tiistai 12. helmikuuta 2013

Robin Hood, John Finnemore


Harhaanjohtava kansi. Neito Marian ei muistaakseni
esiintynyt tarinassa lainkaan. Ainoa nainen oli
onnettoman sheriffin vaimo, joka taisi hieman
flirttailla Robinin kanssa. Hänenkin
roolinsa tarinassa oli kuitenkin hyvin pieni.


Onko väärin olla sheriffin puolella?


Robin Hoodin legenda on yli 700 vuotta vanha, eikä ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa versiota. Myös hahmon historiallisesta esikuvasta ollaan monta mieltä. Saivatko tarinat alkunsa kenties 1300-luvulla eläneestä metsänvartijasta nimeltä Robert Hood, vai mahdollisesti 1200-luvulla virkavaltaa pakoilleesta etsintäkuulutetusta, joka tunnettiin nimellä Robert Hod? Kukaan ei voi sanoa varmasti.

Äänikirjana kuuntelemani John Finnemoren teos (alkuperäinen nimi: The Story of Robin Hood and his merry men, julk. 1917, äänitetty suomeksi 1976) on yksi monista Robin Hoodin tarinan variaatioista. 

Robinista on kirjoittanut lisäksi muun muassa Alexander Dumas (Robin de bois, 1839). Jos Dumasin Robin Hood -kertomus on puoliksikaan niin dynaaminen kuin Monte-Criston kreivin koukuttava tarina, on se varmasti lukemisen arvoinen.

Äänikirjan yllättävä sudenkuoppa


Robin Hood, tämä maailman kuuluisin lainsuojaton, oli John Finnemoren tarinassa yllättävän viheliäinen tapaus. 

Tuntui, että Robinin pääasiallinen intressi oli kiusata Nottinghamin huono-onnista sheriffiä. Robinin tunnettu, korkeaa moraalia ilmentävä "Otetaan rikkailta ja annetaan köyhille" -ideologia ei sen sijaan juuri näkynyt. Lähinnä aloin säälimään sheriffiä, jota erilaisiin valeasuihin pukeutunut Robin Hood jymäytti toistuvasti.

Päällimmäiseksi äänikirjasta jäi mieleen väkivaltaisuus, ja aivan käsittämätön tapa mahduttaa jokaiseen mahdolliseen väliin lyhyitä laulunpätkiä. Heräsi kysymys: Miksi? Nuo muutamia sekunteja kestäneet laulut vain rikkoivat tarinan kaaren ja ärsyttivät niin paljon, että äänikirjan loppuun kuunteleminen venyi. 

Mieslaulajassa ei ollut sinällään mitään vikaa, mutta laulut eivät vain sopineet tähän. Tarina olisikin varmasti kannattanut lukea ennemmin kirjana.

Se ainoa oikea Robin Hood


Tartuin tähän äänikirjaan ennen kaikkea siksi, että pidin lapsena suunnattomasti Disneyn vuonna 1973 tehdystä Robin Hood -piirretystä, jonka äiti nauhoitti minulle televisiosta. Se on minusta yksi Disneyn parhaista ikinä. Pääosassa ollut letkeä ja sympaattinen kettu oli suorastaan hurmaava tapaus. 

Lisäksi toisin kuin nyt kuuntelemassani äänikirjassa, Disneyn elokuvassa on mukana myös Robinin ja Marianin rakkaustarina. Jos minulta kysytään, tämä rakkaustarina on yksi Robin Hoodin legendan viehättävimmistä puolista.

Pitääkin etsiä se vanha VHS-videokasetti.. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti