muualla. Omistajiensa mukaan tämä palvelee kuitenkin loistavasti. Vaikka ottaisit kirjan alimmasta rivistä, eivät ylimmät kirjat tipu. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kirjoja on paljon, aivan kuten kunnon kirjahyllyssä kuuluukin olla. Hyllyn päällä olevat aarteet viimeistelevät kokonaisuuden: poronsarvi, uniikki lasikoriste, savipilli, afrikkalainen patsas, huuliharppu, kauniita kiviä..

Poronsarvi on Lapin tuliainen.

Keltainen lasikoriste on Ailan pikkusiskon puhaltama.

Hyvinkin vaihtelevankokoiset kirjat sulautuvat hyvin yhteen,
 kun hyllyt eivät aseta rajoituksia.

Fantasia, Jack London, New Age, Juha Vuorinen, sadut
ja dekkarit sopuisasti limittäin.

Jack London on ystäväni pitkäaikaisia
suosikkeja.

Viimeksi näin tämän hyllyn kolme vuotta sitten. Silloin lainasin Terolta kosketinsoittaja Ray Manzarekin kirjan Light My Fire - Matkani Doorsin kanssa. Kiinnostavuudestaan huolimatta en ollut vielä tarttunut siihen, ja niinpä toin sen nyt takaisin lukemattomana. Kerroin, että lainaan sen sitten kirjastosta. Tero totesi kuitenkin, että hänestä voin pitää kirjaa niin kauan, että saan sen luettua:

"Jos sä nyt kaikkien näiden vuosien jälkeen toit tämän takaisin, niin kyllä mä uskon, että palautat sen sitten toistekin. Tää on hyvä kirja, ei sun tarvi hakea tätä kirjastosta. Mä luotan suhun."

-Kiitos luottamuksesta, Tero. Aion olla sen arvoinen.

Tero, kirjasi on tallessa =)