Toinen, Tuomas Vimma

 Meta, metampi, Toinen

Tuomas Vimman esikoisteos, Helsinki 12 (julk. 2004), oli aikoinaan kohuttu, paljon huomiota saanut romaani. Niinpä Vimma intoutui kirjoittamaan siitä fiktiivisen metaromaanin, Toisen, (julk. 2005), jossa "paljastuu", että Vimma olikin vain sätkynukke, ja todellisuudessa menestysromaanin on kirjoittanut hänen tyttöystävänsä, näyttävä ja älykäs, mutta julkisuutta vihaava ja siksi haamukirjailijan roolissa viihtyvä Indigo. Vimma itse ei ole edes lukenut tyttöystävänsä kirjaa kunnolla läpi, vaikka promoaa sitä aktiivisesti. Tämä meta-asetelma oli hauska. Vähän kuin Vimma olisi kävellyt oman itsensä takana, ja heitellyt kiviä takaraivoonsa.

Vimmalle tyypillisesti Toinen on villi ja hedonistinen teos, jossa yhdistetään sujuvasti kerskakulutus, seksi, ruoka, muotivaatteet ja kaikkien mahdollisten yhteiskunnan sääntöjen rikkominen. Erityisesti kirjan kolmas päähenkilö, Vimman umpirikas ystävä Ronja, tekee juuri niin kuin itse haluaa, olipa kyseessä sitten villin karhunpennun haltuunotto, oman aivokuoren lamauttaminen, feederismi, tai kyseenalaiset poliittiset mieltymykset. Tosin sen verran Vimma toki tulee vastaan, että hän näyttää lukijalle myös Ronjan tekemien valintojen haittapuolet ja jälkiseuraamukset.

Kuten muissakin Vimmalta lukemissani teoksissa, myös tässä otettiin kantaa johonkin kyseenalaiseen alaan. Tällä kertaa kritiikin kohteena oli sensaatiolehdistö, ja erityisesti kaikkien suomalaisten tuntema Seiska. Näkökulma ja sävy oli tällä kertaa kuitenkin erilainen, kuin Raksassa ja Helsinkin 12:ssa, joissa läpimätää alaa tarkastellaan sisäpuolelta käsin. Nyt Vimma nimittäin asetti itsensä ulkopuolisen uhrin asemaan, ja kritiikkikin oli mahdollisesti tästä johtuen tavallista hampaattomampaa. Lisäksi valitun alan lieveilmiöt olivat ennalta tuttuja, ja siksi kovin yllätyksettömiä. Juorutoimittaja Rauni Näätävaaran edesottamukset eivät siis valitettavasti saaneet aikaan samanlaista wow-efektiä, kuin rakennusalan ja mainosalan synkemmän puolen esittely:

Kyllä mä olin omassa mielessäni ollut varautunut siihen, että media kiinnostuis musta. Jotenkin olin vain naivisti kuvitellut sen tarkoittavan haastattelupyyntöjä ja satunnaisia nimmarinruinaajia. Massiivinen ajojahti, jonka kohteeksi olin joutunut, oli jotain mistä en ollut pahimmissa painajaisissanikaan uneksinut.

- I've heard it, I've heard it, I've heard it.. Lopun kosto oli sentään vimmamaisen näyttävä ja yliampuva.

Liitto, Tuomas Kyrö

Kyrö vakavana

Suomen kärkikirjailijoihin kuuluva Tuomas Kyrö on aiemmin ollut minulle tuttu lähinnä Mielensäpahoittajista ja Hyvät ja huonot uutiset -ohjelmasta, ja minun silmissäni hän onkin aina ollut ennen kaikkea huumorimies, koko kansan oma karvahattu. Niinpä yllätyinkin melkoisesti, kun kuuntelin tämän, Finlandia-palkintoehdokkaanakin olleen Liitto-teoksen vuodelta 2005. 

Vaikka äänikirjan takakannessa tarinaa kuvailtiinkin tragikoomiseksi, en itse juurikaan komiikkaa havainnut. Nyt uitiin syvissä vesissä. Osa sota-aikaan sijoittuvista kohtauksista oli suorastaan pysäyttävän raakoja ja puistattavia, vaikka Mielensäpahoittajan taustalla leijuva henki lievensikin tunnelmaa. Olisikin ollut mielenkiintoista tietää, miten paljon synkempänä olisin tätä romaania pitänyt, jos se ei olisi ollut juuri Kyrön kirjoittama.

Sinällään Liitossa on paljon samaa kuin Mielensäpahoittajissakin; menneet vuosikymmenet ovat tarinoissa läsnä joko konkreettisesti, tai ainakin muistoina. Ja ennen kaikkea: päähenkilöt ovat sympaattisia ja rehtejä puurtajia, mutta heillä on vaikeuksia kommunikoida läheistensä kanssa, tuppisuisia suomalaismöllejä kun ovat. 

Liitto on kerännyt kirjabloggarien keskuudessa pääosin kiitosta. Kerrontaa ja kieltä on kehuttu, ja mitä äänikirjaversioon tulee, totesi esimerkiksi Amma omassa arviossaan, että kahden eri lukijan (Veikko Honkanen ja Päivi Akonpelto) käyttäminen oli onnistunut ratkaisu, joka toi tarinaan lisäsyvyyttä. Itse olen pitkälti samoilla linjoilla, vaikka minulle Mielensäpahoittaja onkin silti edelleen ykkönen, mitä Kyrön tuotantoon tulee. Noissa kirjoissa kun on jotain uniikkia tähän verrattuna. Koska onhan toki selvää, että Liiton kaltaisia teoksia on julkaistu Suomessa useita, ja esimerkiksi niin ikään Suomen sota-ajoista kertova Katja Ketun Kätilö (julk. 2011) oli minusta kokonaisuutena kiehtovampi. 

The Love Secret, Dr. Sue Johnson

"Splendid isolation is for planets, not people"

Toisinaan minua hieman harmittaa, että en suuntautunut yliopisto-opinnoissani sosiologian tai psykologian pariin. Tätä erinomaista, ihmissuhteita käsittelevää The Love Secret - The Revolutionary New Science of Romantic Relationships -kirjaa (julk. 2014) lukiessani huomasin jälleen ajautuvani näiden ajatuksien pariin kerta toisensa jälkeen, sen verran mielenkiintoiselta ja merkitykselliseltä kliinisen psykologian professorina ja parisuhdeterapeuttina kunnostautuneen Sue Johnsonin työ ja sen tulokset vaikuttavat.

Kirjana the Love Secret voi kantensa ja nimensä perusteella vaikuttaa kevyeltä huuhaalta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Teos on kyllä populaari, mutta se perustuu vankkaan tutkimustietoon, joka käy hyvin ilmi paitsi itse tekstistä, myös niteen lopusta löytyvästä, noin 30-sivuisesta lähdeluettelosta, jossa listataan massiivinen määrä tieteellisiä teoksia, julkaisuja ja tutkimuksia, joihin Johnson näkemyksensä pohjaa. Mukana on muun muassa paljon aivojen toimintaa (peilineuronit, oksitosiini, vasopressiini..) käsittelevää tietoa.

"We live in the shelter of each other"

The Love Secretissä Johnson haastaa nykyajan länsimaiselle yhteiskunnalle tyypillisen individualistisen yksinpärjäämisen ihanteen, jonka mukaan on heikkous tarvita muita ihmisiä ja kärsiä yksinäisyydestä, saati tuntea eroahdistusta:

The message touted by popular media and therapists has been that we're supposed be in total control of our emotions before we turn to others. Love yourself first, and then another will love you. Our new knowledge stands that message on its head. "For humans," says psychologist Ed Tronick of the University of Massachusetts, "the maintenance of {emotional balance} is dyadic collaborative process." In other words, we are designed to deal with emotion in concert with another person - not by ourselves.

..To be human is to need others, and this is no flaw or weakness.

Syy, miksi ihminen tarvitsee muita, on biologinen, ja pohjautuu primääriin selviytymisvaistoon. Ihmisvauvat syntyvät avuttomina, ja ovat pitkään täysin riippuvaisia vanhemmistaan. Niinpä luonto on ohjelmoinut ihmisaivot niin, että lapsen ja äidin välille syntyy vahva, molemminpuolinen side. Tämä side on elintärkeä koko ihmislajin selviytymiselle:

The first and foremost instinct of humans is neither sex nor aggression. It is to seek contact and comforting connection.

Viimeaikaisten tutkimusten mukaan tämä tarve ei katoa, vaikka ihminen aikuistuu. Kiintymyksen kohde vain vaihtuu vanhemmista rakastettuun:

We've long assumed that as we mature, we outgrow the need for the intense closeness, nurturing, and comfort we had with our caregivers as children and that adults, the romantic attachments we form are essentially sexual in nature. This is complete distortion of adult love. Our need to depend on one precious other - to know that when we "call", he or she will be there for us - never dissolves.

.. Adult romantic love is an attachment bond, just like the one between mother and child.

Tämän seurauksena turvallinen, läheinen ja toimiva ihmissuhde tai sen puute on suurin yksittäinen määrittävä tekijä, joka vaikuttaa ihmisen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin:

In terms of mental health, close connection is the strongest predictor of happiness, much more so than making masses of money or winning the lottery. It also significantly lessens susceptibility to anxiety and depression and makes us more resilient against stress and trauma.

..Consistent emotional support lowers blood pressure and bolsters the immune system.

..A good relationship , says psychologist Bert Uchino of the University of Utah, is the single best recipe for good health and the most powerful antidote to aging.

"Nature has desingned us so that physical closeness easily and inexorably slips into bonding and caring"

Parisuhdeterapeuttina kymmeniä vuosia toiminut, ja menestyksekkään "Emotionally Focused Couple Therapyn" kehittänyt Johnson liputtaa pitkien, läheisien ja yksiavioisten parisuhteiden puolesta:

All of us may not be destined for a single, lifelong relationship, but we are naturally monogamous.

..Polygamy exists in more primitive cultures mainly because men are few and because lack of education, equality, and opportunity prevents women from supporting themselves and their children on their own. 

..monogamy tends to be the rule in those who must invest time and effort to ensure survival of their offspring and the species as whole. 

Johnsonin mukaan merkittävää on, että sekä ihmisillä, että yksiavioisilla eläinlajeilla aivot erittävät rakkaushormoninakin tunnettua oksitosiinia. Samasta syystä yhdenyönjutut, parinvaihto ja polyamoria tuottavat usein ongelmia. Lisäksi Johnson huomauttaa, että tutkimusten mukaan vahva henkinen side ja yksiavioisuus johtavat parempaan seksiin: 

Secure lovers have the capacity to be playful and adventurous throughout their relationship. This is borne out by a recent survey of sex in America by University of Chicago researchers who found that sexual satisfaction and excitement for both men and women increases with emotional commitment and sexual exclusivity.

"There is fluoride in our water to prevent tooth decay... we need empathy in our water to prevent social decay"

Teoksensa lopussa Johnson nostaa aihepiirinsä kiehtovalla ja puhuttelevalla tavalla yleiselle, yhteiskunnalliselle tasolle. Hän kritisoi nykyajan sosiaalisesti fragmentoitunutta, teollistunutta yhteiskuntaa, jossa ahneus ja narsismi rehottavat, ja monet kärsivät yksinäisyydestä:

When as a society we fail to grasp, honor and nurture our need for emotional connection, we pay a huge price. Without loving attachment, we lapse the morass of depression and anxiety that increasingly characterizes affluent Western cultures.

..out-of-control anxiety and high levels of depression are natural consequences of emotional separation and disconnection. 

Johnson peräänkuuluttaa yhteiskunnan vastuuta. Henkisesti hyvinvoivat kansalaiset kun luovat paremman ja sallivamman yhteisön:

Secure relationships with parents and partners make for more compassionate and caring citizens, who will be more tolerant of those who are not like them.

..Surveys find the greatest reported well-being and happiness not in the wealthiest nations but in those with the highest level of trust among citizens and the most bonding-friendly social policies.

Nykytilanteen korjaamiseksi Johnsonilla on useita ideoita. Hän muun muassa ehdottaa, että osa siitä 641 miljoonasta dollarista, joka Amerikassa vuosittain käytetään tupakoinnin vastaiseen kampanjointiin, voitaisiin ohjata yksinäisyyden ehkäisemiseen. Tutkimukset kun osoittavat, että yksinäisyys on terveydelle vaarallisempaa kuin polttaminen.

Suosittelen The Love Secretin lukemista lämpimästi. Vaikka toisinaan tekstin "tässä ja tässä yliopistossa tehty tutkimus on osoittanut, että.." -poljento puuduttikin, oli ydinsanoma humaani, koskettava ja mielenkiintoinen. Everyone must not stand alone, vaikka Madonna on joskus muuta väittänytkin.

Liberté, égalité, fraternité!