Arto Ratamo -sarjan viides osa yllätti jokseenkin positiivisesti
Mistä tietää, että en ole löytänyt mitään oikeasti kiinnostavaa kuunneltavaa kirjaston loppuun kalutusta äänikirjahyllystä? Turvaudun dekkareihin, viimeiseen oljenkorteen, kun kaikki muu on jo lainattu ja kuunneltu.
Nyt minulla tosin oli hieman parempi tuuri kuin viimeksi, kun pitkästytin itseni lähes kuoliaaksi kuuntelemalla Taavi Soininvaaran esikoisteoksen, Ebola-Helsingin. Vuonna 2004 ilmestynyt Vihan enkeli ei sekään ollut varsinainen tajunnanräjäyttäjä, mutta nyt toimintaa oli enemmän, ja henkilögalleria kiinnostavampi. Arto Ratamo-sarjan viides osa alkoi vahvasti, ja myös loppu oli mukavan yllätyksellinen ja vauhdikas. Väliin mahtui toki myös suvantoja, mutta tuolloin mielenkiintoani piti yllä kirjan nimikkohahmo, psykopaatti nimeltä Ezreal.
Turun Sanomien Kimmo Rantanen moitti Ezrealia liian kompleksiseksi: "Ezrealin erilaisuus ja persoonan ristiriitaisuus hyppäävät romaanissa liiaksi silmille". Olen eri mieltä. Ezreal oli kirjan ainoa selkeästi mieleen jäänyt henkilöhahmo, ja juuri sopivan rosoinen. Olisiko esikuvana toiminut vuotta aikaisemmin ilmestyneen Dan Brownin Da Vinci -koodin albiino Silas-munkki? Omiin silmiini hahmot vaikuttivat pieniä detaljeja myöten (itsensä ruoskiminen, psykopatia, uskonnollisuus, murhien teko) lähes identtisiltä. Tämä tuskin koskaan selviää. Mutta olipa asia miten vain, Ezreal todisti jälleen kerran, miten merkityksellistä on, että tarinasta löytyy persoonallisia ja mieleenjääviä henkilöhahmoja.
 |
| Photobomb. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti