Hamsterit, Veikko Huovinen

"Silmät kiiluen hän mietti etukäteen tulevien varastojensa erinomaisuutta"

Pohjoistuuli kulkee väsymättä Suomen metsissä. Koko metsien jättiläisturkki pölisee, ikään kuin joku väkevä käsi ruiskuttaisi sinne DDT-pulveria ajaakseen täit ja punkit pois. Mäkien harjoilla liehuu jatkuvasti valkea sihisevä liina. Onkelopuut naukuvat, lahot kuuset luopuvat pelistä ja kaatuvat ryskyen. Oksia sataa hangelle.

Mutta oravat nukkuvat naavaisissa pesissään herttaiset hännät pörhöllään. Milloin päähän pälkähtää, pistäytyvät käpyvarastoillaan. Metsähiiret makaavat selällään, toinen takajalka heitettynä toisen päälle, ja pureskelevat puolukoita lounaaksi ja päivälliseksi. Niiden päällä on paksu hanki. Mutta sitä hauskempaa on lepäillä lahokannossa, ja käydä salatunnelia pitkin marjakasalla.

Jos minun pitäisi ehdottaa, mikä äänikirja jokaisen näillä leveysasteilla elävän kanssaihmisen kannattaisi kuunnella näin keskellä jäisintä talvea, olisi se ehdottomasti Veikko Huovisen Hamsterit (julk. 1957). Tässä teoksessa jos missä osataan nimittäin toden teolla nautiskella tästä pimeimmästä vuodenajastamme kaikin mahdollisin tavoin. Lumeen, pakkaseen ja myrskyihin suhtaudutaan hyväntuulisen uteliaasti ja rentoutuen; nyt on oikea hetki käpertyä takkatulen ääreen ja syödä hyvin. Tai jos ulos lähdetään, otetaan tuulesta ja tuiskusta kaikki irti: 

Hevosmiehet katselevat rullakartiinien raoista, että "tuleepas rekikelit". Kilpahiihtäjät syöksyvät yhtenä miehenä lumisiin metsiin. Vankikarkurit ovat iloissaan, kun lumi peittää jäljet.

Hamsterit-kirjan keskiössä oleva miesparivaljakko, Hamsteri ja Rurik, valmistautuu talveen erityisen suurella innolla. Pitkin syksyä ukot hamstraavat kaikkea mahdollista säilykkeistä ja palvilihasta aina rommiin ja lampaankarvaliiveihin asti, jotta tuleva talvi sujuisi mahdollisimman mukavasti, ja lumen kerääntyessä nietoksiksi ei tarvitsisi kulkea kuin korkeintaan tuvan ja ruoka-aitan väliä.

Aivan kuten Huovisen ehkä kuuluisimmassa teoksessa, 13 vuotta myöhemmin ilmestyneessä Lampaansyöjissä (julk. 1970), myös tässä tarinassa seurataan hyvää ruokaa rakastavien ystävysten omanlaatuisia edesottamuksia. Kummankin kirjan ytimessä on ennen kaikkea leppoisa elämästä nauttiminen.

Olen kuunnellut Huovisen Hamsterit-äänikirjan nyt jo useasti, ja yhä vain tämä hyväntuulinen ja lämminhenkinen talvikertomus jaksaa ihastuttaa minua. Se on kuin lämmin huopa, jonka sisään on mukava kääriytyä, kun ulkona on kylmää ja pimeää.

Näkökulmia Game of Thronesiin & The Hobbit -elokuvatrilogiaan

(HBO)

Fantasian suurimmat ilmiöt juuri nyt

Kuten blogiani pidempään lukeneet tietävät, kirjoitan tällä hetkellä väitöskirjaa Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselle. Tähän liittyen osallistuin viime marraskuussa (24.-25.11.2015) Tanskassa järjestettyyn fantasiakonferenssiin. Seminaarimatka oli kaikin puolin hauska kokemus, ja minulle myös ensimmäinen ulkomailla järjestetty. Kotimaassa olen kyllä matkustellut seminaarien perässä kerran jos toisenkin, mutta tämä sunnuntaista seuraavaan perjantaihin kestänyt ekskursio oli kokemuksena luonnollisesti aivan omaa luokkaansa.

Odensessa sijaitsevassa Etelä-Tanskan yliopistossa  (The University of Southern Denmark) järjestetty The Fantastic in a Transmedia Era: New Theories, Texts, Contexts oli koonnut yhteen fantasiatutkijoita monista eri maista, muun muassa Yhdysvalloista, Venäjältä, Saksasta, Iso-Britanniasta ja Havaijilta. Suurimmiksi yksittäisiksi teemoiksi tässä kaksipäiväisessä seminaarissa nousivat tämän hetken kuumimmat fantasiailmiöt: Game of Thrones & The Hobbit -elokuvatrilogia.

Game of Thrones heijastelee aikamme arvoja

George R. R. Martinin huippusuosittuun Tulen ja jään laulu -kirjasarjaan (A Song of Ice and Fire) perustuvasta HBO:n Game of Thrones -televisiosarjasta puhuttiin The Fantastic in a Transmedia Era -seminaarissa muun muassa adaptaation (kirjasta televisiosarjaksi) ja sukupuolentutkimuksen näkökulmista. Yhden seminaarin pääpuheenvuoroista käytti Englannista paikalle saapunut Stéphanie Genz. Hänen esitelmänsä "I'm Not Going to Fight Them, I'm Going to Fuck Them: "Sexist Liberalism and Gender (A)Politics in Game of Thrones oli säväyttävä. Kaltaiselleni vanhan koulukunnan Tolkien-fanille, joka ei ole toistaiseksi ehtinyt perehtymään Game of Thronesiin, tuli nopeasti selväksi, että Game of Thrones sisältää enemmän väkivaltaa, seksiä ja seksuaalista väkivaltaa, kuin fantasia yleensä. 

Genzin mukaan Game of Thrones heijastelee vahvasti nyky-yhteiskunnan arvoja, aivan kuten esimerkiksi Sinkkuelämää-sarjakin (Sex and the City) teki aikanaan. Seksi eri muodoissaan on keino käyttää valtaa, ja pelata pelejä. Genz totesi, että Game of Thrones tekee seksismistä näkyvää ja liberaalia:

Either you are on the playing field of liberal competition, in which case you require no protection, or you prove into a category as a victim who is being kept off the field (Duschinsky 2013).

Lisäksi väkivalta- ja kidutuskulttuuri, varsinkin naisiin kohdistuva, on yleistä 9/11-tapahtumien jälkeisessä maailmassa, ja tämä heijastuu myös Game of Thronesiin.

Genzin näkemyksiin Game of Thronesista voi tutustua myös tänä keväänä (7.4.2016) ilmestyvässä Women of Ice and Fire - Gender, Game of Thrones and Multiple Media Engagements -kirjassa:

(Bloomsbury Publishing)

"The series has crossed the line between acceptable and unacceptable"

Myös norjalainen Anne Gjelsvik puhui Game of Thronesista Adapting the Un-Imaginable -esitelmässään. Hänen mukaansa tämän HBO:n menestyssarjan kidutuskohtaukset, seksi ja seksuaalinen väkivalta ovat ylittäneet sopivuuden rajat, mutta se on onnistunut siitä huolimatta saamaan kriitikot puolelleen lähes poikkeuksetta. 

Gjelsvik kertoi, että George R. R. Martin ei ole karsinut väkivaltaa pois tarinoistaan, koska se olisi kirjailijan mielestä valheellista ja epärehellistä. Martinin teokset nimittäin perustuvat löyhästi 1400-luvulla käytyyn Ruusujen sotaan, eikä "yhtäkään sotaa ole sodittu ilman seksuaalista väkivaltaa tai raiskauksia sitten muinaisten sumerilaisten aikojen".

The Guardianin haastattelussa Martin on todennut:

..the true horros of human history derive not from orchs and Dark Lords, but from ourselves. We are the monsters. (And the heroes too). Each of us has within himself the capacity for the great good, and great evil.

(starecat.com)

Hahmon siirtyminen kirjasta televisioruudulle

Itä-Suomen yliopistosta paikalle saapunut Anna-Leena Harinen keskittyi omassa esitelmässään hieman seesteisempiin George R. R. Martin -teemoihin. Hän puhui muun muassa siitä, mitä hahmolle tapahtuu, kun sille annetaan uusi elämä kirjan ulkopuolella, televisioruudulla, ja alunperin vain sanoina paperilla elänyt hahmo saa konkreettisen, fyysisen muodon. 

Harinen käsitteli ennen kaikkea perinteistä hyvis/pahis -kahtiajakoa rikkovaa Jaime Lannisteria, ja paljon medianäkyvyyttä saanutta Tyrion Lannisteria. Harinen toi esille myös sen, miten katsojat kiintyvät fiktiivisiin hahmoihin kuin ystäviin, ja voivat näiden kautta laajentaa omaa kokemuspiiriään ja maailmankuvaansa. Tähän liittyen Martin ei tosin päästä yleisöään helpolla; mikä hahmo tahansa voi kuolla koska vain. Martin osaa toden totta pitää ihmisiä varpaillaan: 

Tyrion and Jaime have survived so far, but no one knows what might be in store for them until, and especially when, winter comes. 

Peter Jacksonin The Hobbit -elokuvatrilogia jakaa mielipiteitä

J. R. R. Tolkienin tuotanto saavutti aiempaakin laajemman yleisön, kun Peter Jackson teki menestyksekkään The Lord of the Rings –elokuvatrilogiansa vuosina 2001-2003. Kuuluisa Tolkien-tutkija Tom Shippey luonnehti näitä elokuvia seuraavasti: ”These are arguably the most successful films ever made”. (Shippey 2007: 365.) Tämän sekä kaupallisesti että taiteellisesti menestyneen trilogian päätösosa, The Return of the King (2003) palkittiin peräti yhdellätoista Oscarilla (Sir Peter Jackson 2016.) Samaan saavutukseen ovat yltäneet vain kaksi muuta elokuvaa: Ben-Hur (1959) ja Titanic (1997).

Jacksonin työ Tolkienin luoman maailman filmatisoijana sai jatkoa, kun hän teki myös Tolkienin The Hobbit-teokseen perustuvan trilogian: An Unexpected Journey (2012), The Desolation of Smaug (2013) & The Battle of the Five Armies (2014) (Sir Peter Jackson 2016). Trilogian ensimmäinen osa tuotti yli miljardi dollaria, toinen ja kolmas osa molemmat hieman alle miljardin (lotr.wikia.com 2016).

The Fantastic in a Transmedia Era -seminaarissa The Hobbit näkyi vahvasti, kiitos kansainvälisen yleisötutkimuksen, joka kantaa nimeä The World Hobbit Project. Mukana on tutkijoita 46:ta eri maasta, myös Suomesta. Lisäksi Peter Jacksonin synnyinmaa, Uusi-Seelanti, oli tehnyt oman, Hobbit Audience Project -tutkimuksensa.

"Things must be done right"

The World Hobbit Projectin vetäjänä toimiva, Iso-Britanniasta paikalle saapunut Martin Barker kertoi, että verkkokyselynä toteutettuun tutkimukseen oli saatu vaikuttavat 39 109 vastausta. Tällä hetkellä tulosten analyysi on käynnissä. Tarkoituksena on muun muassa selvittää, miten The Hobbit -elokuvat ovat vaikuttaneet fantasian genreen yleisellä tasolla, mitä ne merkitsevät yleisölle, ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Vastaavaa yleisötutkimusta tehtiin aikoinaan myös The Lord of the Rings -trilogiasta. Tuolloin tutkijoille selvisi, että LOTR-elokuvat olivat kohottaneet fantasiagenren mainetta suuren yleisön silmissä.

Monien eri maiden edustajat olivat saapuneet Odenseen esittelemään alustavia tutkimustuloksiaan. Suomesta paikalla olivat Jyväskylän yliopiston Urpo Kovala ja Irma Hirsjärvi. He kertoivat, että Suomessa on tavallista enemmän Tolkien-faneja, ja nämä ovat pitäneet The Hobbit -elokuvista keskimääräistä vähemmän. Sinällään suomalaisilla ei ole mitään Jacksonia vastaan, häntä ei vain haluta yhdistää Tolkieniin. Monet katsojat pitivät Jakcsonin elokuvasovituksia muun muassa liian väkivaltaisina.

Uusi-Seelanti oli niin ikään edustettuna. Siellä tutkijoille oli selvinnyt, että elokuvien suosio laski trilogian loppua kohti, ja Jacksonin tiimin keksimä Tauriel-haltia jakoi mielipiteet. Venäjällä taas Radagast-velho ei miellyttänyt kaikkia, koska hahmoa pidettiin liian humoristisena. Moskovan yliopistoa edustanut Larisa Mikhaylova huomautti myös, että Venäjällä luetaan ennemmin kirjoja, kuin katsotaan elokuvia.

Kaiken kaikkiaan fantasia-genren fanit näyttäisivät olevan hyvin tarkkoja sen suhteen, miten kirjat käännetään elokuviksi. Heille on tärkeää, että asiat tehdään juuri oikein. The Hobbit -trilogian kohdalla ongelmia aiheutti se, että ohjaaja vaihtui viime hetkellä Guillermo del Torosta Jacksoniin, ja niinpä kuvauksia ei ehditty valmistella kunnolla. Lisäksi Jacksonilla ei ollut lopussa suoraa kontaktia näyttelijöihin. Kaikesta huolimatta katsojat olivat kuitenkin iloisia, että The Hobbit -trilogia toi Keski-Maan takaisin valkokankaalle.

(thehobbitblog.com)

LÄHTEET:

Duschinsky, Robbie (2013). Childhood, Responsibility, and the Liberal Loophole: Replaying the Sex-Wars in Debates on Sexualisation? Sociological Research Online. [online]. 18(2)7. 

Flood, Alison (2014). George RR Martin defends Game of Thrones' sexual violence. The Guardian. [online]. 

lotr.wikia.com (2016). The Hobbit (films). [online].

Shippey, Tom (2007). Roots and Branches. Selected Papers on Tolkien by Tom Shippey. Switzerland: Walking Tree Publishers.

Sir Peter Jackson (2016). Encyclopaedia Britannica. [online].

Vihan enkeli, Taavi Soininvaara

Arto Ratamo -sarjan viides osa yllätti jokseenkin positiivisesti

Mistä tietää, että en ole löytänyt mitään oikeasti kiinnostavaa kuunneltavaa kirjaston loppuun kalutusta äänikirjahyllystä? Turvaudun dekkareihin, viimeiseen oljenkorteen, kun kaikki muu on jo lainattu ja kuunneltu.

Nyt minulla tosin oli hieman parempi tuuri kuin viimeksi, kun pitkästytin itseni lähes kuoliaaksi kuuntelemalla Taavi Soininvaaran esikoisteoksen, Ebola-Helsingin. Vuonna 2004 ilmestynyt Vihan enkeli ei sekään ollut varsinainen tajunnanräjäyttäjä, mutta nyt toimintaa oli enemmän, ja henkilögalleria kiinnostavampi. Arto Ratamo-sarjan viides osa alkoi vahvasti, ja myös loppu oli mukavan yllätyksellinen ja vauhdikas. Väliin mahtui toki myös suvantoja, mutta tuolloin mielenkiintoani piti yllä kirjan nimikkohahmo, psykopaatti nimeltä Ezreal.

Turun Sanomien Kimmo Rantanen moitti Ezrealia liian kompleksiseksi: "Ezrealin erilaisuus ja persoonan ristiriitaisuus hyppäävät romaanissa liiaksi silmille". Olen eri mieltä. Ezreal oli kirjan ainoa selkeästi mieleen jäänyt henkilöhahmo, ja juuri sopivan rosoinen. Olisiko esikuvana toiminut vuotta aikaisemmin ilmestyneen Dan Brownin Da Vinci -koodin albiino Silas-munkki? Omiin silmiini hahmot vaikuttivat pieniä detaljeja myöten (itsensä ruoskiminen, psykopatia, uskonnollisuus, murhien teko) lähes identtisiltä. Tämä tuskin koskaan selviää. Mutta olipa asia miten vain, Ezreal todisti jälleen kerran, miten merkityksellistä on, että tarinasta löytyy persoonallisia ja mieleenjääviä henkilöhahmoja.

Photobomb.

Yöperhonen, Katja Kettu

Katja Kettu saa viihtymään - vaikka sitten siperialaisella vankileirillä

Pari vuotta sitten luin Katja Ketun palkitun, ja sittemmin valkokankaallekin päätyneen Kätilö-teoksen, ja tykästyin kirjailijaan ikihyviksi. Sama ihastus jatkui nyt kuuntelemallani Yöperhonen-äänikirjankin myötä. Ketun aiheet ovat rankkoja, ja ihmiskohtalot traagisia, mutta kaikki on kerrottu taidokkaasti ja juuri sopivan lempeästi.

Juuri tämä kerronnan inhimillisyys on se seikka, mikä minun silmissäni erottaa Ketun esimerkiksi minun makuuni liian synkästä Sofi Oksasesta, jonka tuotantoa tulen kaikilla muilla tasoilla tuon tuostakin verranneeksi Kettuun. Ovathan molemmat kirjailijat muun muassa kielellisesti aivan omassa luokassaan, ja hallitsevat lähihistoriaan perustuvien tarinoiden rakentamisen mestarillisesti. Ero on vain siinä, että siinä missä Oksanen on kolkko, hehkuu Kettu lämpöä ja mystiikkaa.

Kokonaisuutena erinomaisesta Yöperhosesta voi tarinan ajoittaisen jumittelun ohella löytää oikeastaan vain yhden varjopuolen: äänikirjaformaatissa ja pätkittäin kuunneltuna osa monimutkaisista juonikiemuroista meni minulta ohitse. Tämä teos kannattaakin ehdottomasti lukea painettuna, ja mieluiten hyvin intensiivisessä tahdissa.