Orvokki Leukaluun urakirja, Miina Supinen

Ammatinvalintapsykologi Orvokki Leukaluu
tarjoaa tässä äänikirjassa kaiken, mitä uraputkeen,
oravanpyörään tai toimistokuutioon halajava
tarvitsee. 40 selvitystä suomalaisille sopivien
ammattien perimmäisestä luonteesta. Pelkäätkö
ettei sinulle löydy mitään maan päältä? Ei hätää.
Leukaluu ohjaa sinut jumalallisella varmuudella taivaalle:
kuumailmapallokuskiksi.

Päiväni Orvokki Leukaluun seurassa

Tämä 3h 28 min. pitkä äänite, Miina Supisen luoma Orvokki Leukaluun urakirja (julk. 2013), testattiin kenttäolosuhteissa: autoa ajaessa, siivotessa ja joogatessa. Kuuntelu tapahtui yhden päivän aikana. Seuraavassa raporttini:

Aamu, matkalla töihin

En ole koskaan aiemmin kuullut Orvokki Leukaluusta. Tämä johtunee pitkälti siitä, että en kuuntele radiota. Koskaan. Tai no, silloin saatan kuunnella vahingossa, kun autostereoni vaihtavat äkkiarvaamatta musiikin/äänikirjan pakotetusti radioon, ja alkavat suoltamaan jotain hätätiedotetta tyyliin: "Pietarsaaren alueella juomavesi on keitettävä..och samma på svenska.." 

Noh, joka tapauksessa. Tähän äänikirjaan tartuin kirjastossa ihan puhtaasti boksin reippaiden kansitekstien perusteella. Ne lupailivat suuria: 

"Orvokki Leukaluu on alun perin tullut tutuksi Yleisradion Uraradiossa 100 000-päiselle kuuntelijajoukolle. Niin. Onneksi meillä on Orvokki, kun työelämässä varmaa on vain muutos. Tuolla pitkällä, papiljottikampauksessa esiintyvällä yhteiskuntamme tukipilarilla on jotain tekemistä myös näyttelijä Miitta Sorvalin kanssa. Levy pyörimään!"

Tein työtä käskettyä, ja työnsin ensimmäisen levyn autoni soittimeen. Alku oli kuitenkin pettymys. Harjaantumattoman kuuloinen naisääni kävi läpi pitkästyttävän ja väkinäisen prologin, joka ärsytti minua jostain syystä ihan suunnattomasti. En jaksanut kuunnella sitä yhteen menoon: vaihdoin äänikirjan 90-luvun poppiin, ja ajelin töihin huonotuulisena. Minä en kestä aamuisin minkäänlaista sekundaa, ärsytyskynnykseni on siihen vuorokaudenaikaan hyvin alhainen. 

Iltapäivä, matkalla kotiin

Sade on jatkunut koko päivän. Suuntaan autoni nokan kohti kotia, ja päätän karaista mieleni. Pakkohan sen kökkö-prologin on kohta päättyä. Pakko. Ja niin onneksi käykin: Vihdoin kuulen itse Orvokin äänen: Rauhallinen, huolellisesti jokaisen sanan ääntävä nainen tuo välittömästi mieleeni pokerinaamaisen Liisa-tätini. No niin! Ehkä se tästä!

Olen aina ollut hitaasti lämpenevää tyyppiä, eivätkä äänikirjat ole poikkeus. Alan kuitenkin pitämään Orvokista melko nopeasti. Ensimmäinen ilahduttava repliikki liittyy siihen, miten Orvokki päätti tehdä äänikirjan, jotta kiireiset ihmiset, jotka ajavat autojaan, voisivat kuunnella häntä.

- Kuinkas sattuikaan! 

Myös jo ihan ensimmäisenä tarkastellun ammatin (eräopas) käsittely saa suupieleni nousemaan hieman ylöspäin, vaikka vielä en olekaan tarpeeksi lämmennyt, jotta voisin nauraa ääneen. Sen aika on myöhemmin..

Orvokin puhetta on erittäin helppo kuunnella autossakin, koska hänen äänensä on voimakkuudeltaan hyvin tasainen ja ulosantinsa selkeä. Kiitokset siitä. Nimim. "Vuoden 2001 Volkswagen ei ole sisämelutasoltaan niitä automaailman alhaisimpia". 

Ilta, siivoamassa

Olen hieman väsynyt, mutta päätän kuitenkin pyyhkiä pölyt ja imuroida. Orvokki saa pitää minulle seuraa kannettavan cd-soittimen välityksellä. Nyt alan tosissaan viihtymään hänen seurassaan. Sängyn alta imuroidessani kuuntelen juttua jalkahoitajan ammatista, jossa on tärkeää "lopettaa liotetun jalan raspaaminen ajoissa, koska jalka-Eldorado on pelkkä myytti". 

Pari mielenkiintoista ammattiesittelyä lipsahtaa valitettavasti sivu korvien, koska kirjaston cd:t näyttävät olevan edellisten käyttäjien jäljiltä hieman naarmuilla. Soitin hyppii joidenkin ammattiesittelyjen yli tylysti. En kai koskaan saa tietää, millaista on akvaarionhoitajan tai rokkitähden työ.
- Mutta noh, lainaäänikirjan suosiolla on aina seurauksensa..

Siivouksenaikaisista juttupätkistä suosikikseni nousevat konservaattori ja hammaslääkäri. 

Ote konservaattorin ammatin kuvauksesta:

Suosittelen sinulle eläinten täyttäjän, eli konservaattorin uraa. Eläintentäyttäjä työskentelee eläintieteellisen museon kellarissa. Hän käsittelee eläinten ruhoja dipaten niitä kemiallisiin liemiin ja kovertaen niitä ontoksi. Kaikkein antoisinta työssä on eläinten asemointi. Tarkoitus on luoda vitriineihin luonnosta tuttuja kuvaelmia. orava puussa, kettu kolossa, hylje jäälautalla ja niin poispäin. Perinteisesti konservaattori pyrkii jäljittelemään luontoa: hakemaan mahdollisimman eläväistä ja luonnollista sommitelmaa. 

Mielestäni on kuitenkin aiheellista kysyä, onko luonnon jäljittely enää nykyaikaa? 2010-luvun lapsi osaa olla vaativa. Hän näkee parilla napinpainalluksella tai hipaisulla minkä tahansa eläimen televisiossa tai internetissä. Eläinmuseon liikkumattomat asetelmat näyttävät hänestä ikävystyttäviltä..

Antoisinta nykyaikaisille konservaattoreille on keskittyä lasten pelotteluun. Se on helppoa ja palkitsevaa, kun oivaltaa muutaman perusniksin.

Eläimiä kannattaa sijoitella vitriinien ulkopuolelle, paikkoihin joihin ne eivät oikeastaan kuulu. Olisi hyvä jos eloton kuono osuisi museovieraan pakaraan tai polvitaipeeseen, kun hän peruuttaa saadakseen kokonaisvaikutelman jostakin vitriinistä. Heikkohermoiset kirkuvat jo tässä vaiheessa. Tämän jälkeen museovieras katsoo ympärilleen ja kohtaa kymmenien elottomien lasisilmien tuijotuksen. Niitä on ikkunalaudoilla, portaikoissa, käytävillä. Hän alkaa ounastella jotakin mätää. 

Jos museovieras on nähnyt elämässään yhdenkin kauhuelokuvan, hänen mieleensä tulee, että täytetyt eläimet ovat heränneet henkiin. Jos konservaattorissa on yhtään sähkömiehen vikaa, pelottelun voi nostaa aivan uudelle tasolle. Ajattele kauko-ohjattavia mursuja, lokkeja ja villisikoja, kuvittele kiemurtelevia anakondia.. 

Museovieras juoksee sydän kurkussa kohti ulko-ovea, mutta sen konservaattori on vääntänyt takalukkoon jo valmiiksi. Museovieras kääntyy kauhuissaan ja tapailee taskustaan kännykkää. Juuri kun hän on soittamassa, ovi aukeaa. Kännykkä putoaa lattialle ja särkyy. Ovesta marssii esiin luurankojen saattue: pienjyrsijöitä, kotieläimiä, suurpetoja, dinosauruksia ja viimeisenä itse maailman herra, Homo sapiens.

Tällä tavoin konservaattorin sinänsä tasapaksuun elämään saa pientä vipinää ja piristystä.

- Melkoisia naurunpyrskähdyksiä kirvoittanut Orvokki Leukaluun kuvaus demonisia piilolinssejä käyttävästä sadisti-hammaslääkäristä oli samanhenkinen, kuin tämä yllä oleva iloittelu. Leukaluu neuvoi tulevaa hammaslääkäriä muun muassa soittamaan vastaanotollaan nauhalta kidutettujen ihmisten huutoja oikean tunnelman luomiseksi, ja ottamaan potilaat vastaan aina jokin palvelevasta rautakaupasta ostettu, järeähkö työkalu (kuten akkuporakone tai keskikokoinen saha) toisessa kädessään. Kauhusta pyörtyneet, tajuttomat asiakkaat on helpompi hoitaa.

- Kätevää!

Pyykkien viikkaaminen, pölyjen pyyhkiminen television päältä, ja imurin raahaaminen nitisevissä rappusissa on väsyneenä tiistai-iltanakin melkein mukavaa, kun saa kuunnella samalla näin holtittoman hauskaa pakinointia. Sanoisinkin, että Orvokki Leukaluu on mitä parhainta siivousseuraa!

Myöhäinen ilta, joogaamassa

Päätin arki-iltani tuttuun tapaan joogamatolla. Etukäteen olin arvellut, että Orvokin tasainen ääni ja hilpeät jutut olisivat mitä ihanteellisinta joogaseuraa. Pitkälti näin olikin. Sain harjoitukseeni sekä energiaa, että varmuutta. 

Yhden ongelman kuitenkin kohtasin: keskittymistä ja tasapainoa vaativa Bhujabidasana-asento meni kirjaimellisesti persiilleen, koska alkoi naurattamaan liikaa. Normaaliin tapaan nostin itseni ilmaan käsien varaan, ja laskin pääni lattiaan, mutta sitten en enää meinannutkaan saada päätäni takaisin ylös, ja kun lopulta onnistuin, kaaduin parin sekunnin huojumisen jälkeen suoraan selälleni. Tuli naurettua melko lailla. Mutta no, naurujoogahan on uusinta uutta!

(ihanayoga.com)

Syynä tähän repeämiseen oli seuraava, sangen turmiollinen pätkä:

-Modisti. Nyt minulla on edessäni Sirkun viesti Kiikoisista. Näin hän kirjoittaa:

"Hyvä Orvokki Leukaluu. Olen kiinnostunut hattujen tekemisestä. Kertoisitko minulle modistin työstä? Kavaljeerini Roobert Sinimailas tarjoili minulle aamupäivällä konjakkia ja tunnen, että pegasoksen siipi on sipaissut minua." 

-Vastaan runomuodossa. Esitän varoittavan runon pirkanmaalaisesta modistista, joka sai maistaa mainetta. Näin käy, jos suomentyttö yrittää liikaa.

Hattujentekotaidot ovat meillä riittävät, mutta kysymys kuuluu, onko käytöksemme riittävän sivistynyttä ja raffinoitua maailman muotipääkaupunkeihin? 

Modisti sen todisti

Varoittava modaliteetti

Modisti sen todisti, catwalkilla kolisti

Superhuippumalli päässään outo knalli

Kuohuviini maittaa, parastansa laittaa 

meidän reipas modisti, hän hattumuodin uudisti

Jälleen uusi lippis, kuoharia kippis!

Mutta liikaa maisteli ja hetken päästä taisteli

kanssa paparazzin meidän reipas modisti

Ja aivan kesken matsin pääsi hältä yrtsi

katsomossa istui Voguen koko toimitus

Kuka on tää kuvotus? 

Meidän reipas modisti

Modistimme mokaus

Liiallinen dokaus

Tuomittava käytös

Pilalla on näytös

Känniörvellykset, sellit, pidätykset

Päätyi Paris mätciin, kyllästyivät lätsiin muotilehdet ihan

Ja päälleen sai hän vihan

Tuo meidän reipas modisti

On oppitunti kova

Jos muodin supernova

Liikaa ottaa skumppaa, niin societee dumppaa

Tätä hervotonta horjumis- ja muksahtelukohtausta lukuun ottamatta kaikki sujui hyvin. Äänikirja vieläpä päättyikin samaan aikaan loppurentoutukseni kanssa. Erinomaista! 

-Kiitos Miina Supinen, teit sateisesta tiistaistani hauskan.

Tästä eteenpäin asetan sinut samaan kastiin Sinikka Nopolan, Tuomas Kyrön, Alivaltiosihteerin ja Veikko Huovisen kanssa. Olet kerrassaan mainio!

P.S. Myös Maija ja eräs kaimani ovat viihtyneet tämän eeppisen uraoppaan parissa.