lauantai 10. elokuuta 2013

Ekskursio Porin kaupunginkirjastoon


Asettelin Väinö Linnat ja Fifty Shadesit vaistomaisesti
kauas toisistaan.


"Sulla on nyt liikaa äänikirjoja lainassa. En oikeastaan saisi antaa enempää.."


Joskus tuntuu, että kuuntelen äänikirjoja keskimääräistä kirjojen ystävää enemmän. Toisaalta olen kuullut kirjastoalan ammattilaisilta, että äänikirjat ovat kyllä ihan yleisesti ottaenkin suosittuja näinä päivinä. Syy lienee niiden kätevyys. Omissa arkipäivissäni on ainakin melko vähän hetkiä, joiden aikana olisi mahdollisuus lukea häiriöttä painettua nidettä, niin valitettavaa kuin se onkin. Äänikirjoja pystyn taas pitkien työmatkojeni takia kuuntelemaan ainakin pari tuntia päivässä. Niinpä minusta on tullut äänikirjojen suurkuluttaja, vaikka toki perinteinen painettu kirja onkin myös minulle se luontevin ja houkuttelevin formaatti.

Pääsin tänään pitkästä aikaa poikkeamaan Porin kaupunginkirjastossa, joka tunnetaan myös nimellä Satakunnan maakuntakirjasto. Tuli sitten taas vähän hamstrattua:

-Täällä Pohjantähden alla, Väinö Linna. Osat 1-3. -Arvostettu klassikko, jonka lainasin sivistääkseni itseäni. Täällä Pohjantähden alla on mielenkiintoinen myös siitä syystä että eräs hyvä ystäväni on aivan koukussa tähän tarinaan. Olen lisäksi ollut jokunen vuosi sitten tekemässä lehtijuttua tämän trilogian filmatisoinnista. Ohjaajana toimi Timo Koivusalo. Jos minusta ei kuulu hetkeen mitään, niin se voi johtua siitä, että noita cd:itä näyttäisi olevan 3 x 24 kpl.

-Brideshead Revisited, Evelyn Waugh. -Yläreunan "BBC AUDIO" -merkintä vakuutti minut. "Jeremy Irons reads Evelyn Waugh's classic tale of love and the loss of innocence."

-Lord Emsworth acts for the best - The collected blandings short stories, P.G. Wodehouse. "P.G. Wodehouse is still the funniest writer ever to have put words on paper. -Sunday Telegraph" -Kuulostaa lupaavalta!

- Doctor Who - The Lost Adventure, Douglas Adams. -Olen pitänyt Douglas Adamsista vuosikaudet. Oli todella harmi, että hän kuoli jo 49-vuotiaana.

-Fifty Shades, E. L. James, osat II & III. -Tämä on niin kuuluisa, että oli vaan pakko ottaa mukaan. Harmi, että ensimmäinen osa oli lainassa. Wikipedian mukaan tämä trilogia pohjautuu Stephenie Meyerin Twilight-kirjojen fan fictioniin. Mielenkiintoista..

-Uusi aamu, Danielle Steel. -Jos termi "välipalakirja" ei olisi minusta ärsyttävä, käyttäisin sitä nyt. Joskus sain joululahjaksi jonkun Steelin kirjan, se oli aika perus. Ei mitään ihmeellistä, mutta luettava. Tietysti voihan olla, että nyt Steel onnistuu vetämään maton jalkojeni alta. Itseasiassa toivon sitä todella!

-Kylän koirat, Veikko Huovinen. -Yllätyin positiivisesti, kun löysin Huovisen äänikirjan, jota en ollut vielä kuunnellut. Aivan ihanaa. Hymyilen jo nyt. 

Lainasin näiden lisäksi vielä kymmenen dvd:tä, eli niin paljon, kuin kirjaston säännöt sallivat ("Nyt kun kerrankin ehdin tänne.."). Kaksi kangaskassiahan siinä täyttyi helposti. 

Jotenkin tiskille mennessä oli sellainen olo, että nyt ne alkaa valittaan tästä lainamäärästä. Sen vaan tiesi. Olin myös oikeassa. Minulla oli ennestään niin paljon äänikirjoja lainassa, että yläraja paukkui. Olivat näköjään lisänneet sääntöihin uuden pykälän: Äänikirjoja saa olla lainassa korkeintaan 10 kpl kerrallaan. 
-Eih..

Onneksi mukava kirjastonhoitaja antoi silti kaikki lainaan ja sanoi vaan, että: 
-Jos lupaat palauttaa jotain niistä sun vanhoista levyistä pian, niin saat nää ylimenevätkin nyt. 

-Kiitos! Taisi kirjastonhoitaja tietää, miltä tuntuu silloin, kun haluaisi vaan lainata aivan kaiken.

2 kommenttia:

  1. Oho, en tiennytkään että Jeremy Irons on lukenut Bridesheadin Revisitedin äänikirjaksi! Kirja on yksi lemppareitani, ja minisarjakin (jossa Irons on pääosassa) pitäisi joskus katsoa. Yleensä en pysty keskittymään äänikirjoihin, mutta pakkohan tuota on kokeilla joku päivä kun Ironsilla on niin ihana ääni :D

    VastaaPoista
  2. Tämähän kuulostaa lupaavalta, olipas hyvä kun tuli lainattua. :)

    VastaaPoista