Tulitikkuja lainaamassa, Maiju Lassila

Veikko Huovisen edeltäjä

Aloitin Algot Untolan (a.k.a. Maiju Lassila) Tulitikkuja Lainaamassa -tarinan (julk. 1910) kuuntelun ensimmäistä kertaa jo vuonna 2013. Silloin en kuitenkaan saanut siitä kunnollista otetta. Meno tuntui liiankin lupsakalta ja mitääänsanomattomalta. Kaksi naista joi kahvia, ja keskusteli flegmaattiseen sävyyn siitä, miten lehmä oli poikinut, ja vasikka oli (jostain käsittämättömästä syystä) tapettu. Ärsyynnyin:

- Miksi tervettä vasikkaa ei vaikka myyty, jos oma navetta oli jo täynnä? En ymmärrä.. Nykymaataloudessa vain elinkelvottomat vasikat lopetetaan. Noh, nyt takerrun taas tähän.. Eteenpäin.

Tänä keväänä vihdoin päätin, että en enää aio katsella tätä äänikirjaboksia autoni ovilokerossa. Se on nyt vaan kuunneltava pois. Piste.

Onneksi annoin Untolalle vielä toisen mahdollisuuden, koska kuten niin usein ennenkin, lämpenin tarinalle pikkuhiljaa. Hitaasti, mutta varmasti. Lopulta liperiläisten isäntien konstailematon ja rempseä asenne tarttui minuunkin, ja pian jo huomasinkin naureskelevani heidän epätoivoiselle porsasjahdilleen.

Rinnastan Algot Untolan Veikko Huoviseen, yhteen kotimaisista lempikirjailijoistani. Molemmat kirjailijat osaavat luoda samanlaisen, lämminhenkisen tunnelman, ja kommentoida ympäröivän yhteiskunnan kieroja ilmiöitä huumorin varjolla. Aivan Huovisen tasolle Untola ei minun silmissäni noussut, mutta kelpo kirja tämä silti oli.

Ihalaisen ja Vatasen seikkailuille ollaan naureskeltu myös Lue, ihminen! -blogissa.

Suomen oma Conchita Wurst..? Tätä takakannen kuvaa tuli ihmeteltyä kerran jos
 toisenkin, kunnes googletin Maiju Lassilan. Peitenimihän se. Jotenkin hassua, että
mieskirjailija halusi sata vuotta sitten naamioitua naiskirjailijaksi. Eikös se yleensä
ole mennyt juuri päinvastoin?

Ateneumin Tove Jansson -näyttely

Mukaan tarttui kolme muumikirjaa..

Muumipsykoosi

Viime sunnuntaina kävin vihdoin ja viimein Ateneumin Tove Jansson -näyttelyssä. Ajoitus oli erinomainen, koska näyttelyyn oli sattumalta juuri sinä päivänä vapaa pääsy. Väkeäkin oli tosin sitten liikkeellä melko tavalla, ja välillä tungos häiritsi teoksiin syventymistä. Ystäväni sanoikin minulle: "Mieti, jos sais olla täällä ihan yksin.. miten hienoa se olisikaan.." Tuo on kieltämättä aivan totta. Olenkin tällä hetkellä salaa kateellinen Ateneumin henkilökunnalle, joka saa viettää aikaa Toven teosten lähellä aukioloaikojen ulkopuolella. 

.. ja postikortti.

Käymisen arvoinen näyttely oli ehdottomasti. Lievästi sanottuna haltioituneita tunnelmiani kuvaa hyvin se, että jossain vaiheessa sanoin ystävälleni: "Mä haluun nää kaikki muumitaulut mun omille seinille. Jokaisen." Katkeruus olikin melkoinen, kun Ateneumin puodissa selvisi, että myynnissä ei ollut minkään sortin muumijulisteita. Tuotteistaminen oli siis jäänyt pahasti puolitiehen. Kirjoja toki ostin, kuten kuvista näkyy, ja niistä ensimmäinen, Taikurin hattu (julk. 1948), on jo luettukin puoleen väliin.

Ystäväni ostama, mahdollisesti maailman sympaattisin jääkaappimagneetti.

Parhaiten näyttelystä jäivät mieleen muuminäytelmissä käytetyt, erittäin massiiviset ja jokseenkin pelottavat muumipäähineet, sekä tietenkin sekatekniikalla toteutetut kolmiulotteiset muumikuvaelmat, jotka oli suljettu lasikuutioiden sisälle. Erityisesti Taikurin hattu -tarinasta tuttu kohtaus leijuvine ruokapöytineen, sekä huima Toverukset matkalla yllätysten puutarhaan vangitsivat huomioni pitkäksi aikaa. Pelkästään näiden kuvaelmien takia kannattaa suunnata Ateneumiin.

Haastevastaus

(my-ear-trumpet.tumbrl.com)

Kiitokset haasteesta, Juha!

Kirjabloggarikollegani Juha haastoi minut mukaan kirjabloggarien keskuudessa kiertävään kysymyshaasteeseen. Kuten Juhakin, myös minä aion rikkoa haasteen alkuperäisiä sääntöjä. Säännöt kuuluivat seuraavasti:

1. Jokaisen haastajan pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata saamiinsa 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.¨

5. Postauksessa tulee kertoa, ketkä on haastettu.

6. Ei takaisin haastamista.

Tämä haaste on levinnyt jo niin laajalle, että en tällä kertaa haasta ketään mukaan. Kiitokset kuitenkin Juhalle erinomaisista, juuri sopivasti aivojani aktivoineista kysymyksistä. =) Ja nyt haasteen pariin:

Tiesitkö että..

1. Hyacinth Bucket on idolini, ja Iso-Britannia suosikkimaani.

2. Pystyn kerimään lampaan puolessa tunnissa (sakset, ei kone). Tänä keväänä olen parturoinut 12 lammasta.

3. Mielestäni pääkaupunkiseudun surkeat liikenneopasteet ovat rikos ihmisyyttä vastaan, ja kehät helvetin esikartano.

4. Käsilaukkuni on niin painava, että autoni luulee sitä ihmiseksi, ja rankaisee varoitusäänellä, jos laukkuni turvavyö ei ole kiinni.
5. DVD-hyllyni katsotuin levy on Anton Corbjinin vuonna 1993 kuvaama Depeche Moden Devotional Tour -tallenne. Palaan siihen säännöllisin väliajoin. Myös One Night in Paris - The Exiter Tour 2001 on erinomainen.

6. Kun olen surullinen, katson Alejandro Gonzalez Inarritun elokuvia. Erityisesti 21 Grammaa -elokuva koskettaa minua.

7. Soudan venettä aina väärinpäin.

8. Olen kofeiiniyliherkkä.

9.  Lempifilosofini on Immanuel Kant. Kategorinen imperatiivi on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin looginen, mutta myös erittäin haastava. 

10. Elämä tuntuu merkityksellisemmältä, kun saa olla tien päällä hevostrailerin kanssa.

11. Sain juuri päätökseen informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opinnot (laaja sivuaine, 63 op), ja minulla on nyt virallinen pätevyys informaatio- ja kirjastoalan työtehtäviin.

Bonus: Tarkkasilmäiset voivat bongata serkku-
poikani säännöllisin väliajoin Ykköset!
-lehden mainoskuvista.
-I'm so proud xoxo

Haastevastaukset

1. Mitä vikaa internetissä on ja miten korjaisit sen?

Liikaa erillisiä käyttäjätilejä, minkä seurauksena esimerkiksi minulla on erilaisia salasanoja ja käyttäjätunnuksia järkyttävä määrä. Vaadin sormenjälkitunnistusta kaikkii koneisiin ja sovelluksiin.

2. Mikä kreikkalainen jumala olet?
Artemis, koska eläimet.

3. Mitä terveisiä haluaisit lähettää Wirginia Woolfille?
Kiitos Majakasta, se oli loistelias.
"I'm rooted, but I flow."

4. Jos Nobel-komiteasta soitettaisiin ja pyydettäisiin tekemään valinta tämänvuotisesta kirjallisuuspalkinnosta, kuka voittaisi? Oletetaan tällä kertaa, että et saa valita itseäsi.
Pasi Ilmari Jääskeläinen.

5. Minkä kirjan lukemista välttelet tietoisesti?

Välttelen Sofi Oksasen tuotantoa. Kaksi kirjaa olen häneltä lukenut ja niiden perusteella totesin, että Oksasen koukeroinen ja inhorealistinen synkistely ei ole minua varten, olipa se miten hyvin kirjoitettua tahansa. Minä tarvitsen kirjoihini ripauksen lämpöä

6. Mitä mieltä olet kirjallisuuden klassikoiden uudelleen kirjoittamisesta/modernisoinnista/tehostamisesta?
Ne voi olla ihan hauskoja! Ainakin Loru Sorbusten Herrasta voitti minut puolelleen. Nauroin kyyneleet silmissä. Ylpeys ennakkoluulo ja zombit kiinnostaisi myös.

7. Mitkä olisivat ensimmäiset rautaiset toimenpiteesi kulttuuriministerinä?
Nostaisin kirjastot uudelleen arvoonsa, ja pysäyttäisin sulkemis- ja irtisanomiskierteen.

Kirjastojen haasteena on aina ollut se, miten ne perustelevat olemassaolonsa. Tämä voi olla haastavaa, koska kirjastotyö on ennaltaehkäisevää ja ylöspäin rakentavaa toimintaa, jonka positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan voi olla vaikea konkretisoida koviksi luvuiksi. Tutkijat ovat kuitenkin todenneet, että "Laita yksi raha kirjastoon, ja saat neljä rahaa takaisin.".

Kirjastojen toiminta-ajatushan on seuraava:

- Kirjasto avaa ovet sivistykseen, oppimiseen ja virkistykseen, ja sitä kautta hyvinvointiin.

- Kirjasto säilyttää, välittää ja turvaa kulttuuriperintöä.

- Kirjasto edistää ja turvaa tasa-arvoa.

Lyhyesti voisi siis sanoa, että kirjastojen tarjoama tieto ja virkistys on hyväksi ihmisille, ja lisäksi kirjasto suojelee kulttuuriperintöämme. Näistä syistä kirjastomäärärahoja ei saa leikata.

- Siteerasin yllä jonkin verran PIKI-kirjastojen johtajaa, Tuula Haavistoa. Olin seuraamassa hänen erinomaista luentoaan Tampereen yliopistossa pari vuotta sitten. 

8. Mikä on erikoisin kirjanmerkki, jota olet käyttänyt?
Sellainen pehmoseepra-kuminauha -härpäke. 

9. Mistä vokaalista olisit valmis luopumaan? Mikä vokaali suomen kielestä puuttuu?
Olisin valmis luopumaan ruotsalaisesta o-kirjaimesta, eli å:sta, koska käytän sitä niin vähän. Ottaisin tilalle saksalaisen y:n, eli ü:n, koska se olisi ihan überhieno lisä suomen kieleen.

10. Oletetaan, että 800 vuoden päästä arkeologit kaivavat esiin nykyisen asuntosi. Löytöä pidetään erityisen merkittävänä. Miksi?
Ulkorakennuksesta löytyy vuonna 1849 tehty kirkkoreki alkuperäisillä koristemaalauksilla. Tällaisia ei ihan joka ladosta löydykään.

11. Mikä kirja minun pitäisi ehdottomasti lukea?
Erlend Loen Supernaiivi. Siinä eksistentiaalinen tuska jalostuu hauskaksi ja sympaattiseksi kertomukseksi, jota ei voi jättää kesken. Lempikirjailijani ehkä paras, ja ehdottomasti kuuluisin teos.

Erlend Loe (bookforum.ua)

Tchandala, August Strindberg

Karmeeta, karmeeta, karmeeta

Jotkut kirjat vain ovat väärällä tavalla makaabereja. August Strindbergin (1849-1912) Tchandala (julk. 1889) on yksi näistä. Siinä päähenkilö, jota kutsutaan nimellä Maisteri, asustelee epämääräisissä olosuhteissa, ja joutuu erinäisiin pikku kahnauksiin asuinpaikkansa petollisen henkilökunnan kanssa. Inhokkifilosofini Friedrich Nietzschen innoittamasta yli-ihminen vs. ali-ihminen -tarinasta jäivät ensisijaisesti mieleen ankeat henkilöhahmot, ja loputtomat kuvaukset kaltoinkohdelluista kotieläimistä. Vaikka tarina olikin fiktiivinen, tunsin silti huonoa oloa eläinten takia. Tällaista inhorealismia en kaipaa.

En saanut tästä tarinasta oikein mitään hyvää irti, ja niinpä minun onkin todettava, että Tchandala oli pettymys. Harmi, koska pidin kovasti edellisestä Strindberg-kirjastani, Kaksi miesmonologia. 

Huonoin äänikirjan tulkinta kautta aikojen

Vaikka niin voisi luulla, ei kurja tarina itsessään kuitenkaan ollut Tchandalan negatiivisin puoli. Voin nimittäin vailla pienintäkään epäilyksen häivää todeta, että Tchandala-äänikirjan tulkinnut Hannu Paananen veti kaikkien aikojen pohjat. En ole koskaan kuunnellut yhtä huonosti luettua äänikirjaa. En milloinkaan.

Paananen ei niinkään lukenut tai tulkinnut, vaan ennemminkin vain mutisi tarinan masentuneesti läpi latistaen sen täysin. Suoritus oli niin rytmitön, lattea ja vaivaantunut, että tarinan seuraaminen oli hyvin työlästä. Varsinkin, kun Paanasen lukuvirheet, yskähdykset ja tuskaiset "miksi mä joudun lukeen tätä" -henkiset huokaukset oli jätetty editoimatta. Arviolta puolet tarinan kestosta lähinnä vain odotin, milloin Paananen seuraavan kerran tekee jotain ärsyttävää, ja unohdin itse juonen seuraamisen tykkänään. Jos tietäisin Paanasen kotiosoitteen, lähettäisin hänelle välittömästi pari pakettia Prozacia. Hänen ryytyneen Tchandala-lukusuorituksensa perusteella pieni piristys voisi tehdä ihan hyvää.

(aspazia.puzznet.com)

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, Hunter S. Thompson

Gonzo-journalismin sähäkkä kruununjalokivi

Stand up -koomikko Andre Wickström on todennut kirjassaan Das Humoristische Manifest - Kirja Stand Up -komiikasta (2005) seuraavasti:

Vitsejä kertomalla voi kokeilla, onko minulla ja yleisöllä samanlainen käsitys todellisuudesta. Katsojat nimittäin nauravat sille, mikä ei heidän mielestään ole "totta". Stand up -koomikko voi tietenkin myös näyttää katsojille omat "rajansa" ja yrittää saada heidät nauramaan asialle, jossa heidän mielestään ei aikaisemmin ole ollut yhtään mitään huvittavaa.''

Kun luin Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa -teosta (Fear and Loathing in Las Vegas, 1971-1972), Andren sanat muistuivat mieleeni tuon tuostakin. Syy on yksinkertainen: Tämä faktaa ja fiktiota yhdistelevä gonzo-journalismin klassikkoteos loputtomine huumehoureineen ja eriasteisine rikoksineen on oikeastaan todella raju ja häiriintynyt, mutta koska sen maailma on minulle tosielämässä vieras, voin kuitenkin nauraa sille vapautuneesti; ottaa koko sekopäisen tarinan vastaan tietynlaisena kuriositeettinä. Thompsonin alter egon, Raoul Duken ja hänen asianajajansa Dr. Gonzon edesottamuksia ei kuitenkaan voi suositella kenellekään, jolla on omakohtaisia, synkkiä kokemuksia laittomista huumausaineista. Syy on sama, kuin miksi Andre Wickström ei kertonut haaksirikkovitsejä keikoillaan Estonian uppoamisen aikoihin.

Kirjan kuuluisin, ikonin asemaan noussut piirros matkasta erämaan
halki kohti Las Vegasia.

Mestariteos

Kaunokirjallisena teoksena Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa hipoo täydellisyyttä. Sen mukaansatempaava, äärimmäisen hiottu rytmitys vailla puuduttavia suvantoja muistuttaa vahvasti George Orwellin Eläinten vallankumouksen mestarimaista kerrontaa. Tämä on niitä kirjoja, joita on lähes mahdoton laskea käsistään ennen viimeistä sivua. Johnny Deppin tähdittämään elokuvaversioon ihastuneena odotin tältä kirjalta paljon, ja kaikki odotukseni myös lunastettiin. 

Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa on hauska, monitasoinen ja vauhdikas. Lisäksi se luiskahtaa todorovilaisittain ilmaistuna ajoittain jopa fantamatiquen puolelle. Mukana on siis yliluonnollisia tapahtumia, jotka selittyvät (tässä tapauksessa huumeiden aiheuttamiksi) aistiharhoiksi:

Ja yhtäkkiä kuulin kamalaa ärjyntää joka puolelta ja taivas oli täynnä valtavia lepakon näköisiä otuksia, jotka kaartelivat ja kirkuivat ja syöksähtelivät auton ympärillä, joka meni arviolta satakuusikymmentä kilometriä tunnissa kohti Las Vegasia. Ja ääni karjui: "Hyvä Jumala! Mitä pirun elukoita nämä oikein on?"

Naisen naama oli muuttumassa: se turposi, sykähteli.. kauheat vihreät leuat ja torahampaat, mureenan naama! Tappavaa myrkkyä! Kavahdin taaksepäin suoraan asianajajaani, joka tarttui käsivarteeni ja ojensi kättään kohti kirjekuorta. "Minä hoidan tämän asian", hän sanoi mureenanaiselle.

Äärimmäisen autenttisuuden vaikutelma

Mukana on myös Thompsonille tunnusomainen tehokeino, joka tuli minulle tutuksi jo Suuri Hainmetsästys -teoksesta:

TOIM. HUOM. Tapahtumien tässä vaiheessa tri Duke näyttää romahtaneen täysin; alkuperäinen käsikirjoitus on niin hajanainen, että jouduimme etsimään käsiimme alkuperäisen nauhoitteen ja tekemään siitä sanatarkan transkription. Emme yrittäneet lainkaan editoida tätä osuutta, eikä tri Duke suostunut edes lukemaan sitä.

Tätä alustusta seurasi litteroiduksi tarkoitettu tekstiluku täynnä sekavahkoa dialogia. Kenenkään muun teoksissa en ole vielä vastaavaan "tämän tekstikappaleen kirjailija vain saneli nopeasti nauhalle tapahtumien keskipisteessä" -tehokeinoon törmännyt. Tämä siis paitsi istui kirjan tyyliin, oli myös virkistävän omaleimaista.

Kirjan kuvitukset loi Ralph Steadman.

"True voice of Hunter S. Thompson is revealed to be that of American moralist.. one who often makes himself ungly to expose the ugliness he sees around him"

- Hari Kunzru

Amerikassa monet kirjallisuustieteen opiskelijat lukevat Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -kirjan opintoihinsa kuuluvana pakollisena perusteoksena. En ihmettele tätä lainkaan, koska kaiken sekoilun alla on myös syvempiä pohjavirtoja; kirjassa kritisoidaan amerikkalaista kulttuuria hyvin voimakkaasti. 

Tarinan edetessä tuhotaan muun muassa konsumerismia symboloiva amerikanrauta, ja piikitellään presidentti Nixonia. Wikipedian mukaan tapahtumien keskipisteenä oleva Las Vegas puolestaan kuvastaa amerikkalaisen mainstream-kulttuurin kuvottavaa rumuutta. Kirjassa todetaankin:

Pieni annos tätä kaupunkia riittää pitkäksi aikaa. Kun on ollut viisi päivää Vegasissa, tuntuu että siellä on ollut viisi vuotta.

Yksi Raoul Duken hallusinaatioista.

Kesäkirja, Tove Jansson

Mustalla huumorilla ja myymäisellä kurittomuudella höystetty tarina isoäidistä ja lapsenlapsesta

Aion nyt olla täysin rehellinen. Luulin, että tässä kaukolainana tilatussa Tove Janssonin Kesäkirjassa (Sommarboken, 1973) olisi muumeja. Ja petyin, kun niitä ei ollut. Pitkään esimerkiksi ajattelin, että kannen kuvassa oli Nuuskamuikkunen ja joku pikku tiuhti takaapäin kuvattuna. Oi voi.. Miten väärässä olinkaan!

Tiedän, että vanhemmalla iällään muumeihin tuskastunut Jansson ei olisi pitänyt edellä paljastamastani odotushorisontista, mutta se on totuus. Jansson on aina edustanut, ja tulee varmasti aina edustamaan minulle ennen kaikkea muumeja, vaikka hänellä oli maailmalle paljon muutakin annettavaa.

Herre Gud!

Kun pääsin yli muumittomuuden aiheuttamasta järkytyksestäni, sain pian onneksi todeta, että kirjan päähahmoissa, isoäidissä ja Sophia-tytössä, oli paljon muumilaakson hahmoistakin tuttuja piirteitä. Nuori Sophia oli yhdistelmä suorapuheista Pikku-Myytä ja neuroottista Vilijonkkaa, isoäiti taas toi mieleeni milloin muumimamman, milloin Nuuskamuikkusen, tai jo edellä mainitun Pikku-Myyn. Kaiken kaikkiaan tämä saarelle, merelliseen ympäristöön valtoimelleen päästetty, yllättävän anarkistinen parivaljakko oli ajoittain hyvinkin villi ja rääväsuinen. Esimerkiksi seuraava, sysimustaa huumoria ja yleistä kurittomuutta sisältänyt pätkä sai minut kohottamaan kulmiani huvittuneena:

- Milloin sinä kuolet, lapsi kysyi. 
Hän vastasi: "Pian, mutta sinuun se ei kuulu vähääkään".
- Miksei, kysyi lapsenlapsi.
Hän ei vastannut, hän meni kalliolle, ja jatkoi siitä rotkolle päin.
- Tuo on kiellettyä, huusi Sofia. 
Vanhus vastasi halveksivasti: "Tiedän. Sinä enkä minä saa mennä rotkolle, mutta mennään joka tapauksessa. Isäsihän nukkuu, eikä saa sitä tietää."
He menivät kallion yli, sammal oli liukasta. Aurinko oli ehtinyt hyvän matkaa ylöspäin, ja nyt höyrysi kaikki. Koko saari oli täynnä utua ja hyvin kaunis. 
- Tehdäänkö sinulle kuoppa, lapsi kysyi ystävällisesti. 
"Tehdään", hän vastasi, "Iso kuoppa". Ja hän lisäsi kavalasti: "Niin iso, että me mahdumme siihen kaikki."

Kuten yllä olevasta kohdasta voi huomata, Jansson ei todellakaan sokerikuorruttanut tarinaansa. Milloin puhuttiin tekohampaista, milloin alusastioista. Ja tietenkin oli ihan pakko harrastaa myös hieman laittomuuksia, ja jäädä niistä nolosti kiinni. Niin, ja riidellä. Rumastikin.

Rauhoittavan vastavoiman tämä räkkyinen parivaljakko sai kauniista saaristolaismiljööstä. Sen tunnelmallisista ja suolantuoksuisista kuvaksista aisti selvästi Toven syvän rakkauden merta kohtaan. Tovellahan oli tapana viettää kesänsä Klovaharun saarella ulkosaaristossa, Porvoon paikkeilla, yhdessä Tuulikki Pietilän kanssa.

Luin taannoin Kotilieden Tove-jutusta, että Klovaharuun oli joskus murtauduttu, ja murron aiheuttamat vauriot saivat Toven päätymään rohkeaan ratkaisuun: hän jätti mökin oven auki pysyvästi, ja mahdollisille vierailijoille kirjoitettiin ohjelappu. Näin uudet murtovauriot pyrittiin välttämään. Tämä käytäntö siirtyi myös Kesäkirjaan. Myös siinä nimittäin kirjoitetaan mahdollisille mökillä vierailijoille joukoittain ohjeita.
- Mikä ihailtava asenne! Muutenkin tämän tarinan hahmoista näkee selvästi, että heidät luonut Tove ei pelännyt elämää, ja otti sen vastaan sellaisenaan.

P.S.

Tässä pari vinkkiä teille, joille kuvaukset merestä ja/tai räväköistä vanhuksista sopivat. Nämä tulivat minulle spontaanisti mieleen Kesäkirjaa kuunnellessa:

Vanhan rouvan lokikirja

Kyllikki Villan vuonna 2004 ilmestynyt Vanhan rouvan lokikirja on yksi hienoimmista äänikirjoista, joita olen koskaan kuunnellut. Sen tunnelmassa on jotain ainutkertaista. Kirjassa käännös- ja kirjoitustyötä tekevä Kyllikki Villa seilaa yksin Etelä-Amerikan meriä, ja pohtii elämäänsä 73 vuoden iässä. Olen kuunnellut tämän äänikirjan noin kuusi vuotta sitten, mutta edelleen se pyörii mielessäni.

Kirjasta sanottua: "pohdiskeleva, havainnoiva ja runollis-filosofinen yksinpuhelu" & "Kukaan ei ole kuvannut kirjallisuudessa yhtä eläväisesti valtameren maininkia kuin Kyllikki Villa.".

- Suosittelen lämpimästi!

(www.like.fi)

Monty Python - Hell's Grannies

Monty Pythonia parhaimmillaan: