Syytös, Hanna Kuusela

 

Yliopisto kaupan

Hanna Kuusela oli minulle ennestään tuttu tutkijana. Omassa väitöskirjassani muistan siteeranneeni häntä ja ajatelleeni, että "tässä on lahjakas tyyppi, jolla on edessään suuri tulevaisuus". Nyt tapaamme hieman toisenlaisissa merkeissä. Valitettavasti.

Kuuselan jossain määrin autobiografinen teos Syytös - Muuan akateeminen komitragedia (2024) käy läpi yhden vuodenkierron Tampereen yliopistolla. Tämä vuoden ajanjakso ei toki vastaa tapahtumien todellista aikajanaa. Kirjan rakenteen toimivuuden kannalta se on kuitenkin hyvä ja napakka ratkaisu.

Kuuselan teos nostaa esiin suomalaisessa yliopistomaailmassa nykyisin yleisen trendin, jossa mennään raha, ei tiede ja sivistys edellä. Yliopistossa pitkään työskennelleen ystäväni mukaan tämä koskee kaikkia Suomen yliopistoja, mutta Tampereella asiat on hoidettu harvinaisen huonosti. Johtaminen siellä on ollut katastrofaalista:

Myöhemmin, kun yliopistomme on juuri käynyt läpi rankan irtisanomiskierroksen ja rehtori on alkanut ehdotella kampuksen rakennuksista luopumista, uusi vararehtorimme muotoilee stressitarpeemme näin: "Tarvitaan lisää positiivista turbulenssia".

Tampereen yliopistosta hetki sitten maisteriksi valmistunut työkaverini puolestaan kommentoi, että alamäki alkoi, kun yliopisto muuttui säätiömuotoiseksi (ja uusi, laajasti kritisoitu visuaalinen ilme julkaistiin). Tästä nykymenosta kertoo paljon esimerkiksi tämä sitaatti: 

--sivuovesta sisään livahti kuitenkin kertomuksista suurin, niin suuri, ettei sellaista ollut ennen nähty: taloudellinen hyöty -- se ohjaa nyt kaikkea. Strategiat, innovaatiot, vaikuttavuus ja yrittäjyys, joita yliopistot ovat väärällään, ovat välineitä palvella taloutta. Totuutta tai sivistystä ei tarvita, kun taloudellisen hyödyn uskotaan tihkuvan yliopistojen käytäville ja värjäytyvän matkan varrella viisauden sävyiseksi. 

Tällainen markkinavetoisuus iskee kovimmin ennen muuta humanisteihin. Ei siis ihme, että Kuuselan kirja alkaakin sangen dramaattisissa merkeissä. Päähenkilö on joutunut päivystykseen rytmihäiriöiden takia ja niiden syyksi ilmoitetaan lopulta yliopisto.

Moni muu vaihtaisi alaa tai painaisi päänsä alas, mutta Kuusela on taistelija. En voinut kuin ihailla hänen sinnikkyyttään ja rohkeuttaan ajaa yliopiston asiaa, joka on menettämässä autonomiansa. Matkan varrella järkkyy niin mieli kuin kehokin. Eikä Kuusela ole ainoa. Sairaslomat ja työuupumus muuttuvat arkipäiväksi yliopiston työntekijöiden keskuudessa.

Syytös kertoo sen, mitä jo ounastelin yliopiston tilasta Suomessa -ja paljon muuta. Olen itse väitellyt vuonna 2022 Jyväskylän yliopistosta (missä Kuusela muuten nykyisin työskentelee) ja työskentelen edelleen yliopiston ulkopuolella. Periaatteessa voisin lähteä hakemaan dosentin arvonimeä ja yrittää edetä yliopistomaailmassa. Mutta vaikka yliopisto on minulle rakas, olen jo vuosien ajan sanonut kyselijöille (ja itselleni): "vaikka unelmatyöni voisi olla yliopistolla, pidän sitä kuitenkin hyvin raskaana työpaikkana näkemäni ja kuulemani perusteella". Toisin sanoen: sydämeni halajaa yliopistouraa, mutta itsesuojeluvaistoni estelee. Lisäksi vakityön saamisen vaikeus on silmissäni iso ongelma. Kuuselan kirja vahvisti nämä pelkoni todeksi, vaikka toki hänen(kään) näkemystään ei voi pitää universaalina totuutena.

Kirjallisena teoksena Syytös oli vangitseva, ja ahminkin sen nopeasti. Matkan varrella opin myös uutta yliopistojen hallinnosta ja historiasta, mistä iso plussa. Nyt sain tietää myös ensimmäistä kertaa, että tohtorintutkintoni arvo on 90 000 euroa. 

Suosittelen Syytöstä kaikille yliopistomaailmasta ja johtamisesta kiinnostuneille. Tosin luulenpa, että tätä teosta ei tarvitse enää edes juurikaan suositella, niin kysytty ja puhuttu se on. Esimerkiksi työpaikallani kirjastossa Syytöstä jonotetaan ja tämäkin bloggaus syntyi paineen alla, jotta voin luovuttaa oman kappaleeni seuraavalle varausjonossa.