 |
| "Leposija Kilimakitossa on avartava ja viisas kirja, joka kuvaa nykypäivän Mosambikia ja vanhojen ystävysten ajautumista erilleen. Samalla se kertoo ainutkertaisesti siitä, miten maagisen uskon ja rationaalisen ajattelun on kyettävä rinnakkaiseloon, jotta asiat tulisivat valmiiksi. Kirja tempaa lukijansa myös matkalle menneisyyteen, siirtomaa-aikaan sisalviljelmineen ja vapaus- taistelun melskeisiin." |
Afrikka, tuo maa alla julman auringon
Lainasin Esa Salmisen Leposija Kilimakitossa -äänikirjan (julk. 2010) ensisijaisesti siksi, että takakansitekstissä esiintyi sanoja kuten "maaginen" ja "taikausko". Fantasian, satujen ja myyttien ystävänä nimittäin tunsin, miten aivojeni palkitsemiskeskus heräsi välittömästi, kun nämä sanat osuivat näkökenttääni.
En joutunut pettymään: kirjassa valaistiin kiehtovasti sitä, miten vahvasti taikausko on kuulunut afrikkalaisten jokapäiväiseen elämään. Kun joku esimerkiksi kuolee, pitää hänet haudata juuri oikealla tavalla ja oikein rituaalein, jotta henki saa levon, eikä jäisi kummittelemaan. Mikäli kummitus kuitenkin tulee vastaan, pitää juosta pakoon, eikä taakseen saa katsoa. Myös hylätyt talot voidaan suojata taikojen avulla: Kun talo on suojeltu näin, ei kukaan uskalla mennä lähellekään sitä, koska kirouksia pelätään tosissaan. On aina mielenkiintoista, kun saa tutustua tällaiseen omasta maailmankatsomuksesta jyrkästi poikkeavaan tapaan nähdä ja kokea ympäröivä todellisuus.
Haittapuoliakin taikauskolla on: kun vauva sairastuu, yritetään sitä ensin parantaa taioin ja rituaalein, ja vasta kun lapsi on jo kuoleman kielissä, lähdetään lääkäriin. Sitten voikin olla jo liian myöhäistä.
Toinen asia josta kirjassa pidin, oli Salmisen sujuva ja elävä kieli, joka kietoi vahvasti mukaan tarinaan. Esimerkiksi vesipullossa ollut vesi jota juotiin oli "muovinmakuista ja lämmintä", ja kun Salminen kuvaili hermostuneen elefanttiäidin kehonkieltä, saattoi norsun nähdä mielessään aivan selvästi. Näyt, maut ja tuntemukset välittyivät hyvin kirkkaasti.
Salminen on tehnyt kehitysyhteistyötä Mosambikissa, jonne kirjan tapahtumat perustuvat. Sen huomasi asiantuntemuksesta, jolla Salminen käsitteli valtion nykytilaa ja historiaa, kritiikkiä säästämättä. Tämä oli siis paitsi elämyksellinen myös sivistävä kirja.
Ne huonot puolet
Kuuntelin tämä kirjan äänikirjana erimittaisissa pätkissä. Tämän takia tarinan useat eri kertojat ja useat eri aikakaudet jäivät ajoittain hämärän peittoon. Äänikirjaa kuunnellessa kun kokonaisuuden hahmottaminen on aina haasteellisempaa, kuin painettua kirjaa lukiessa, jolloin on mahdollisuus esimerkiksi selata sivuja tarvittaessa takaisinpäin, ja tarkistaa asioita. Suomalaiseen nimimuistiin huonosti istuvat nimet, kuten Ze Marques ja Capinde eivät myöskään auttaneet asiaa, kun loikittiin ihmisestä ja tilanteesta toiseen.
Toinen ongelma oli lukijana toiminut Erja Manto, jonka hämillinen mumina nosti ajoittain pulssini ärsyyntymislukemiin. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Manto ei vaan minun mielestäni sovi vakavien tarinoiden kertojaääneksi, koska silloin hänen ulosantinsa tuntuu jotenkin liioitellun ryppyotsaiselta, päivittelevältä ja oudolla tavalla häiritsevältä. Myös hänen ääntämisensä huonot puolet korostuvat vakavissa tarinoissa kuin taikaiskusta:
R- ja S -kirjaimien ylikorostettu lausuminen oli ajoittain lähes sietämätöntä. Tässä yksi erityisen puistattava lause tarinan loppupäästä:
-Näistä auditiivisista sudenkuopista huolimatta pidin tästä kirjasta. Tarina oli elämänmakuinen, avartava ja monitasoinen. -Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti