Tohtori Faustus, Thomas Mann

Alunperin vuonna 1947 ilmestyneen Tohtori Faustuksen
suomenkielinen painos vuodelta 2007 on upea. Näin
hienoa kirjaa pitää mielellään esillä. Lukeminen oli
kuitenkin työlästä pienen fontin ja raskaiden kappale-
jakojen takia. Myös marginaalit olivat kovin kapeat.

Poikkeuksellisen raskaslukuinen tragedia

Lainasin Tohtori Faustuksen kirjastosta jo viime vuonna. Lukeminen on edennyt hitaasti, pätkissä. Kiinnostuin tästä kirjasta alunperin Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa -novellin ansiosta. Pidin Mannin unenomaisesta ja empaattisesta kerrontatavasta, ja halusin lisää. Toinen lukuvalintaan vaikuttanut seikka oli Tohtori Faustuksen klassikkoasema.

Teos kertoo säveltäjä Adrian Leverkuhnista, joka tekee sopimuksen paholaisen kanssa. Sopimus lupaa Adrianille menestystä taiteilijana, mutta kieltää häneltä rakkauden. Tarina päättyy traagisesti.

"On tullut aika, jolloin ei hurskaalla ja vilpittömällä mielellä, oikeilla keinoilla enää työ luonnistu eikä taidetta synny ilman Perkeleen apua ja helvetin tulta kattilan alla.."

Metatekstien loputon suo

Tämä 525-sivuinen tiiliskivi ei ollut sujuva ja helppo lukukokemus, kuten Kuolema Venetsiassa. Syynä tähän oli ensinnäkin tarinan kertojan loputtomat pohjustukset. Muistaakseni ensimmäiset kaksisataa sivua teoksesta oli vasta alkutilanteen kuvailua, varsinaisen tarinan petaamista. Lisäksi kertoja puhutteli lukijaansa vähän väliä suoraan, ja otti jopa kantaa noihin loputtomiin selontekoihinsa:

Käsitän kyllä, ettei minun olisi ensinkään pitänyt ottaa mukaan tällaisia mitättömyyksiä ja havaintojen murusia. Ei niistä ole kirjaan pantavaksi, naurettavia ne ehkä ovat lukijan silmissä, joka kenties harmittelee, että mokomalla hänen päätään vaivataan. 

Tällainen metatekstivyöry teki lukukokemuksesta raskaan, ja sai minut hyppimään tekstissä; Jättämään joitakin kohtia lukematta. Tämä on minulle lukijana erittäin harvinaista. Olen tainnut harrastaa tällaista viimeksi yläasteaikoina, kun yritin lukea Tuntematonta sotilasta yhdessä yössä äidinkielen tehtävää varten.

Haluan kuunnella musiikkia, en lukea siitä tekstejä

Toinen osa-alue, joka ei puhutellut minua, oli jatkuva klassisesta musiikista kirjoittaminen. Monesti juuri tällaiset kohdat saivat minut jättämään osan tekstistä väliin. En yllättynyt lainkaan kun sain tietää, että Mann opiskeli Tohtori Faustusta varten musiikkitiedettä ja musiikin teoriaa. Sen kyllä huomasi.

Kuuntelen klassista musiikkia jonkin verran. Minua ei kuitenkaan kiinnosta lukea siitä tehtyjä kaunokirjallisia tekstejä. Siinä menee raja.

Liian polveilevaa

Odotin Tohtori Faustukselta tiukkaa psykologista juonta, johon sekoittuisi yliluonnollisia elementtejä. Ehkäpä jotain samanlaista, kuin erinomaisen viihdyttävässä Mihail Bulgakovin teoksessa Saatana saapuu Moskovaan. Myös Keanu Reevesin tähdittämä elokuva Paholaisen asianajaja tuli mieleen.

Valitettavasti tämä Mannin faustilainen kauppa oli minun makuuni liian polveileva. Psykologiset elementit, joissa Mann on mestari, olivat liian pienessä osassa, samoin yliluonnolliset ainekset. Ne jäivät klassisen musiikin, saksan kansan vaiheiden kuvailun ja kertojan kommenttien jalkoihin.

Tarinassa olleet deskriptiot saksalaisen sivilisaation tuhosta ja niiden montaasimainen linkittäminen päähenkilön romahtamiseen toivat kirjalle toki lisää tasoja. Tällä kertaa kokonaisen kulttuurin kuvaus yhden ihmisen elämäntarinan kautta ei kuitenkaan puhutellut minua lukijana. Sen sijaan Nikolai Gogol onnistui siinä melko hyvin kirjassaan Kuolleet sielut.

Suosittelen tätä kirjaa kuitenkin paitsi kaikille musiikkialan ammattilaisille, myös saksalaisesta kulttuurista kiinnostuneille.