torstai 30. tammikuuta 2014

Haastekysymyksiä ja vastauksia




Kas! Sain haasteen.


Kirjabloggarikollegani MarikaOksa antoi minulle elämäni ensimmäisen kysymyshaasteen. Monet kiitokset, Marika! Tähän oli luonnollisesti aivan pakko tarttua, ja minulla olikin hauskaa miettiessäni vastauksia.

Marikan tekemät kysymykset:


Jos sinulla olisi juuri nyt mahdollisuus matkustaa aivan minne tahansa, minne lähtisit? Miksi?

Suosikkimaitani ovat pitkään olleet Iso-Britannia ja Islanti, joista ensiksi mainitussa minulla on ollut myös ilo vierailla. Nämä kohteet houkuttelisivat siis suuresti. Usvaiset nummet ja loputtomat laavakentät.. Oih. Toisaalta juuri nyt näillä kylmillä pakkassäillä valitsisin kuitenkin Italian Sardinian. Eräs ystäväni asuu siellä.

Haluaisitko suositella joitakin seuraamiasi blogeja - muita kuin kirjablogeja?

Niitä on monia. Esimerkiksi pyöräilyyn ja salitreeniin keskittyvä Rahkamuija on kertakaikkisen riemukas tapaus, todellinen tosielämän Peppi Pitkätossu. Kannattaa tsekata esimerkiksi Fitnesshoroskooppi loppuvuodeksi -postaus.

Toinen suosikkini on Vuoden siivoojan hieman erilainen lifestyleblogi. Moni onkin jo ehkä kuullut legendaarisesta Kevätmuoti- mitä vittua?! -kannanotosta. Itse nauroin sitä lukiessani kyyneleet silmissä.

Kolmas suosikkibloggaajani on Taika, joka pitää kahta persoonallista ja visuaalisesti poikkeuksellisen onnistunutta blogia: Pupuleipomoa ja Tosivanhaa.  Pupuleipomosta löytyy monenlaisia hauskoja kuriositeetteja, retroa ja vintagea, Tosivanhasta taas synkempiä ja vanhempia tarinoita. Oma suosikkini näistä kahdesta on tällä hetkellä Tosivanha.


Kevyistä muoti/lifestyleblogeista suosikkejani ovat Mungolife, Motherfuckin' fashionOprin blogi.

Ja jos harrastat joogaa, niin kannattaa käydä katsomassa esimerkiksi näitä: Ekaa kertaa Mysoressa, Astangajoogin kelat & YogaRose.net.

Onko kirjahyllysi järjestetty jonkin tietyn systeemin mukaan?

Vaihdoin juuri kirjahyllyä, joten tällä hetkellä kirjani hakevat vielä paikkaansa, ja hyllyssä vallitsee melkoinen anarkia. Perinteisesti olen pyrkinyt noudattamaan seuraavaa järjestystä: Tietokirjat ja romaanit omina ryhminään, ja saman tekijän teokset vierekkäin julkaisujärjestyksessä niin, että vasemmalla ovat vanhimmat ja oikealla uusimmat. Lisäksi pyrin sijoittamaan kirjat niin, että samankokoiset olisivat vierekkäin. Nämä kolme systeemiä osuvat kuitenkin valitettavan usein törmäyskurssille. It's not easy..

Kuka kirjallinen hahmo olisi sinulle mieluinen ystävä?

Ehdottomasti Tolkienin luoma, hitusen enigmaattinen, mutta aina yhtä riemastuttava Tom Bombadil, jota maailman huolet eivät paina. Voisimme tehdä pitkiä ratsastusretkiä Vanhan Metsän uumenissa.

Tom Bombadil & Kultamarja
(http://www.deviantart.com)


Mikä on bravuurisi keittiössä?

Pasta ja tomaattikastike.

Oletko koukussa kahviin, teehen tai johonkin muuhun juomaan?

Aloe vera -juomaan.

Onko jokin elokuva tai tv-sarja ollut parempi kuin kirja, jonka pohjalta se on tehty?
Hunter S. Thompsonin Rommipäiväkirja. Kirja oli laiskahko, mutta Johnny Deppin tähdittämä elokuva skarppasi jo kivasti, ja oli visuaalisesti hyvin onnistunut.

(http://www.richardcrouse.ca)

Toiseksi tulee mieleen ensimmäinen Hobitti-elokuva: Odottamaton matka. Ok, siinä oli otettu hyvin suuria vapauksia, ja lisätty paljon materiaalia kirjan ulkopuolisesta Tolkien-universumista. Alun perinkin hyvästä, mutta ehkä hieman lapsenomaisesta tarinasta oli kuitenkin näillä keinoin saatu aikaan vaikuttava, aikuiseenkin makuun täydellisesti sopiva elokuva. Hymyilin tyytyväisenä koko elokuvan keston ajan. Kiitos, Peter Jackson!


Minkä kevään 2014 uutuuskirjan odotat erityisesti saavasi käsiisi?

Ainakin Heta Pyrhösen kirja Jane Austen, aikalainen voisi olla mielenkiintoinen.

Onko lukemisesi suunnitelmallista? Menetkö kirjastoon tarkan kirjalistan kanssa, listaatko kirjakatalogeista 'must read' -luettelon tms? Vai luotatko enemmän sattuman voimaan ja nappailet kiinnostavia kirjoja lukupinoon sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan?

Lukemiseni on sekoitus spontaaniutta ja suunnitelmallisuutta. Voin kiinnostua kirjasta niin monella tavalla: näen kirjaston palautuskärryssä houkuttelevan selkämyksen ja lainaan kirjan muutaman sekunnin harkinnan jälkeen, kuulen inspiroivasta teoksesta ystävältä ja kirjoitan kirjan nimen ylös lukulistaani, näen kiinnostusta herättävän lehtiartikkelin uutuusteoksesta..

Paperille kirjoitettu lukulistani on tällä hetkellä tämän näköinen:

- Keskeneräisten tarinoiden kirja, J.R.R. Tolkien
- Tom Bombadilin seikkailut, J.R.R. Tolkien
- Bilbon viimeinen laulu, J.R.R. Tolkien
- Keskusteluja Jumalan kanssa, Neale Donald Walsch (vinkki saatu Ailalta)
- Kvanttivaras, Hannu Rajaniemi (vinkki saatu Mikalta)
- Tällainenko on ihminen, Primo Levi
- Ghost Story, Peter Straub (vinkki saatu Pasilta)
- Fallen, Lauren Kate (vinkki saatu Hennalta)
- The Long Walk, Richard Bachman/Stephen King (vinkki saatu Hennalta)
- Pelkoa ja Inhoa Las Vegasissa, Hunter S. Thompson
- Vastahankaan, J.-K. Huysmans
- Books on Fire: The Destruction of Libraries throughout History, Lucien X. Polastron.

Millainen kirjan kansi viehättää sinua? Kiinnitätkö huomiota väreihin, kuviin? Vai etkö huomaa kantta ollenkaan?
Olen hyvin visuaalinen ihminen, joten mielipiteeseeni kirjasta vaikuttaa myös se, millaiset kannet siinä on. Näkisin asian niin, että kannet asettavat kirjalle aina tietynlaisen odotushorisontin.

Kirjan kannet vaikuttavat myös lukuvalintoihini ainakin silloin, kun etsin lukemista spontaanisti esimerkiksi kirjastosta. Erityisen kauniit tai räväkät kannet herättävät huomioni, ja saavat tarttumaan niteeseen herkemmin.

Mikäli taas valitsen kirjan vaikkapa ystävältä saadun suosituksen perusteella, ei kansilla tietenkään ole merkitystä. Silloinhan kirjan saattaa nähdäkin ekaa kertaa vasta, kun se saapuu kaukolainatilauksena kotikirjastooni, tai pakettina postilaatikkooni.

Huolella mietityt, mieluiten kuvalliset ja kirjan sisältöä osuvasti heijastelevat kannet miellyttävät minua eniten. Nykyisin tehdään pääsääntöisesti hienoja kansia, tosin poikkeuksen muodostavat liioitellun naivistiset viritykset, kuten tämä Kari Hotakaisen Luonnon lain kansi, jonka suttuisuus ei tee oikeutta hienolle teokselle, jonka se kätkee sisäänsä. Mielestäni tällainen kansitaide sopisi lähinnä lastenkirjoihin:




Sen sijaan nämä Thomas Mannin Tohtori Faustuksen kannet ovat minusta poikkeuksellisen upeat. Punahehkuiset värit sointuvat täydellisesti yhteen, ja sopivat saatanalliseen tarinaan erinomaisesti. Itse maalaus on myös hyvin onnistunut, ja liittyy osuvasti kirjan juoneen. Plussaa lisäksi siitä, että kuva jatkuu takakannelle yhtenä saumattomana kokonaisuutena. Kirja on upea niin avattuna kuin suljettunakin, ja pelkkä selkämyskin näyttää hienolta kirjahyllyssä:




Haastekysymykset eteenpäin


Välitän kysymyshaasteen edelleen Raijalle, Nooralle. B.N:lle ja Marilelle. Toivottavasti innostutte vastaamaan:

1) Mikä motivoi sinut alun perin kirjablogin perustamiseen, ja onko syy kirjoittamiseen edelleen sama?
2) Millainen kirjamakusi on tällä hetkellä?
3) Täydelliset lukuolosuhteet?
4) Mitä lukeminen antaa sinulle?
5) Jos saisit olla joku fantasiahahmo/eläin, kuka tai mikä haluasit olla?
6) Mitä harrastat lukemisen lisäksi?
7) Kuinka suuri osa lukemistasi kirjoista päätyy blogiisi?
8) Millaisia kirjoja et halua lukea?
9) Millainen on täydellinen kirjahylly?
10) Jos saisit omistaa vain viisi romaania, mitkä ne olisivat?



tiistai 28. tammikuuta 2014

100. blogipostaus: Mieleenpainuvimmat lukukokemukseni





Onpas ollut mukavaa!


Kaikki alkoi, kun satuin lukemaan Jorin bloggauksen suosikkikirjailijani Erlend Loen teoksesta Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa. Kirja oli ollut hieno, ja innostuin kirjoittamaan pitkähkön kommentin Jorille. Valitettavasti en kuitenkaan osannut käyttää kommentointitoimintoa oikein, ja koko teksti katosi (myöhemmin kävin toki kommentoimassa paremmalla onnella). 

Harmistuin kovin turhaan tekemästäni työstä, mutta huomasin, miten hauskaa voi olla kirjoittaa kirjasta, joka on todella inspiroinut. Ajatus oman kirjablogin perustamisesta alkoi itämään. Mietin asiaa joitakin viikkoja, ja tein päätökseni. Torstaina, 25. lokakuuta vuonna 2012 julkaisin ensimmäiset kaksi tekstiäni, ja sen jälkeen ei ole ollut paluuta. Nykyisin lasken kirjabloggauksen rakkaaksi harrastukseksi siinä kuin ratsastuksen ja astangajoogankin. 

Sen lisäksi että rakastan kirjoja, bloggaaminen antaa minulle myös mahdollisuuden purkaa tarvettani kirjoittaa. Päivätyössäni kun en tällä hetkellä juurikaan pääse filosofian maisterin koulutustani hyödyntämään. Vapaa-ajallani toimin kyllä tiedottajana, ja heitän satunnaisesti lehtikeikkaakin, mutta kirjoitushaluja nämä kaksi aktiviteettia eivät kuitenkaan yksinään tyydytä. Niinpä tämän blogin pitäminen on minulle todellinen henkireikä.

Pitkään ajattelin, että "ei tätä varmaan kukaan jaksa lukea", ja siksi en laittanut esille edes "Liity lukijaksi" -toimintoa. Näin asian niin, että kirjoitan lähinnä itselleni, omaksi huvikseni. Ihana Annami kuitenkin hakkeroitui lukijakseni tästä huolimatta, ja niinpä jokin aika sitten rohkaistuin laittamaan myös lukija-toiminnon näkyviin. Lukijoita on nyt 28, kiitos kaikille teille, sekä tietenkin myös satunnaisille kävijöille! On aina mukava nähdä, että joku on käynyt blogissani, ja erityisesti kommentit inspiroivat minua suuresti.


Yhteenveto tähänastisista bloggauksistani


Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin Anna J:n kehittelemät kirjabloggauskysymykset ovat olleet lainassa muuallakin, joten.. Tässä pientä koontia tähänastisista bloggauksistani Annan kysymyksien teemoja mukaillen ja soveltaen:

Viisi ensimmäistä kirjaa, joista bloggasin:


Onnistuneimmat bloggaukseni

Tämä oli ylivoimaisesti vaikein kategoria, koska olen pyrkinyt hiomaan jokaisen julkaisemani bloggauksen mahdollisimman hyväksi. Monesti käyn vielä julkaisunkin jälkeen täydentämässä, korjailemassa ja viilailemassa tekstejäni. Yleensä oma suosikkitekstini on aina se uusin, viimeksi julkaistu. 

Se, millainen bloggauksesta tulee, on kirjasta ja mielentilastani kiinni. Välillä saatan kirjoittaa hyvin lyhyesti, toisinaan taas kirjoitusintoni riistäytyy hallinnasta, ja tuloksena on päättömän pitkä teksti.

Paitsi tekstin pituus, myös kirjoitustyylini vaihtelee suuresti. Saatan kirjoittaa analyyttisesti akateemisia lähteitä referensseinäni käyttäen, humoristisen kevyesti, tunteella, muiden kirjabloggaajien tekstejä reflektoiden, tai vaikkapa vain kirjaa ihastellen. Kaikki on tilannekohtaista. Yhdestä asiasta pidän kuitenkin kiinni melko tiukasti: välttelen kirjan juonen pitkällistä referoimista, koska tällainen informaatio on helppo löytää muualtakin. Sen sijaan menen mielelläni pintaa syvemmälle, tarkastelen kirjan taustoja, ja pohdin omia reaktioitani teokseen. Tuoreiden näkökulmien löytäminen kiinnostaa.

Tässä listaamani bloggaukset ovat tyyliltään hyvin erilaisia. Esimerkiksi Tolkien-tekstit ovat pitkiä ja analyyttisiä, kun taas Vadelmavenepakolaisen mainitseminen perustuu postauksessa mukana olleeseen hauskaan kuvaan, joka liittyy kirjan juoneen osuvasti. Isäntä Velhona taas pääsi listalle, koska kyseessä on harvinainen kotiseutukirja, joka ei ole tietojeni mukaan saanut huomiota muissa kirjablogeissa, mutta nauttii täällä verrattain suurta suosiota. 


Näitä kirjoja rakastin:


Kuten listasta huomaa, fantasia ja kekseliäs huumori iskevät parhaiten. Tarina saa silti toki olla surullinenkin, jos siinä on oikeanlaista inhimillistä lämpöä, joka saa minut rentoutumaan ja avautumaan tarinalle.

Nämä kirjat eivät voittaneet minua puolelleen:


Helpoiten ajaudun kirjoittamaan kirjasta negatiivissävytteisesti, jos tarina on minusta liian surullinen, tylsä, tai yksinkertaisesti ikävä. Monesti korostan negatiivisesti kirjoittaessani mielipiteeni subjektiivisuutta, tosin joukkoon mahtuu toki myös selkeitä parannusehdotuksia esimerkiksi juonenkuljetukseen liittyen.

Jostain syystä erityisesti surullisia tarinoita kirjoittavat nuoret suomalaiset naiskirjailijat osaavat työntää jääpuikkoja suoraan sydämeeni: Riikka Pulkkinen, Sofi Oksanen, Inka Nousiainen.. Te muserratte minut. Kerta toisensa jälkeen. En tiedä miksi.

Hämärimmät lukukokemukseni, joista oli myös vaikea kirjoittaa:


Nämä tekstit saivat kommentteja eniten:



Parhaat kirjavalokuvani


Aina luetun teoksen kuvaan ei syystä tai toisesta pysty panostamaan, mutta kirjojen valokuvaaminen voi olosuhteiden suosiessa olla todella hauskaa! Monesti jo lukiessani mietin, millainen tausta ja sommitelma sopisi kirjan henkeen ja kansien graafiseen ilmeeseen. Tässä alakategorioittain joitakin lempikuviani.


Mieluiten kuvaan ulkona luonnonvalossa:



 kanssa onnistuin mielestäni parhaiten. Tolkien on yksi
lempikirjailijoistani, joten hänen kirjojansa 
käsitteleviin postauksiin panostan aina.



Vuonna 1811 rakennettu aitta
sopi erinomaisesti Mielensäpahoittajan
henkeen. Lisäksi värit sointuivat kivasti.



Silmarillion oli minulla mukana viime kesänä
tekemälläni Viipurin risteilyllä. Luonnonvalo 
ja rauhallinen tausta päästivät kannen oikeuksiinsa.



Erityisesti talvisin on kuitenkin usein jäätävä sisälle,
ja oltava luova:



Jules Vernen meriseikkailun kuvausasetelmaa 
pyörittelin tavallista kauemman, mutta kun lopulta
keksin tämän idean, se tuntui heti ainoalta 
oikealta ratkaisulta. Niin yksinkertaista
ja loogista.


kustomoidun läppärin päällä. Eikun siis..
kaukaisessa galaksissa tietysti!



Nikolai Gogolin elämänmakuinen Kuolleet
Sielut pääsi värikkääseen tilannekuvaan.



sointui erinomaisesti yhteen antiikkisen
perintöhuonekalun kanssa. Tuhansia
vuosia vanhaa perinnettä esittelevä,
suurella antaumuksella ja kunnioituksella 
toteutettu kirja ansaitsi arvokkaan taustan.



Lemmikit statisteina:



Sukulaisteni omistama Nasu-kissa 
kissanmintusta konsanaan. 



Pema Chödrönin buddhalaiseen filosofiaan nojaavassa
äänikirjassa käsiteltiin muun muassa ajattelutapaa
nimeltä water-logic. Niinpä 325-litrainen akvaarioni
sopi kansien taustaksi erinomaisesti.


- Kiitokset blogini lukijoille, kirjailijoille, ja kaikille mukaville kirjabloggareille, joihin minun on ollut ilo tutustua <3

lauantai 25. tammikuuta 2014

Kauimpana kuolemasta, Elina Hirvonen






Jälleen yksi surullinen äänikirja lisää. Great.


Finlandia-ehdokkaanakin kunnostautunut Elina Hirvonen on minulle uusi tuttavuus. Jätän siis väliin monissa muissa kirjablogeissa tämän Kauimpana kuolemasta -kirjan (2010) kohdalla tapahtuneen "Että hän muistaisi saman" -aiheisen hehkutuksen.

En ihmettele lainkaan, että Hirvonen on ollut Finlandia-ehdokkaana. Sen verran taitavasti hän kirjoittaa. Välillä, kun kohtaukset muuttuivat inhottavaakin inhottavammiksi, voisi sanoa, että tämä taito teki kuuntelusta myös tuskallista. Miksi, voi miksi niin moni suomalainen kirjailija käyttää lahjojaan näin synkkien ja surullisten tarinoiden kertomiseen? Siis sen lisäksi, että synkillä tarinoilla voittaa palkintoja.. Vain vakava on vakavasti otettavaa? Niinkö?

Afrikassa on paljon ongelmia. Tiedossa on. Luen tästä aiheesta kuitenkin mieluiten faktapohjaisia ja ratkaisukeskeisiä kirjoja. Erinomainen esimerkki tällaisesta kirjallisuudesta on Nicholas D. Kristofin ja Sheryl Wudunnin Puolikas taivasta. Siinä ei vain kauhistella, ja piehtaroida fiktiivisessä ahdistuksessa, vaan oikeasti kerrotaan, mitä kaikkea hyvää tosielämässä on saatu aikaan, ja mitä aiotaan tehdä seuraavaksi. Mitä astetta kevyempään kirjallisuuteen tulee, minulle toimivat parhaiten vieraista kulttuureista sisäpuolelta kirjoitetut tarinat, kuten Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani (Beloved, 1987) ja Corinne Hofmannin Valkoinen masai (The White Masai, 1998).

Liikaa jazz-soundia minun makuuni

Toinen ongelma Hirvosen Kauimpana kuolemasta -kirjassa oli ympäriinsä poukkoileva, monihaarainen juoni, ja liian monipäinen henkilögalleria. Varsinkin huonosta nimimuistista kärsivä äänikirjan kuuntelija tunsin välillä putoavansa kärryiltä. Turhauttavaa. Tätä samaa asiaa ovat kritisoineet myös Katja ja Villasukka kirjahyllyssä -blogin kirjoittaja, joka totesi osuvasti:

Useiden henkilöiden ja heidän tarinoidensa esittely kuitenkin tuntui kaikessa runsaudessaan ja mielenkiintoisuudessaan kääntyvän itseään vastaan. Juuri kun kerrotusta henkilöstä ehti kiinnostua, hyppäsi tarina jo muualle. 

- Niinpä. Itsekin nautin eniten sellaisista kirjoista, joissa on luotu yksi tai kaksi hyvin kiehtovaa persoonaa, joiden sielun syövereihin saan lukijana uppoutua toden teolla. Silloin tulee tunne, että kirjailija keskittyy laatuun, ei määrään. Liian monen hahmon mukanakuljettaminen taas lähinnä ärsyttää. Varsinkin, jos juoni on niin pirstaleinen, että lukukokemus muistuttaa hetkittäin palikkatestiä.

Kirjailija voi stimuloida lukijansa hippokampusta monilla tavoilla; Juonesta voidaan tehdä hyppivä ja sekava, kuten Hirvonen tässä teki, tai sitten tarinassa voi olla vaikkapa arvoitus, joka saa miettimään mahdollisia ratkaisuja. Itse pidän huomattavasti enemmän jälkimmäisestä vaihtoehdosta, koska se ei ärsytä, vaan herättää uteliaisuuteni.

Hyvääkin sanottavaa toki on

Kahdesta asiasta haluan Hirvosta (taidokkaan kielenkäytön ohella) kiittää: Ensinnäkin hän kritisoi kehitysyhteistyötä osuvasti. Toiseksi lopussa ollut krokotiilitarina oli hieno pieni kertomus. Kiitos näistä.

Moni on tästä kirjasta pitänyt. Minun kirjani Kauimpana kuolemasta ei kuitenkaan ollut.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Suuri Hainmetsästys, Hunter S. Thompson






"Kun meno muuttuu oudoksi, oudot muuttuvat ammattilaisiksi"


..tässä riitasointuisessa saagassa on tuskin kappalettakaan, jota ei olisi kirjoitettu kuumeisen raivon vallassa aivan viime tingassa.

Hunter S. Thompsonin (1937-2005) Suuri Hainmetsästys -kirja (The Great Shark Hunt, 1979) on koko 716:ta sivun massiivisuudessaan vihdoinkin luettu. Hehkutin tätä kirjaa blogissani heti, kun sain sen postista, ja näin lukemisen jälkeen voin todeta, että tämä nosto oli täysin paikallaan. Jälleen kerran Thompson sai minut kiinnostumaan aiheista, joille yleensä lähinnä kohauttelen harteitani silmissäni tyhjä katse: urheilu, politiikka.. Ja vieläpä neljäkymmentä vuotta vanha sellainen!

Thompsonin kirjoitustyyliä on verrattu kubismiin: hän rikkoo kaikkia sääntöjä. Gonzo-journalismin isä kirjoittaa Nixonista ihmissusikauhukertomuksen, vertaa Jimmy Carteria keväiseen lepakkoon, käyttää aiheesta eksymistä tyylikeinona, ja kertoo yksityiselämästään asioita, joista voisi joutua vankilaan.

Ei ole salaisuus, että tämä äärikäyttäytymiseen taipuvainen kulttihahmo rakasti alkoholia, aseita ja huumeita. Minusta Thompson onkin parhaimmillaan turvallisen etäisyyden päästä tarkasteltuna, aivan kuten valkohait ja tiikeritkin. Hän oli hauska, älykäs ja kiehtova, mutta myös turmeltunut ja arvaamaton. Hunterin poikkeuksellinen elämä päättyi itsemurhaan yhdeksän vuotta sitten. Pitkästymistä vihaava ja energinen mies ei kestänyt vanhuuden mukanaan tuomia vaivoja.

The true voice of Thompson is revealed to be that of American moralist ... one who often makes himself ugly to expose the ugliness he sees around him.
-Hari Kunzru

Suuri Hainmetsästys on melkoinen nostalgiatrippi 1970-luvun Amerikkaan. Aikaan, jolloin mojo-lennätin korvasi internetin, uutisen leviämiseen läpi mantereen kului kokonainen päivä, ja Motorolan 24-tuumainen väri-tv vaikutti valtavan suurelta.

Kaiken tämän vauhdikkaan elämäntavan takaa löytyi myös vakavasti otettava poliittinen toimija, jonka hautajaisiin saapuivat mm. demokraattien entiset presidenttiehdokkaat George McGovern ja John Kerry.
-Erkki Tuomioja




BONUS:

Pieni Hunter-hakemisto


Aamiainen: "Haluan syödä aamiaista yksin ja hyvin harvoin ennen puoltapäivää. Ruokaa täytyy olla aina massoittain: neljä bloody marya, kaksi greippiä, pannullinen kahvia, täytettyjä ohukaisia Rangoonin tapaan, neljänneskilo makkaraa, pekonia tai suolalihaa pilkotun chilipippurin kera, espanjalainen munakas tai munia a la Benedict, litra maitoa, paloiteltu sitruuna mausteeksi, pala limettipiirakkaa tai jotain vastaavaa, kaksi margaritaa ja kuusi viivaa parasta kokaiinia jälkiruoaksi.. Tämän kaiken kimppuun pitäisi käydä ulkosalla, auringonpaisteessa ja mieluummin täysin alasti."

Ahma: "..hyvin vähäiseksi jääneessä kanssakäymisessäni paikallisen virkavallan kanssa minua kohdeltiin kuin jonkinlaista ahman ja erakon puolihullua ristisiitosta, joka oli vain paras jättää rauhaan niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista."


Amerikkalaiset: "..olemme oikeasti 220-miljoonainen porukka käytettyjen autojen kauppiaita, joilla on riittävästi rahaa ostaa aseita, eikä mitään omantunnontuskia tappaa kaikkia ihmisiä, jotka yrittävät tehdä olomme epämukavaksi."

Ammattilaisnyrkkeily: "Kukaan, joka on istunut etupenkissä, parin metrin päässä kehästä ja kuunnellut etovia jymähdyksiä, rysähdyksiä ja vaikerointia kahden epätoivoisen, ylikierroksilla jytistävän jättiläisen käydessä toistensa kimppuun kuolonkamppailuun ryntäävien bitbullterrierien lailla, ei voi koskaan unohtaa kokemaansa."

Aspen: "Kaupungin nimi on yleisellä kansanäänestyksellä muutettava Aspenista Läskikaupungiksi. Tämä estäisi ahnehtijoita, maanraiskaajia ja muita ihmisenmuotoisia sakaaleita hyötymästä Aspen-nimestä."

Aspen-tekniikka: "Tässä on Aspen-tekniikaksi kutsutun politiikanteon ydin: se ei jättäydy järjestelmän ulkopuolelle eikä liioin työskentele sen sisältä käsin.. vaan haastaa järjestelmän kääntämällä sen voiman sitä itseään vastaan.."

Demokraattinen valtio: "...demokraattisessa valtiossa ihmiset yleensä saavat juuri sellaisen hallituksen kuin ansaitsevat. -Adlai Stevenson"

Elintärkeä: "Tupakointi, ryyppääminen ja törkeä kielenkäyttö eivät ole pelkästään luonnollinen asia minulle, ne ovat elintärkeä osa luonnettani.."

Helppo homma: "Olisi varmaankin ollut yhtä helppo homma saada Rubinista irti muuta kuin mahtipontista hevonpaskaa ja korkealentoista hölynpölyä kuin yrittää varastaa lihaa vasarahailta."

Gonzo-journalismi: "Se on raportoinnin tyyli, joka perustuu William Faulknerin ajatukseen siitä, miten paras kaunokirjallisuus on paljon todempaa kuin mikään journalismi - ja tämän ovat parhaat journalistit aina tienneet."

Hirviö: "Eilisiltaisesta keskustelusta tri Squanen kanssa sain sellaisen vaikutelman, että Thompsonin kammiossa viettämä aika on ollut henkilökunnalle erittäin epämieluisaa. 'En millään tajua miksei hän vain kuihtunut ja kuollut pois', Tri Squane totesi minulle. 'Ainoastaan hirviö voi selvitä noin pahasta onnettomuudesta.' Vaistosin pettymystä hänen äänessään.."


Hubert Humhrey: "Tämä mädäntynyt epärehellinen vanha sekopää ilmestyi televisioruutuun auringon noustessa ja kaakatti kuin amyyliä itsensä täyteen ahtanut kana."

Huumeratsia: "Matkalla baariin hän huomautti, että näytin houkuttelevalta huumeratsian kohteelta. Lampaannahkaliivit eivät kuulemma olleet kova sana Bostonissa nykyään."

Hätääntyneiden lampaiden kansakunta: "Sikojen hallitsemassa valtiossa porsaat kiipeävät kohti yläluokkaa - ja me muut olemme kusessa, kunnes saamme ryhdistäydyttyä. Se ei ole tärkeää siksi, että meidän tarvitsisi välttämättä voittaa, vaan siksi, ettemme häviäisi kaikkea. Olemme sen velkaa itsellemme ja rampautuneelle käsitykselle itsestämme jonakin parempana kuin hätääntyneiden lampaiden kansakuntana.."

Iso-Ed: "Iso-Edille työskentely oli vähän samanlaista kuin jos olisi ollut lukittuna holtittomasti vyöryvään tavaravaunuun 100-kiloisen häijyn vesirotan kanssa."

Jimmy Carter: "..ja käännyin ympäri huomatakseni, että Jimmy Carter syöksyy minua kohti hampaat irvessä, silmät villisti punoittaen valmiina iskemään kuin keväinen lepakko.."


Jätesäkki: "..Humphrey oli mielipidemittausten mukaan saamaisillaan niin pahasti köniinsä, että hänet jouduttaisiin poistamaan osavaltiosta jätesäkissä."

Jääpalat: "..hain pysäköintipaikalta jeeppini ja ajoin sen verannalle pienten puiden muodostaman aidan läpi. Pysäköin auton suoraan baaritiskin eteen ja osoitin järkyttyneelle baarimikolle, että halusin takaistuimen täyteen jäätä."

Karikatyyri: "He olivat eläviä karikatyyrejä valkoisesta roskajoukosta, joka mellasti vierailla rannoilla."

Kirjoittaminen: "Vielä viimeinen tärkeä seikka, jonka Pelosta & Inhosta voi tässä vaiheessa sanoa on se, että sitä oli hauska kirjoittaa, ja tämä on harvinaista - ainakin minulle, jolle kirjoittaminen on aina ollut kaikkein inhottavinta työtä. Naimisen kanssa taitaa olla vähän sama juttu, se on hauskaa vain harrastelijoiden mielestä."

Kyynelkaasu: "Joo, suihkutin kyynelkaasua tarjoilijan päälle. Hän oli äreä paskiainen, ja arvelin, että annos kaasua tekisi hänelle hyvää - ja meille myös."


Lakimies: "Miksi ruumisvaunujen hevonen hirnahtelee vetäessään lakimiestä hautuumaata kohti? -Carl Sandburg"

"Ensimmäiseksi, tappakaamme kaikki lakimiehet. -William Shakespeare, Henrik VI"

Lehdistöbussista myöhästyminen: "Lämpötila on aina pakkasen puolella, katuja pyyhkii lumimyrsky, joka on ajanut taksitkin etsimään suojaa ja juuri kun uhri muistaa jättäneensä lompakkonsa päällystakin taskuun, joka on lehdistöbussissa, hänen vatsansa kääriytyy kasaan äkillisen myrkytyskohtauksen kourissa. Ja kun hän ryömii pitkin katua polvillaan oksennuskohtauksen ravistellessa hänen kehoaan, inhottavat poliisit nappaavat hänet, antavat reippaan pamputuksen ja heittävät hänet putkaan, missä paikalliset puliukot raiskaavat häntä vuorotellen pitkin yötä. Näitä tarinoita kiertelee suusta suuhun tusinoittain.."

Liikenneruuhka: "Kun toinen tunti ruuhkassa alkoi lähestyä loppuaan, minä olin jo niin raivona, että katkaisin vuokratun Mustangini ohjauspyörän yläkaaren ja räjäytin vesipumpun kaasuttamalla moottoria täysillä. Jätin lopulta koko rojun pientareelle parin kilometrin päähän Newport Beachin liittymästä."


Muhammad Ali: "Hänellä oli erikoinen huumorintaju ja itsensä tiedostamisessa hän oli mennyt niin pitkälle, että hän tuntuu ajoittain leijailevan jossain egomanian ja aidon haavoittumattomuuden välisessä hermostuneessa tyhjiössä."

Mutanttienergia: "Sekä poliitikot että panttilainaajat ovat tuomittuja elämään kuin narkkarit; he ovat koukussa omien selittämättömien addiktioidensa tuottamaan mutanttienergiaan."

Ongelma: "..yhden ongelman ratkaiseminen poistaa vain yhden kerroksen pulmien sipulista ja paljastaa uuden ja entistä aremman vaikeuksien kerrostuman."

Onni ja rauha: "Ja olen tottunut elämään sen ajatuksen kanssa, että en myöskään tule koskaan löytämään onnea ja rauhaa. Mutta niin kauan kun tiedän, että minulla on hyvät mahdollisuudet saada hetkittäin kokea jompaakumpaa, olen valmis pärjäämään kohokohtien välisen ajan jotenkuten."

Paholaisrausku: "..tunsin itseni kahden tonnin paholaisrauskuksi joka loikkii yli koko Bengalinlahden."


Paskasade: "Matkustin Washingtoniin hänen (Nixon) virkaanastujaisiinsa toivoen suunnatonta paskasadetta, joka hakkaisi Valkoisen talon päreiksi. Sellaista ei kuitenkaan tullut: ei paskasadetta, ei oikeudenmukaisuutta... ja Nixon oli lopulta vallassa."

Perverssi vaisto: "Toisaalta kyse voi aivan yhtä hyvin olla samasta yksinkertaisesta ja perustavanlaatuisen perverssistä vaistosta, joka saa jäniksen odottamaan viime tinkaan, ennen kuin säntää kaahaavan auton editse tien poikki."

Poliittinen journalismi: "Politiikasta kirjoittaminen on julmaa, epäterveellistä puuhaa, jossa kirjoittaja tarvitsee kahdeksan yhdeksän paukkua päästäkseen vauhtiin.."

"Yritettyäni yli kymmenen vuotta suhtautua politiikkaan ja poliitikkoihin ammattilaisen ottein, olen lopultakin tullut siihen vääjäämättömään tulokseen, että on täysin mahdotonta - vaikka olisit kemoterapialääkäri, jolla on mahdollisuus saada käsiinsä kaikkia laillisia ja laittomia huumeita ja jolla on hybridihain ruumiinrakenne ja yhtä terävät aivot kuin Sloat-timatti - toimia poliittisena lehtimiehenä.."

Rappio: "Tämä oli täydellisen rappion näyttämö ja minä tunsin olevani kotona täällä."


Rentoutuminen: "..joten minulle jäi hieman aikaa rentoutua ja olla ihmisiksi. Täytin kylpyammeen kuumalla vedellä, kytkin nauhurin ammeen vieressä olevaan pistorasiaan ja oleilin kaksi tuntia höyrypilvessä. Kuuntelin Rosalie Sorrelsia ja Dough Sahmia, pureskelin laiskasti LSD:tä ja lueskelin Sigmund Freudin kirjoituksia kokaiinista."

Richard Nixon: 

"Nixon tulee olemaan synonyymi häpeälle, korruptiolle ja epäonnistumiselle."

"En ikinä ostaisi Nixonilta käytettyä autoa, paitsi jos hän olisi kännissä."

"Minulle Nixon on aina edustanut täydellistä huumorintajuttomuutta; en pysty kuvittelemaan hänen nauravan millekään, paitsi ehkä alaraajahalvaantuneelle, joka haluaisi äänestää demokraatteja, muttei aivan ylety äänestyskoneen vipuun."

"Nixon on se, joka edustaa pimeää, myrkyllistä ja parantumattoman väkivaltaista puolta amerikkalaisessa mielenlaadussa, jota maapallon miltei jokainen maa on oppinut pelkäämään ja halveksumaan. Meidän Barbie-nukkepresidentillämme on Barbie-nukkevaimo ja laatikollinen Barbie-nukkelapsia, mutta hän on myös amerikkalainen vastine hirviömäiselle Mr. Hydelle. Hän vetoaa meissä kaikissa asuvaan ihmissuteen; hän on öykkärimäinen ja petomainen niljake, joka muuttuu sanoinkuvaamattomaksi olennoksi raatelukynsineen ja syylineen aina kun kuu tulee liian lähelle..


Kellon lyödessä kaksitoista keskiyöllä Washingtonissa kuolaava punasilmäinen peto, jolla on ihmisen jalat ja jättimäisen hyeenan pää, ryömii Valkoisen talon eteläsiivessä sijaitsevan makuuhuoneensa ikkunasta ja hyppää viidestätoista metristä pihanurmelle.. pysähtyy kuristamaan vahdissa olevan kiinanpystykorvan ja ryntää sitten pimeyteen.. kohti Watergatea"


Rubert Hunphrey: "Petollinen ja aivovammainen vanha korppikotka"

Sudet: "Meistä saattaa alkaa tuntua siltä, että olemme kuin hyvä paimen, jonka eräs suippokorvainen herrasmies on suostutellut hankkiutumaan eroon ärhäkästä mutta sisukkaasta lammaskoirasta vain siksi, että sen turkissa oli vähän kirppuja, ja ennen pitkää sudet ovat jälleen porteillamme."

Suosiomyrsky: "Älkää huoliko pojat, me kyllä kestämme tämän suosimyrskyn ja nousemme taas vihatumpina kuin koskaan. -Saul Alinsky henkilökunnalleen vähän ennen kuolemaansa heinäkuussa 1972."

Symboli: Seriffin-kampanjaani varten valitsen symbolikseni joko kammottavasti epämuodostuneen kyklooppipöllön tai kaksipeukaloisen nyrkin, joka puristaa peyote-nappia. Jälkimmäinen on myös yleisen strategia- ja järjestäytymisseuramme Liha-Opossumin Urheilijoiden symboli."

Syvänmerenkalastus: "Jälkeenpäin ajatellen ainoa tunteeni syvänmerenkalastusta kohtaan on täydellinen, syvällinen inho. Hemingway oli oikeassa tullessaan siihen tulokseen, että ainoa oikea väline hain kalastukseen on .45-kaliiperinen konepistooli, mutta maalien suhteen hän oli mielestäni väärässä. Miksi ammuskella viattomia kaloja, kun todelliset syylliset kulkevat vapaina laiturilla ja vuokraavat veneitään 140 dollarilla päivässä juopuneille typeryksille, jotka kutsuvat itseään 'urheilukalastajiksi'?"

Syyllisyydentunne: "..kuten Gregg Allman sanoo: 'Olen tuhlannut niin paljon aikaa... syyllisyydentunteisiin...'"


Totuus: "Jos olisin kirjoittanut kaikki ne totuudet, jotka olin viimeisen kymmenen vuoden aikana saanut selville, viruisi kuutisensataa ihmistä - minä mukaan lukien - vankiloissa Riosta Seattleen. Absoluuttinen totuus on hyvin harvinainen ja vaarallinen kauppatavara ammattimaisessa lehtityössä."

"Älä seuraa liian lähellä totuuden kannoilla, ettei se käänny ja sivalla sinulta hampaita kurkkuun. -George Herbert, Jacula Prudentum"

Turhautuminen: "Tämä puoliksi sekava turhautuminen pani minut lopulta kuljeskelemaan pitkin laituria etsimässä jotakuta, joka suostuisi viemään minut ja Bloorin yöllä ihmissyöjähaita kalastamaan."

Unettomuus: "Kun ajattelin vuosien mittaista kokemustani, uskoin pystyväni toimimaan huipputeholla ainakin väliaikaisesti kahdeksan- tai yhdeksänkymmenen unettoman tunnin jälkeenkin."

Valkoisen talon viholliset -luettelo: "..pahempaa oli ainoastaan se vammauttavaa kuvotusta aiheuttava törkeys, ettei nimeäni ollut kelpuutettu pahamaineiselle Valkoisen talon viholliset -listalle." "Kun seuraava Valkoisen talon viholliset -lista julkaistaan, haluan olla listalla. Poikani ei ikinä anna minulle anteeksi - kymmenen vuoden päästä - jos en pysty puhdistamaan nimeäni, ja se onnistuu vain kuulumalla virallisesti niiden ihmisten joukkoon, joita Richard Milhous Nixon pitää vaarallisina."


Vietnamin sota: "..mikä osaltaan selittää muiden asioiden ohella sen, miksi 25 000 nuorta amerikkalaista kuoli turhan takia Vietnamissa sillä välin kun Nixon ja hänen aivoriihensä yrittivät keksiä, miten myöntää, että koko homma oli alusta pitäen yhtä suurta erehdystä."

Villieläin: "Menin demokraattien puoluekokoukseen journalistina ja tulin takaisin raivoavana villieläimenä."

White Rabbit: "Vedän mielelläni pään täyteen meskaliinia ja väännän vahvistimeni sataankymmeneen desibeliin saadakseni annoksen White Rabbitia, kun aurinko nousee lumihuippujen ylle mannerlaattojen rajalla."

Ystävät: "Useimmat ystäväni tekevät kummallisia asioita, joita en täysin ymmärrä - ja muutamaa häpeällistä poikkeusta lukuun ottamatta toivotan heille onnea yritykseen. Kuka minä olen loppujen lopuksi sanomaan kenellekään, ettei hänen pitäisi muuttaa nimeään Oliver Highksi, hankkiutua eroon perheestään ja liittyä seattlelaiseen satanistikulttiin? Tai riitelemään toisen ystävän kanssa, kun tämä haluaa ostaa kertalaukaisevan Remington Fireballin voidakseen ampua kyttiä turvallisen välimatkan päästä? Tehkööt kuten oikeaksi kokevat, se on minun kantani."



perjantai 17. tammikuuta 2014

Hytti nro 6, Rosa Liksom




Pelkoa ja inhoa siperianjunassa


Timo K. Mukan manttelinperijänäkin tunnetun Rosa Liksomin Finlandia-palkittu Hytti nro 6 (2011) on herättänyt kiivaita keskusteluja kirjabloggaajien parissa. Onko inhorealistista junamatkaa kuvaava teos rumankaunis, vai negatiivista venäjä-kuvaa lietsova ennakkoluulojen pönkittäjä? Ovatko 1980-luvun venäläiset junanvessat todella olleet niin kuvottavia, kuin Liksom antaa ymmärtää? Osataanko tällaista kirjaa meillä Suomessa edes "lukea oikein"? Mikä on ironiaa, ja mikä silkkaa ryssävihaa? Rakastaako Liksom venäläisiä, ja kirjoittaa heistä juuri siksi tällä tavalla?

Näihin kysymyksiin on mahdotonta vastata absoluuttisella varmuudella, koska kirjallisuus on taiteenlaji, ei matematiikkaa, ja kirjailijankin näkemys hänen teoksestaan on lopulta vain yksi mielipide muiden joukossa. Jokainen lukija tulkitsee kirjaa aina omista lähtökohdistaan käsin, eikä oikeastaan ole olemassakaan oikeaa tai väärää tapaa nähdä teksti. 

Itse viihdyin parikymppisen suomalaistytön ja nelikymppisen venäläismiehen haisevassa ja tunkkaisessa junahytissä yllättävän hyvin, vaikka kieli olikin paikoitellen hyvin karkeaa, ja kärsiviä ja kuolevia eläimiä vilisi tarinassa ennätystiuhaan (hmph..).

Yleensä en pidä inhorealistisista teoksista, mutta tässä tapauksessa mukana oli sen verran vilpittömyyttä ja inhimillistä lämpöä, että pystyin rentoutumaan. Hahmot olivat melkoisia ihmisraunioita, mutta ainakaan he eivät pelanneet julmia psykologisia pelejä, tai puukottaneet toisiaan selkään (jos nyt ei lasketa sitä yhtä kynsilakanpoistoainevälikohtausta..).

Tämä avoimuus erotti Liksomin inhorealismin positiivisessa mielessä esimerkiksi Sofi Oksasen ryöpytyksistä, joita minun on vaikea sietää. Nähtävästi kestän, jos tarina on ruma ulkoisesti, mutta jos groteskius ulottaa lonkeronsa myös hahmojen sieluihin, alan tuntea liian voimakasta kuvotusta.

Rosa Liksom ei noussut tämän kuuntelukokemuksen myötä uudeksi lempikirjailijakseni, mutta pysäyttävä ja koskettava tämä teos oli. Kammottava ja oudon inhimillinen.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Nalle Puh rakentaa talon, A. A. Milne






Täydellinen satukirja lumiseen talvipäivään


Tämä A. A. Milnen Nalle Puh rakentaa talon (The House at Pooh Corner, julk. 1928) -äänikirja osui kuunneltavakseni hyvään aikaan. Tammikuun sateinen nollakeli oli vihdoin vaihtunut lumisateeksi ja pieneksi pakkaseksi. Niinpä koinkin täydellisen kuunteluhetken, kun ajoin yksin pimeässä pitkin lumen peittämää pikku kylätietä, ja kuuntelin tarinaa, jossa lumen keskellä palelevalle Ihaalle rakennettiin taloa. Todellisuus ja satu sulautuivat yhdeksi, unenomaiseksi kokonaisuudeksi. Melkein odotin näkeväni Nalle Puhin, Nasun ja Ihaan jollakin tienviereisistä pelloista.

Tämä toinen, ja myös viimeiseksi jäänyt Puh-satukirja sisältää useita lyhyitä tarinoita. Merkillepantavaa on, että nyt mukaan pomppi myös Tiikeri, eli Tikru. Pitkän Puh-tauon pitäneenä huomasin seuraavani mielenkiinnolla, miten lihansyöjäksi olettamani kissaeläin sopeutui luonnollisten saaliseläintensä, kuten Kanin ja Nasun ystäväpiiriin. Ongelma ratkesi kuitenkin helposti: Tikru ravitsi itseään lihan sijasta mallasuutteella, jota Kengulla oli ollut tapana antaa Ruulle. Miten kätevää! Problem solved. Optimistisesta ja hieman hölmöstä Tikrusta muodostui nopeasti lempihahmoni.

Nalle Puh -sadut saivat innoituksensa Milnen pojasta, Christopher Robin Milnestä, ja tämän pehmoleluista. Milne kirjoitti elämänsä aikana paljon muutakin kuin Puh-tarinoita (näytelmiä, runoja..), mutta Nalle Puh on se, mistä hänet ensisijaisesti muistetaan, ja joiden suosiota hän ei suureksi harmikseen enää pystynyt ylittämään. Milnelle kävi siis hieman samoin, kuin Tove Janssonille muumien kanssa. Suositun satumaailman luominen muodostui paitsi siunaukseksi, myös kiroukseksi. Yleisö halusi lisää sitä yhtä ja samaa, eikä muu, vakavampi tuotanto kelvannut samaan malliin.

Mutta no, voisin sanoa Milnelle (ja Tovelle) näin: 
- Mitäs kirjoitit niin ihastuttavia satuja! Oma moka. Totta kai tätä haluttiin lisää.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Luonnon laki, Kari Hotakainen





Ihmisen ja hyvinvointivaltion hauraus


Oloni on hengästynyt. Sen verran totaalisesti Kari Hotakainen vei jalat alta Luonnon laki -teoksensa (2013) sanataituruudella. Olen pitänyt häntä ennenkin hyvänä kirjailijana, mutta tämä.. Voiko kieli enää olla hiotumpaa ja kekseliäämpää? Välillä suorastaan läkähdyin, aivan kuten Mari A:kin. Hotakainen taivuttaa, kääntää ja vääntää sanoja aivan omalla tasollaan monin eri tekniikoin. Yksi omista lempikohdistani oli tämä:

Huldan silmistä tuli salamoita ja sinisiä liekkejä, pupillien keskellä oli lampi, jonka pintaan nousi vaaleatukkaisia elottomia tyttöjä.

Suketus kirjoitti omassa arviossaan, että Luonnon lain juoni oli liian sirpalemainen ja jäi turhan avoimeksi. Itse en kuitenkaan huomannut kompastelevani juoneen missään kohtaa. Minusta tarina kulki hyvin ja koherenssi säilyi, vaikka mukana olikin paljon henkilöhahmoja, ja sen myötä useita eri näkökulmia. Jopa monien kirjabloggarien karsastama ja täytehahmoksi leimaama sierraleonelainen oli minusta paikallaan, koska hän toi loppuun hieman globaalia näkökulmaa:

Vanha valkoinen mies oli sotilas. Niin kuin Badu itse. Eri sota, sama sota. Joka sota, ruma sota.

"Itku on iso eläin"


Vaikka Luonnon lain päähahmon nimi onkin Rautala, ja mies on ammatiltaan maalämpöyrittäjä, ei hän (tai kukaan muukaan kirjan mieshahmoista) ole erityisen maskuliininen. Jos lukija siis haluaa "miehet miehinä", tämä ei ole oikea kirjavalinta. Jos taas kaipaa jotain syvän humaania ja koskettavaa, Luonnon laki on erinomainen valinta. Tämän kirjan lukeminen tekee omankin olon haavoittuvaiseksi ja nöyräksi. Se kertoo paljon, että Rautala itkee jo kolmannella sivulla.

Luonnon laki toi minulle toistuvasti mieleen norjalaisen Erlend Loen, yhden lempikirjailijoistani. Tässä oli samanlainen ihmettelevä, lämmin ja humoristinen ote, tosin yleisvire oli vakavampi, kuin Loella.

Rikkain yksi prosentti..


Hotakainen puhuu kirjassaan voimakkaasti veronmaksun tärkeydestä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäjänä. Hyvä huomio, tosin suurimmat syntipukit tämän maan nykytilaan eivät ole yksityiset veronmaksajat, vaan aivan muut, suuremmat tahot, joita löysä lainsäädäntö suojelee. Kävin asiasta taannoin erinomaisen keskustelun finanssialalla työskentelevä enoni kanssa. Hän totesi, että Suomen talous olisi kerrasta kunnossa, jos suuret osakkeenomistajat maksaisivat veronsa siinä kuin normaali kansakin.


Sattumanvarainen huomio: Hotakaisen
sukunimi on kuin tehty kirjaston selkätarroja varten.
Imartelevaa!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Julma kuu, Outi Pakkanen




"Pitäisikö nyt soittaa poliisille?" KYLLÄ


Minulla on ollut viime aikoina vaikeuksia keskittyä äänikirjojen kuuntelemiseen. Hälyttävän monta äänikirjaa on tullut aloitettua, ja sitten kuitenkin jätettyä toistaiseksi kesken. Pitkän linjan dekkaristi, Outi Pakkanen, sai kuitenkin kiroukseni murtumaan; Koukutuin hänen tarinaansa siinä määrin, että aloin järjestämään vapaapäiväni ohjelmaa niin, että voisin jatkaa Julma Kuu -äänikirjan (2012) kuuntelua häiriöttä, ja huomasin jopa tuskastuvani hieman, kun jouduin sitten kuitenkin jättämään tarinan kesken. Olisin vain niin kovin halunnut kuunnella koko kahdeksantuntisen äänikirjan läpi saman päivän aikana. Eli addiktoiva tämä Pakkasen dekkari todellakin oli. 

Julma kuu on yhdistelmä Alfred Hitchcockin Takaikkunaa, Bridget Jonesia ja Fifty Shades of Greytä: Huolestunut Armi-kissamummo tarkkailee vastakkaisessa talossa asuvan Johanna Lindin tummasävyisen ja sangen huolestuttavan romanssin etenemistä kiikariensa läpi, ja puuttuu lopulta tapahtumien kulkuun. Kirjan miespäähenkilö, Samuel-niminen psykologi, kun todellakin vie Johannaa kuin kuorisankoa. 

Tarinan kuluessa Pakkanen onnistui vuoron perään sekä naurattamaan, että nostattamaan niskakarvani pystyyn. Pitkään jopa toivoin ja uskoin, että tapahtumat liukuisivat arkitodellisuuden rajojen tuolle puolen. Jo pienikin ripaus uuskummaa olisi tuonut mitä ihanimman lisäsäväyksen tähän kirjaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka potentiaalia siihen olikin; Samuelista olisi nimittäin tullut mitä verrattomin vampyyri! Mutta no, kyllähän minä tiesin, että tämä on "vain" dekkari.. Aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa.

Loppua kohti Julma kuu kapeni yllättäen pelkäksi vaisuksi kuun sirpiksi. En ole pitkään aikaan pettynyt yhtä paljon minkään kirjan loppuratkaisuun. Yhtäkkiä kiehtova tarina vain väsähti ja loppui kesken. Enkä ole ainoa, joka ei ollut tyytyväinen teoksen lopputulemaan; Myös Nenä kirjassa -blogin Norkku kritisoi kirjan loppua todeten muun muassa, että se vaikutti hutaistulta. Vaisusta lopusta huolimatta pidin kuuntelukokemustani kuitenkin yleisesti ottaen erinomaisena. 

Viihdyttävämpää työmatkaseuraa en juuri olisi voinut toivoa.