Verityn varjo, Colleen Hoover

 

Sopivan kylmäävää viihdettä

Colleen Hoover on yksi tämän hetken kuumimmista kirjailijoista maailmalla, erityisesti BookTokin puolella. Itselleni hän on kuitenkin ollut vielä toistaiseksi vieras suuruus. Nyt päätin kuitenkin korjata tämänkin aukon sivistyksessäni, ja tutustua tähän kirjamaailman Taylor Swiftiin.

Kuvailisin Verityn varjoa (Verity, 2018) ennen kaikkea eroottiseksi trilleriksi, jossa on mukana myös hieman kauhuelementtejä. Minkäänlaiseksi uudeksi suosikkikirjaksi tämä ei minun kohdallani noussut, mutta kun tarinalle antoi hieman aikaa, alkoi se viedä mukanaan. Tunnustan myös järkyttyneeni kirjan nimikkohahmon mielenliikkeistä ja toiminnasta niin pahoin, että teos meinasi jäädä kesken. Onneksi en kuitenkaan luovuttanut, sillä loppu selitti paljon (joskin jätti muuten hieman toivomisen varaa).

Parasta Hooverin kirjassa olivat jouheva kirjoitustyyli ja sopivan vinksahtaneet hahmot. Kukaan heistä ei ollut yksiulotteinen pyhimys, tai myöskään läpeensä paha. Itse kuuntelin Verityn varjon Anniina Piiparisen lukemana äänikirjana, ja sellaisena se toimikin erinomaisesti. Liian vakavasti ei Verityn varjoa kannata ottaa, mutta koukuttavana välipalakirjana se puolustaa paikkaansa.

Ennen kuin olimme sinun, Lisa Wingate

 

"Modernin adoption äidin" uhrit

It's hard to understand, without being 

immersed

in the poisonous air of then.

-Doris Lessing, Under My Skin, Vol. 1

Lisa Wingaten Ennen kuin olimme sinun (Before We Were Yours, 2017) on esimerkki historiallisesta kaunokirjallisuudesta parhaimmillaan. Itse olen jokseenkin laiska historiallisen fiktion lukija, mutta kun vastaan tulee tällaisia helmiä, jopa minä terästäydyn. 

Parhaimmillaan historiallinen fiktio sekä liikuttaa ja tempaa mukaansa, että myös opettaa jotain uutta ja mielenkiintoista. Ennen kuin olimme sinun onnistui erinomaisesti molemmissa tehtävissä. Tätä kirjaa kuunnellessa liikutuin, turhauduin, mutisin ääneen omia kommenttejani, sain kylmiä väreitä ja pidättelin kyyneleitä. Ja kun kirja oli tullut päätökseensä, siirryin aiheeseen liittyvien tositarinoiden pariin. 

Ennen kuin olimme sinun kertoo liian vähän huomiota saaneesta skandaalista, joka sijoittuu Yhdysvaltojen Tenneseen osavaltioon. Hyvästä perheestä tulleen Georgia Tannin arvioidaan kaapanneen ja myyneen eteenpäin yli 5000 lasta. Rikokset alkoivat 1920-luvulla, ja stoppi niille saatiin vasta 1950-luvulla, kun osavaltion kuvernööri vaihtui, ja uusi tulokas haistoi palaneen käryn. Toiminta oli erittäin räikeää, sillä lapsia saatettiin kirjaimellisesti kaapata keskellä kirkasta päivää ja myydä eteenpäin kylmän rauhallisesti.

Mukana tässä ihmiskaupassa oli monia poliitikkoja ja viranomaisia, ja hyväveli-järjestelmän ansiosta ketään ei tuomittu sen jälkeenkään, kun kaikki selvisi vuonna 1950. Tann kuoli kohtusyöpään vain muutama päivä kiinnijäämisensä jälkeen. (Kanssarikollisten suojelemiseksi..?) Tannin arkistot avattiin uhreille vasta vuonna 1995, mitä pidän täysin kohtuuttomana. Mutta minkäs teet, kun myös silmäätekevät poliitikot ja viranomaiset itse olivat ostaneet lapsia Tannilta..

Wingaten tarina on kuvitteellinen, mutta se myötäilee tiiviisti historiallisia faktoja. Kidnapattu sisarussarja ja heidän tarinansa edustaa Tannin tyypillisiä uhreja: köyhän nuoren perheen kultakutrinen sisarussarja, jonka äiti on sairaalassa synnyttämässä. Sairaalassa tuleekin sitten hädän hetkellä laitettua nimi johonkin mystiseen paperiin, jonka sisällöstä vanhemmille valehdellaan, ja kotiin palatessa lapset on viety. Ja koska viranomaiset ovat mukana rikollisessa toiminnassa, ja bisnes on miljoonaluokkaa jopa sen ajan rahassa mitattuna, on lapsia pitkälti mahdotonta saada takaisin.

Tannin asiakkaina oli myös Hollywood-julkkiksia, kuten näyttelijä Joan Crawford, joka adoptoi Tannin avulla kaksoset. Samoin Eleanor Roosevelt ihaili Tannia, ja kyseli tältä lastenhoitoneuvoja.

Nykyaikana lapsivarkaudet ja adoptiolasten mustan pörssin kauppa on siirtynyt kehittyviin maihin, kuten Intiaan, Indonesiaan, Samoalle ja Kambodzaan. Takavuosina nousi kohu Angelina Jolien Maddox-pojan adoptiosta, joka tapahtui juurikin Kambodzassa. Väitettiin, että Maddox olisi mustan pörssin lapsi, ja adoption hoitanut taho joutuikin tuomiolle muun muassa rahanpesusta ja viisumipetoksesta. Käytetyt keinot olivat väitetysti hyvin samanlaisia, kuin Georgia Tannilla kymmeniä vuosia aiemmin: valehtelua vanhemmille, paperien väärentämistä.. Mitä Joan Crawford edellä, sitä Angelina Jolie (ja Madonna) perässä. Vaikka varmoja ei toki voida olla, mitä juuri tiettyjen adoptoitujen lasten kohdalla on tapahtunut. 

Mutta takaisin käsillä olevaan kirjaan. Kuten Wingaten romaaneille (ja historiallisille romaaneille ylipäätään) on tyypillistä, liikutaan teoksessa kahdella eri aikatasolla, 1930-luvulla ja nykyhetkessä. Näistä nykyhetki kertoo paitsi kaapattujen lasten, myös heidän jälkeläistensä tarinaa, onneksi astetta leppoisammissa merkeissä 1930-lukuun verrattuna. Tässä aikatasossa pidin erityisesti vanhojen, jo hoitokodeissa asuvien Mayn ja Judyn osuuksista, ne oli kirjoitettu kauniisti ja koskettavasti. Lapsenlapsi Averyn rakkauskuviot taas olivat turhan ennalta-arvattavia, mutta eivät kuitenkaan pilanneet muuten toimivaa kokonaisuutta. Huomionarvoista on, että kumpikin aikataso toimi yhtä hyvin, eikä tullut tunnetta, että vain toinen taso kiinnostaa. Näinkin on joskus historiallisten romaanien kanssa käynyt.

Olen tähän mennessä lukenut kaksi Wingaten kirjaa, ja vaikka Kadonneiden rakkaiden kirjakin oli kerrassaan erinomainen, vie Ennen kuin olimme sinun silti ykkössijan minun silmissäni. - Lämmin suositus!

P.S.

Olisi mielenkiintoista lukea myös tähän tapaukseen liittyviä tietokirjoja, mutta niitä näyttää olevan huonosti saatavilla meillä Suomessa ainakaan kirjastojen kautta. Toki Google Books, Amazon ja muut vastaavat tahot palvelevat laajalla kattauksella. Myös Lisa Wingate on kirjoittanut tästä adoptioskandaalista tietokirjan yhdessä Judy Christien kanssa. Fiktiivisen romaanin jälkeen julkaistu tietokirja kantaa nimeä Before and After: The Incredible Real-Life Stories of Orphans who survived the Tennessee Children's Home Society (2019).

Elolliset, Iida Turpeinen

 

Surumielinen ekoromaani

Nainen jatkaa matkaansa. Askelten ääni kaikuu huoneissa, sekoittuu toisesta salista kantautuvaan valaan lauluun, ja äkkiä kaikki seisahtuu. Sade taukoaa, Stellerin kynä jäykistyy muistikirjan ylle, Constance laskee säämiskää pitelevän kätensä, Grönvallin sivellin pysähtyy paperilla ja museon seinissä piileskelevät myrkkyhämähäkit jähmettyvät aloilleen, pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaiken nielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa.

Iida Turpeisen esikoisteos Elolliset (2023) nimettiin hetki sitten Finlandia-ehdokkaaksi, eikä syyttä. Kirja oli mukaansatempaavaa, koskettavaa ja ajoittain myös järkyttävää luettavaa. Tässä on teos, jossa on kohdillaan sekä juoni että kieli, eettisestä ja filosofisesta sanomasta puhumattakaan. Monissa muissakin arvioissa esiin nostettu kiitos-osio, jossa luetellaan kirjan kirjoittamisen aikana sukupuuttoon kuolleita lajeja on ilman muuta pysäyttävä. Tämä on dystopia, joka on jo tapahtunut.

Tarinan keskiössä on 1700-luvulla sukupuuttoon kuollut stellerinmerilehmä, milloin elollisena, milloin elottomana. Varsinkin kirjan ensimmäinen osa on vavahduttavaa luettavaa. Siinä arviolta 4000 kiloa painava ja seitsemän metriä pitkä, lempeä ja kesy sireenieläin kohtaa ihmisen, kuolettavin seurauksin. Aluksi metsästys tapahtuu tieteen varjolla, mutta pian huomataan, miten käyttökelpoisia eläimen liha ja rasva ovatkaan. En muista koskaan lukeneeni yhtä sydäntä särkeviä kuvauksia eläimen metsästyksestä. Jouduin pitämään taukoa äänikirjan kuuntelussa, koska en pystynyt ottamaan enempää kärsimystä vastaan. Tähän liittyen minua järkytti merilehmien tappamisen ohella erityisesti villikettujen tarpeettoman julma kohtelu. 

Tätä nykyä esimerkiksi meillä Suomessa metsästys on tarkoin säädeltyä, ja siinä noudatetaan muun muassa luonnonsuojelulakia ja metsästyksen eettisiä ohjeistuksia. Elollisista löytyy syy sille, miksi metsästystä säädellään nykyisin tarkasti. 

Toisin kuin stellerinmerilehmän kohtalonhetkinä 1700-luvulla, nykyisin ihmisen aiheuttaman sukupuuton käsite tunnetaan ja sitä pyritään estämään. Toki vaihtelevalla menestyksellä. Joitakin jo sukupuuttoon kuolleita lajeja yritetään myös herättää uudelleen henkiin geeniteknologian avulla, joskaan Elollisissa näille yrityksille ei hurrata. 

Iida Turpeinen ja stellerinmerilehmän luuranko.
Kuva: Susanna Kekkonen.