Kuinka halpa voi kirja olla?

Erittäin halpa.

Ostan melko vähän kirjoja niiden korkeiden hintojen, ja Suomen kirjastojen erinomaisen toimivuuden takia. Nyt tuli kuitenkin vastaan sellainen tarjous, että edes minä en voinut jättää sitä väliin:

Hintaa vähemmän, kuin huoltoasemalta ostetussa suklaalevyssä!

Olen jo aiemmin lukenut Philip Pullmanin (1946) Universumien tomu -trilogian ensimmäisen osan (Kultainen kompassi, julk. 1995), ja pidin siitä suunnattomasti. Erityisesti daimonit hurmasivat minut. Tämän vappuani piristäneen löydön myötä minulla ei ole vaihtoehtoja: tarvitsen myös Salaperäisen veitsen! Koska piru vie, totta kai satuin löytämään juuri trilogian päätösosan (Maaginen kaukoputki, julk. 2000) sieltä alekorista.

Mutta noh, kärsivällisyyttä. Kirjastotkin ovat auki jälleen ylihuomenna..
Ja toisin kuin sormien läpi valuva ajan hiekka, universumien tomu ei katoa minnekään. Luotan siihen.

The wisdom of no escape, Pema Chödrön

Mindfulness-kirjojen aatelia

The everyday practice is simply to develop complete acceptance of all situations, emotions and people.

Vaikka en ole buddhalainen, enkä edes meditoi, on Pema Chödrönin kirjoista tullut minulle tärkeitä, eikä The wisdom of no escape -teoskaan (2001) tuottanut minulle pettymystä. Tietoisuustaidot (engl. mindfulness) kun sopivat hyvin kenelle tahansa, uskonnosta riippumatta. Tietoisuustaitojen kehittymisen myötä stressi vähenee, tarkkaavaisuus lisääntyy ja tunne-elämä tasoittuu. Lisäksi itsetunto vahvistuu, ja positiiviset ajatukset lisääntyvät. Kukapa ei noista hyötyisi? Ei ihme, että mindfulness herättää länsimaissakin koko ajan enemmän kiinnostusta.

Tulokulma on toki meille länsimaalaisille erilainen, kuin itämaisiin kulttuureihin syntyneillä. Ehkä juuri tästä syystä juuri Chödrönin kirjat puhuttelevat minua. Onhan hän itsekin alkujaan amerikkalaissyntyinen. Chödrön osaa selittää samsaran ja maitrin kaltaiset itämaisen meditaatioperinteen käsitteet niin, että ne todella avautuvat luterilaisellekin, ja vieläpä antavat paljon.

Mukana on myös paradokseja, joiden kanssa voi saada aivonsa solmuun. Jos esimerkiksi mikään ei ole pohjimmiltaan hyvää tai pahaa, oikein tai väärin, miten on mahdollista kerätä huonoa karmaa? 

Tai: "The Tao that can be spoken is not the ultimate Tao." & "If you meet the Buddha on the road, kill the Buddha." Chödrönin mukaan tässä viitataan siihen, että tietyn näkökannan ottaminen tekee sokeaksi muille näkökannoille. Mutta niin..

Mielestäni Chödrönin tuotantoon kannattaa tutustua, koska hänen teostensa lukeminen aktivoi ja tyynnyttää mieltä samanaikaisesti, erinomaisin tuloksin. 

Väitöskirjasuunnitemia

Gradunaikaisia tunnelmia.

Tämä on vain pakko tehdä

Kun valmistuin toukokuussa 2012 filosofian maisteriksi, haaveilin jo tuolloin väitöskirjan teosta. Esimerkiksi gradun lähdekirjojen palauttaminen aiheutti vieroitusoireita, ja otin kopiota niistä "ihan vaan varoiksi" js "sitten kun..". Graduni ohjaajat ja tarkastajat olivat myös yksimielisiä: minun kannattaisi tehdä väitöskirja, viedä tutkimustani eteenpäin. Tänä keväänä päätin vihdoin tarttua asiaan. 

Niinpä siis kirjoitankin parhaillaan tohtorihakuun tarvittavaa väitöskirjan tutkimussuunnitelmaa, ja dl. lähenee lähenemistään. Saas nähdä, miten tässä käy. Otetaanko minut jatko-opiskelijaksi vai ei. Tutkimusaiheeni on poikkitieteellinen, siinä yhdistyvät kirjallisuus ja viestintä.

Viihteellinen lukuharrastukseni, ja sen myötä myös tämä kirjablogi joutuvat siis toistaiseksi hieman syrjäään. Esimerkiksi Tommi Kinnusen kuumakin kuumempi Neljäntienristeys odottelee kyllä kutsuvana hyllyssäni, mutta en valitettavasti ehdi tarttumaan siihen, ennen kuin väitöskirjani tutkimussuunnitelma on palautuskunnossa. Harmi sinänsä, koska tilasin teoksen itselleni maksullisena kaukolainana, ja nyt joudun palauttamaan sen lukemattomana, kiitos kirjavarauksista johtuvan lainanuusintakiellon. Mutta noh, ainahan voin palata asiaan myöhemmin, ja juuri nyt minun kertakaikkiaan vain on priorisoitava. Haave jatko-opinto-oikeudesta menee kaiken muun edelle.

Yksi tähänastisen elämäni hienoimmista hetkistä: valmistuminen
Vaasan yliopiston viestintätieteiden laitokselta.

Muumit ja suuri tuhotulva, Tove Jansson

Tove Janssonin sotatraumat jalostuivat psykedeeliseksi muumiseikkailuksi

Tove Janssonin ensimmäinen Muumikirja, Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den stora översvämningen, 1945) oli äänikirjana melko vaativaa kuunneltavaa, koska muumien maailma haki tarinan kirjoittamisen aikoihin vielä muotoaan. Tai tuttua sanontaa mukaillen: Kaikki muumit eivät olleet vielä laaksossa. Tarinan salaperäinen, monia kysymyksiä avoimeksi jättävä alku oli kuin unta. Muumipeikko ja Muumimamma vain tulevat jostain, ja päätyvät suuren metsän sisimpiin sopukoihin:

Siellä oli aivan hiljaista, ja puitten alla oli niin varjoisaa, kuin hämärä olisi jo laskeutunut. Siellä täällä kasvoi valtavia kukkia, jotka loistivat omaa valoaan kuin lepattavat lamput, ja syvällä varjojen välissä liikkui pieniä, kylmän vihreitä valopisteitä..

Sotaa mielikuvitusmaailmaansa paennut Tove vyöryttää tässä Muumipapan etsimisestä kertovassa tarinassa toinen toistaan hullunkurisempia hahmoja esiin mitä uskomattominta tahtia. On Villi Vonkkan edeltäjä, karkkimaata isännöivä Vanha Herra, kärttyisä Muurahaisleijona, veden varaan joutunut kissaperhe, avulias marabu-herra, sekä tietenkin Niiskuneidin varhainen kilpailija, sinihiuksinen Tulppaana, joka hurmaa Muumipeikon totaalisesti. 

Niiskuneidin onneksi tämä ultrafeminiininen lumoojatar jää kuitenkin majakkaan asumaan yhdessä punatukkaisen pojan kanssa. En voi olla pohtimatta, millaisia muumilaakson tarinoista olisikaan tullut, jos Tulppaana olisi jäänyt kuvioihin, ja Niiskuneitiä ei olisi koskaan syntynytkään..? Tai jos Niiskuneiti ja Tulppaana olisivat joutuneet kilpailemaan samasta miehestä..?

Näin äänikirjan muodossa tämä nopeatempoinen tarina vaati suurta keskittymistä, koska alkuperäisen paperiformaatin eläytymistä helpottavat kuvat puuttuivat. Verbaalisesti Tove ei juuri olentoja tai paikkoja kuvaillut, tai jäänyt muutenkaan maalailemaan taivaanrantoja. Eteenpäin riuhdottiin koko ajan mitä vimmaisinta tahtia. Onneksi sentään aina yhtä ihastuttava Tytti Paavolainen (1937-2008) toimi kertojana. Hän on yksi miellyttävimmistä äänikirjanlukijoista kautta aikojen.

Mitä tarinan symboliikkaan tulee, en voinut olla tarttumatta tähän seikkaan: Muumipappa se oli sitten lähtenyt hattivattien matkaan, ja jättänyt muumimamman itkemään peräänsä. Hattivattien voimakkaan seksuaalisen symboliikan huomioiden en voi kuin todeta: "Vai niin, muumipappa, VAI NIIN..". Muumipappa se ei olekaan ihan niin kesy ja viaton, mitä äkkiseltään voisi luulla.

Tulppaana, is that you?
(wigsbuyonline.blogspot.com)

Muumilaakson marraskuu, Tove Jansson

Muumilaaksosta ei syvyyttä puutu

Tove Janssonin (1914-2001) viimeiseksi muumiromaaniksi jäänyt Muumilaakson marraskuu (Sent i November, 1970)  on tummanpuhuva ja psykologinen kokemus. Siinä muun muassa Vilijonkka, yksinäinen homssulapsi ja Ruttuvaari joutuvat kohtaamaan pelkonsa, eikä itse Muumiperhettä näy mailla halmeilla. Ilmakin on synkkä ja sateinen. Pidin tästä. Tuntui, että tarinasta löytyi loputtomasti tasoja. Esimerkiksi nimensä unohtanut Ruttuvaari toi ajoittain mieleeni buddhalaisesta filosofiasta tutun Child of Illusion -asennoitumisen, jossa jokainen hetki ja kokemus pyritään ottamaan vastaan sellaisenaan, ilman ennakkoluuloja tai -asenteita.

Tee työtä ja rakasta -ihan mieletön referenssi!

Muumilaakson marraskuu -äänikirjaa kuunnellessani huomasin, että Tuula Karjalainen on todellakin onnistunut muuttamaan näkemykseni muumikirjoista totaalisesti. Viime vuonna lukemani Tove Jansson -Tee työtä ja rakasta -elämänkerran ansiosta luin nyt enemmänkin rivien välejä, kuin itse rivejä. Tuon tuostakin huomasin muistelevani, mistä mikäkin hahmo oli Karjalaisen mukaan saanut innoituksensa.

Kun tarinassa pohdittiin esimerkiksi sitä, miten Nuuskamuikkuselle täytyy kirjoittaa iloisia ja hilpeitä kirjeitä vailla syyllistämistä, tuli mieleeni välittömästi Nuuskamuikkusen esikuva, renessanssipersoona Atos Wirtanen, tuo Tovea huonosti kohdellut oman aikansa pelimies, jota Tove (/Muumipeikko) pyrki miellyttämään viimeiseen asti oman henkisen hyvinvointinsa kustannuksella:

Muumipeikko oli ainoa joka tiesi, miten Nuuskamuikkuselle tulee kirjoittaa. Asiallisesti ja lyhyesti, ei lupauksia eikä kaipuuta, eikä surullisia asioita, ja kirjeen lopussa jotakin naurattavaa.

Kuten olen ennenkin todennut, en ole koskaan pitänyt Nuuskamuikkusesta, en edes lapsena. Jos jotain positiivista pitäisi löytää, niin nauroin taannoin kyyneleet silmissä Hikipedian hulvattomalle Nuuskamuikkus-sivulle. Suosittelen! Siellä todetaan osuvasti muun muassa seuraavat faktat: 

- Muikkunen on Muumilaakson Pentti Linkola

- Oikeasti Muikkunen vihaa Muumipeikkoa 

& henkilökohtainen suosikkini:

- Muikkusta v*tuttaa jatkuvasti.

Lempihahmokseni tässä kirjassa nousi Pikku Myyn isosisko, iloinen ja itsevarma Mymmeli, jonka nimi on Tuula Karjalaisen mukaan väännetty Toven itse kehittelemästä mymla-verbistä, joka viittaa seksin harrastamiseen.

Metsän poikki tuli Mymmeli, ja hän mietti: "Onpa vasta mukavaa olla Mymmeli. Minulla on varpaannipukoita myöten hyvä olo.". Mymmeli piti pitkistä sääristään ja punaisista saappaistaan. Hänen päänsä päällä kökötti uljas mymmeli-nuttura; sileä ja napakka ja punertavan keltainen kuin pieni sipuli.

Tove oli selvästi sinut oman seksuaalisuutensa kanssa. Good on ya, Tove!

P.S. Olisivatkohan Mymmeli ja Pikku Myy
pitäneet näistä viime-helmikuisista hiuksistani?

Täällä Pohjantähden alla, Osa III, Väinö Linna

Takana pitkä ja vaiherikas matka Väinö Linnan seurassa

Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia on nyt kuunneltu läpi! Tarkkaa kestoa ei yhdessäkään kolmesta 24:n cd:n boksissa ilmoitettu, mutta pienen verkossa tehdyn selvittelyn ja nopean laskutoimituksen perusteella arvioisin, että olen viettänyt äänikirjat tulkinneen Veikko Sinisalon seurassa yhteensä noin 90 tuntia, eli hieman vajaat neljä vuorokautta. Tänä aikana ollaan kahlattu läpi noin 70 vuoden ajanjakso (1880-1950) pentinkulmalaisten elämää, ja tutuksi on tullut kolme sukupolvea, sekä suuri joukko Suomen historiallisia käännekohtia. Aika huimaa.

Mihin tällaista historiallista supertrilogiaa voisi edes verrata? On sanottu, että harvoilla mailla on mitään vastaavaa. Äkkiseltään tulee mieleen lähinnä Amerikan historian traumaattisia solmukohtia (Vietnamin sota, Watergate..) ja kulttuurihistoriaa viattoman ja rehdin miehen elämäntarinaan yhdistänyt Forrest Gump. Winston Groomin luoma yhden miehen elämäntarina ei kuitenkaan ole läheskään yhtä kunnianhimoinen, kuin Linnan trilogia, jossa kymmeniä merkityksellisiä hahmoja. Ei ihme, että monet suomalaiset kertovat lukeneensa nämä teokset useasti, ja löytäneensä joka kerta jotain uutta.

Kolmas, vuonna 1962 julkaistu osa oli hieman erilainen, kuin odotin. Luulin, että tapahtumat pyörisivät enemmän sodan ympärillä. Lopulta esimerkiksi talvisota käytiin kirjassa kuitenkin varsin nopeasti läpi. Toisaalta: miksipä Linna olisikaan kirjoittanut jo kahdeksan vuotta aikaisemmin ilmestynyttä Tuntematonta sotilasta uudelleen? Nytkin sotatapahtumat jo limittyivät hetkellisesti tuon omalla tahollaan erittäin kuuluisan tarinan kanssa.

"Kun minä makasin toverieni kanssa Hämeen hangilla.."

Näin lähes sata vuotta kirjan tapahtumien jälkeen on sen ajan poliittisista kuvioista hankala sanoa mitään varmaa, joten pyrin tarinaa kuunnellessani keskittymään enemmänkin Linnan luomiin henkilöhahmoihin, ja heidän persooniinsa. Ihmisen perusluonne kun sentään säilyy melkolailla samana aikakaudesta toiseen.

Tässä osassa inhokikseni nousi ruustinna Ellen Salpakarin sijaan Pentinkulman uusi opettaja, Pentti Rautajärvi. Hänen loputon hurmahenkinen suojeluskuntalaisuutensa ja nationalisminsa oli yksinkertaisesti aivan liian kuluttavaa. Kansanomaisesti ilmaistuna: joka kerta, kun Rautajärvi ilmestyi tarinaan pitämään loputtomia palopuheitaan, ajattelin aina hiljaa mielessäni: "Oh crap, not him again!". Arvostan toki asiaansa uskovia ihmisiä, mutta ääri-ilmiöt eivät ole mieleeni.

Lempihahmoikseni taas nousivat Elina ja Akseli, joiden rauhaisaa yhteiseloa oli ilo seurata. Linnan hienovireinen ja lämmin kuvaus sai minut hymyilemään, ja uskomaan ihmisluonnon pohjimmaiseen hyvyyteen.

Hieman yllättäen pidin lisäksi Ilmari Salpakarin ja ronskin Rautalan välillä tapahtuneesta malebondingista. Kerrassaan loistava parivaljakko! Nämä jatkosodan tapahtumat toivat mieleeni brittiläisen Musta Kyy -komediasarjan, joka niin ikään perustuu rujoon ja räävittömään miesten väliseen ystävyyteen toinen toistaan ankeammissa historiallisissa ympäristöissä.

Keskustelua suomalaisesta jäyhyydestä

Täällä Pohjantähden alla -trilogia on siitä poikkeuksellinen romaanisarja, että siitä on lähes mahdotonta löytää kriittisiä ja negatiivisia kommentteja. Kovin moni ei ole tästä blogannut, ja he jotka ovat, kehuvat sitä säännönmukaisesti, ja myös kommenttiosioissa ylistys jatkuu. Tämä on täysin ymmärrettävää ja loogista, mutta hieman tylsääkin. Hegemonia on niin kovin hallitsevaa.

Poikkeuksen teki Sallan lukupäiväkirjan TPA-bloggausta kommentoinut Mari A. Häntä Linnan luomat hahmo eivät puhutelleet. Jäyhyys, hiljaisuus, jääräpäisyys ja pihiys tuntuivat ankeilta luonteenpiirteiltä. Mari A. totesi: "Musta kirja kertoo yhden suomalaisuuden tarinan, ja mun suomalaisuuteeni se ei oikein mene yksi yhteen.".

Minusta on hienoa, että Mari A. uskalsi uida vastavirtaan. Itsekin huomasin äänikirjaa kuunnellessani ajoittain miettiväni, että suomalaisuus on kokenut monia muutoksia sitten Linnan aikojen, ja esimerkiksi kirjan naisten roolit ovat vanhahtavia ja sangen yksiulotteisia: voit olla joko nöyrä, arvostettu ja pyhimysmäinen perheenäiti (vrt. Elina), ärsyttävä päsmäröijä (vrt. Ellen Salpakari) tai moraalitonta pohjasakkaa (vrt. Aune Leppänen). Kompleksisuudelle tai persoonallisuudelle ei juuri ole tilaa. Naiset ovat joko pyhimyksiä tai huonoja naisia. Siinäpä ne vaihtoehdot.

Mutta mitä jäyhyyteen, hiljaisuuteen ja pihiyteen tulee, ovat monet suomalaiset tällaisia yhä edelleen. Eikä se välttämättä ole huono juttu. Siteeraan kotikunnassani Siikaisissa kasvanutta dekkarikirjailija Reijo Mäkeä:

Suomalaiset
-talven lapset

Sekä monet muualta tulleet että aina itsekriittiset suomalaisetkin ovat innokkaita kritisoimaan tätä meikäläistä vilun ja nälän koulimaa ihmistyyppiä. Suomalaiset ovat rytmitajuttomia vakavikkoja ja käytökseltään tympeitä, totisia torvensoittajia. Me emme osaa ottaa elämää niin kuin se pitäisi, coolisti ja löysin rantein. Suomalaiset eivät ole niinku sillai real. Meissä ei ole sykettä - soulia.. 

..On myönnettävä, että lumihangen, kaamoksen ja pakkasen vuoksi suonissamme saattaa virrata vähän jähmeämpi veri, joka on voinut tehdä meistä hieman mörököllejä - sellaisia, joita lämpimämmistä maista tulleet rennonoloiset ihmiset katsovat usein pitkään ja säälivästi.. 

Mutta ei pidä myöskään unohtaa, että me talven lapset olemme kehittäneet sisullamme ja uutteruudellamme maailman ehkä tasa-arvoisimman yhteiskuntajärjestelmän, tarkastellaan sitä sitten melkein miltä kantilta tahansa. Pohjoisen ihmisille ominainen tulevaan varautumisen ja etukäteissuunnittelun ja huolenpidon perinne juontaa varmaankin juurensa juuri pimeistä talvistamme. Meikäläisten olosuhteissa ei veren perinnön jatkuminen ole ollut mahdollista ilman sellaista luonnetta, joka kantaa huolta huomisesta. Se on luonnon laki.

- Ote kirjasta Yhden tähden mies (2009).

Linna kosketusnäytöllä.

Become Your Own Matchmaker - 8 Easy Steps for Attracting Your Perfect Mate, Patti Stanger & Lisa Johnson Mandell

Naimisissa oleva ystävättäreni osti minulle amerikkalaisen hardcore-deittioppaan

Kyllä, sain tämän teoksen joululahjaksi naimisissa olevalta kaveriltani. Ah, mikä #myfriendsaremarried -farssi! Mutta no, en ota pahalla, koska tämä Patti Stangerin Become Your Own Matchmaker -opaskirja (2009) on mitä hersyvintä luettavaa, ja siksi viihdyttävä ihan jo sellaisenaan, vaikkei siitä mitään sen kummempia elämänohjeita ottaisikaan. Lisäksi on aina hienoa saada kirja lahjaksi. Arvostan.

Patti Stanger, tuo The Millionaire Matcmaker -realitysarjasta tuttu kolmannen polven puhemies (..nainen) on amerikkalaisia alansa huippuja, ja sen kyllä huomasi, kun vain pääsi muovisen kansigrafiikan aiheuttaman huvittuneisuuden ohitse. Vankka kokemus näkyy tekstissä itsevarmuutena, määrätietoisuutena ja järjestelmällisyytenä. Lisäksi erilaisia tapauskertomuksia löytyy kirjan sivuilta runsaasti. Näiden seassa on myös Pattin omia, henkilökohtaisia kokemuksia "We've all been there. I know I have" -hengessä kerrottuna.

"It's time to negotiate the ring, my friend.."

Joitakin suomalaislukijan kannalta maantieteellisistä ("New Yorkissa miehistä on liian kova kilpailu") tai kulttuurisista syistä ("hyväntekeväisyysgaalat ovat toimivia miehenmetsästyspaikkoja") irrelevantteja neuvoja toki mahtui joukkoon, ja välillä lyötiin muuten vain yli ("jos et saa kihlasormusta vuodessa, eroa"), mutta kaiken kaikkiaan Patti vaikutti varsin tolkulliselta ja hauskalta naiselta, joka uskoo asiaansa. Monessa kohtaa huomasinkin olevani hänen kanssaan samaa mieltä, vaikka Become Your Own Matcmaker ei mikään sosiaalipsykologian raamattu olekaan.

Se on selvää, että tämä teos voittaa absurdin The Rules -ideologian mennen tullen. Ok, joitakin samoja "let HIM call YOU" -elementtejä tässä toki on kuin the Rulesissakin, mutta ne ovat paljon järjellisemmässä mittakaavassa.

Aviomiehen (Patti olettaa, että lukijan päämäärä on ensisijaisesti päästä naimisiin) nappaamisesta on tehty kirjassa kahdeksanvaiheinen prosessi, joka alkaa puhdistavalla Dating Detoxilla ("STEP ONE") ja päättyy taktiseen Negotiating the Ringiin ("STEP EIGHT"). Kannessa hehkutetaan: " 8 easy steps for attracting your perfect mate". Kirjan lukeneena poistaisin tuosta lauseesta sanan "easy". Osa neuvoista on nimittäin naurettavia ja kiusallisia ("käy otattamassa itsestäsi edustuskuvia ammattilaisella ja jaa näillä kuvilla varustettuja infokortteja itsestäsi kiinnostaville miehille", "mene baariin yksin"), osa taas totuudenmukaisia ja hyviä, mutta vaikeita toteuttaa. Lisäksi en pidä Patin asettamaa "vuodessa kihloihin ja hääpäivä lukkoon" -päätavoitetta mielekkäänä.

Näistä epäkohdista huolimatta voin silti todeta, että Patilla on monia hyviä näkökulmia. Pidin erityisesti alun Dating Detox -luvusta, ja lopussa olleista ohjeista, joissa neuvottiin hankkiutumaan eroon kehityskelvottomista suhteista, ja siirtymään eteenpäin. Lisäksi oli hienoa, että terveen itseluottamuksen ja rauhallisen asenteen merkitystä korostettiin.

Takuuvarma mielipiteiden herättäjä

Tosikoille tämä ihmisolentoja räävittömästi esineellistävä, ja parinmuodostusta toistuvasti kaupankäyntiin vertaava, "female-Dr Phil without filters" -henkinen opas ei sovellu:

You Can't Change Him, But You Can Train Him.. Training a dog is not very different from training a man. You do it with a maximum of love and encouragement and a minimum of harsh discipline, and you reward them. (Terkkuja vaan mahdollisille mieslukijoille.)

Even if the budget is tight, it's important that you find some way to cover a new dating wardrobe. The clothes you own now are obviously not working, or you wouldn't be reading this book. (Kapish!)

If you think you're going to get away with short hair, you're not. Men like long, flowing locks. They just do. (Piikki ei osunut, olen pitkähiuksinen.)

Really, it's all about negotiation, from first date to perfect mate. (Tätä romantiikan määrää..)

In business, the advantage goes to the person who's least invested. Act like you're not invested, and you could get the ring. (Raadollista.)

Now that you know yourself  oh-so-much better, and you're aware of how qualify buyer, it's time to go out and touch, smell and play with the merchandise. (Kyllä, "merchandise" viittaa miehiin.)

Itse lähinnä naurahtelin näille kohdille ("voi näitä amerikkalaisia reality-tähtiä.."), mutta kaikki lukijat eivät välttämättä arvosta. Esimerkiksi Amazonissa eräs nainen totesi: "I enjoyed parts of this book, but I was disappointed in how sexist and shallow some parts of Patti's advice is.." En ihmettele tätä näkökulmaa lainkaan. Patti on suulas ja tekee rajuja (usein miehiä mustamaalaavia) yleistyksiä, sitä ei käy kieltäminen. Raadollisimmillaan hänestä voisi todeta vaikkapa näin: "Pahasuinen ja vanhoillinen kyynikko, joka opettaa naiset manipuloimaan miehet ennätysnopeisiin avioliittoihin".

Toisaalta Patti on naispuolisia lukijoitaan kohtaan hyvin kannustava, ja pyrkii kaikin tavoin varmistamaan, että jokainen nainen tuntisi olonsa itsevarmaksi, ja saisi haluamansa. Esimerkiksi tämänkaltaisia kohtia kirjasta löytyy paljon:

On a side note, don't be surprised if during your dating sabbatical, the men start lining up. As soon as you say, "I'm not goin to date for a while", the bus unloads. Don't go out with them, but make sure you take reservations. Remember, the best restaurants are booked weeks in advance, why not you? You're worth waiting for.

When it comes to relationships, something is not better than nothing.

Itse pidin Patin energisestä ja epämuodollisesta ("..do you want a husband or not?") kirjoitustyylistä, koska se lisäsi kirjan viihdearvoa huomattavasti. Ja nimenomaan viihdearvo on minusta tällaisen teoksen kohdalla avainasemassa. Mistään Jumalan sanasta tai absoluuttisesta totuudesta kun ei ole kysymys. Ennemminkin yhdestä, mukavasti keskustelua herättävästä näkökulmasta muiden joukossa. Suosittelen tätä teosta kaikille nokkelasta sanailusta ja ihmissuhteista kiinnostuneille, sivilisäädystä riippumatta.