Katja Kettu saa viihtymään - vaikka sitten siperialaisella vankileirillä
Pari vuotta sitten luin Katja Ketun palkitun, ja sittemmin valkokankaallekin päätyneen Kätilö-teoksen, ja tykästyin kirjailijaan ikihyviksi. Sama ihastus jatkui nyt kuuntelemallani Yöperhonen-äänikirjankin myötä. Ketun aiheet ovat rankkoja, ja ihmiskohtalot traagisia, mutta kaikki on kerrottu taidokkaasti ja juuri sopivan lempeästi.
Juuri tämä kerronnan inhimillisyys on se seikka, mikä minun silmissäni erottaa Ketun esimerkiksi minun makuuni liian synkästä Sofi Oksasesta, jonka tuotantoa tulen kaikilla muilla tasoilla tuon tuostakin verranneeksi Kettuun. Ovathan molemmat kirjailijat muun muassa kielellisesti aivan omassa luokassaan, ja hallitsevat lähihistoriaan perustuvien tarinoiden rakentamisen mestarillisesti. Ero on vain siinä, että siinä missä Oksanen on kolkko, hehkuu Kettu lämpöä ja mystiikkaa.
Kokonaisuutena erinomaisesta Yöperhosesta voi tarinan ajoittaisen jumittelun ohella löytää oikeastaan vain yhden varjopuolen: äänikirjaformaatissa ja pätkittäin kuunneltuna osa monimutkaisista juonikiemuroista meni minulta ohitse. Tämä teos kannattaakin ehdottomasti lukea painettuna, ja mieluiten hyvin intensiivisessä tahdissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti