JOOGAA! Petri Leppänen & Tommi Tukiainen

"Joogasalilla ei kannata katsoa, miten vieruskaveri taipuu. Voi tulla uskon puute. Tai voi se zenpatakin."

Petri Leppäsen ja Tommi Tukiaisen JOOGAA! -teos (julk. 2015) on tähän mennessä mahdollisesti persoonallisin joogakirja, jonka olen koskaan lukenut. Mukana ovat toki ne perinteiset joogan kahdeksan haaraa (Yama, Niyama, Asana..), asiaa joogan vaikutuksista ja filosofisista taustoista, mutta sen lisäksi Tukiainen ja Leppänen ovat tuoneet mukaan myös paljon uusia, ihan tavallisen joogaharrastajan arkeen liittyviä näkökulmia. 

Tämän visuaalisesti näyttävän kirjan sivuilta löytyy perinteisen joogajargonin lisäksi muun muassa suomalaisen joogakulttuurin historia, ihmisläheistä havainnointia siitä mitä tapahtuu, kun oma harjoitus alkaa polkea paikoillaan ja motivaatio laskee, sekä pohdintaa joogan kaupallistumisesta. 

JOOGAA! on ehdottomasti teos, joka jokaisen suomalaisen joogin kannattaa lukea, sen verran monipuolinen ja ajankohtainen se on. Normaalisti olen tottunut lukemaan näin inspiroivia ja osuvia tekstejä vain Ananda-joogalehdestä.

Paha kirja, Kaj Korkea-aho

Monty Pythonin Killer Joke on saanut ikioman antonyyminsä

Muun muassa The Happening ja The Ring -kauhuelokuvia sekä Monty Pythonin Killer Joke -sketsiä ja Robert W. Chambersin The King in Yellow -teosta (julk. 1895) sujuvasti yhdistelevä Kaj Korkea-ahon Paha kirja (Onda boken, julk. 2015) on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa. Korkea-aho kuuluu niihin suomalaisiin kauhukirjailijoihin, joilta haluan lukea kaiken, koska hänen teoksissaan on juuri sopivan pahaenteinen tunnelma ja enemmän kuin tarpeeksi syvyyttä monine intertekstuaalisine viittauksineen.

Kuten Korkea-ahon aiempaakin tuotantoa lukiessani, myös nyt sain ilon kokea sydämentykytystä ja kuvotuksella höystettyä ahdistusta, aivan kuten kunnon kauhukirjan parissa kuuluukin.

Vain yhdestä asiasta haluan valittaa; Paha kirja ei ollut tarinan keskivaiheilla mitenkään erityisen paha, vaan lähinnä huono. Päähenkilön loputon sydänsuruissa ja opinto-ongelmissa piehtarointi jumitti muuten jouhevasti edenneen ja mielenkiintoisen tarinan aivan liian pahasti, ja sai minut tylsyyksissäni jopa harkitsemaan kirjan jättämistä kesken. Olen sitä mieltä, että tästä kirjasta olisi surutta voinut poistaa ainakin tuollaiset sata sivua materiaalia. Se olisi parantanut luettavuutta huomattavasti.

Kaiken kaikkiaan Paha kirja oli kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen, varsinkin loppu oli suorastaan mestarillinen. Vielä aivan viimeisellä aukeamallakin Korkea-aho onnistui yllättämään minut, ja toivomaan tarinalle jatkoa.