Murha laitumella, Leonie Swann

Eräänä kesäaamuna lammaspaimen George Glenn makaa
ruohikolla hengettömänä. Lammaslauma on aluksi poissa
tolaltaan, mutta neiti Maple ryhtyy pohtimaan tapausta. Kun
älykkölampaat ratkovat murhamysteeriä ja vaativat oikeutta,
ei puolivillainen totuus riitä.

Maailma lampaiden silmin

Luen (tai kuuntelen) harvemmin dekkareita. Tämä persoonalliselta vaikuttanut, vuonna 2011 julkaistu äänikirja pääsi kuitenkin seulani läpi taannoisella kirjastovierailullani. Parasta tässä kertomuksessa ei minulle ollutkaan murhan ratkominen, vaan aivan muut asiat: Ajoittain hyvin elävä ja tunnelmallinen kerronta, ja ennen kaikkea lampaiden sielunelämän ja niiden ihmissielunmaisemasta poikkeavan maailmankuvan avaaminen. Lampaankasvattajan tyttärenä lammasnäkökulma avautui minulle ehkä vielä tavallistakin paremmin.

Sanoisin, että Swann onnistui lammaskuvauksessaan keskimäärin erinomaisesti: lampaiden tomeruus, ja niiden intohimoinen suhde syömiseen tuli hyvin esiin, samoin tarkat aistit. Lammasnäkökulmasta kerrotut ja hyvin elävät kuvaukset esimerkiksi keritsemisestä ja laiduntamisesta kaikkine detaljeineen olivat myös yllättävän veikeitä. Pidin lisäksi siitä, miten tuoreella tavalla ihmiselämän merkillisyyksiä voikaan tarkastella lammasnäkökulmasta käsin.

Vain yksi asia häiritsi minua: Swannin lampaat istuivat silloin tällöin! En voinut olla takertumatta tähän asiavirheeseen. Tulee mieleen taannoin lukemani J.R.R. Tolkienin Lohikäärmevuori-teos, jossa hevoset vikisivät toistuvasti. Jokainen hevosharrastaja tietää, että hevoset eivät todellakaan vikise. Ikinä.

Swannin lammasdekkarin kiinnostavin hahmo oli minusta sivuroolissa esiintynyt, ilkikurinen talvikaritsa. Tämä lauman hyljeksimä, ja hieman mystinenkin pikkulammas herätti huomioni joka kerta vilahtaessaan tarinassa. Se toi mieleeni Muumilaakson outsiderin, Haisulin. 

Tästä kirjasta olisi voinut saada irti monia loistavia sitaatteja. Niitä en kuitenkaan pysty tähän laittamaan, koska kuuntelin tämän äänikirjana. Toisaalta, Murha laitumella ei ollut lainkaan hassumpaa kuunneltavaa, kiitos lukijana toimineen Sinikka Sokan. Sokan kepeä ja hyväntuulinen ääni sopi tähän rivakkaan tarinaan mainiosti.

Osa äitini lammaslaumasta syksyllä 2007. Kuvanottohetkellä
lampaat odottelivat ruokaa, kuinkas muutenkaan.