Lankeemus, Guillermo del Toro & Chuck Hogan

Vampyyri- ja miten se tuhotaan

Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin astetta rankemman vampyyritrilogian toinen osa, Lankeemus (engl. The Fall, julk. 2010, suom. 2011), oli melkoisen apokalyptinen lukukokemus. Ikäänkuin the Walking Dead -televisiosarja Da Vinci -koodilla ja Day After Tomorrowilla höystettynä. Niin, ja ilman mitään metsäleirissä tai maatilalla vietettyjä lokoisia hengähdystaukoja. Tässä tapahtui koko ajan! Epäilen, että loppua kohti päähenkilöt eivät juuri syöneet, juoneet tai nukkuneet pariin vuorokauteen. Ei siinä oikein ehtinyt, kun maailmanloppu oli tulossa.

Lukukokemus oli niin hengästyttävä, etten kertakaikkiaan jaksa aloittaa heti jo hyllyssäni odottavan kolmannen osan (Yö ikuinen/The Night Eternal) lukemista. Tarvitsen lepotauon. Sitä varten minulla onkin parahiksi kesken myös Donna Fahrin rentouttava Jooga ja elämän voima -kirja. 

Toinen syy pienen tauon tarpeeseen on se, että Lankeemus ei trilogian ensimmäisen osan (Vitsaus) tapaan ollut maailman helpoin seurattava. Ei ainakaan, jos lukemisessa piti paljon taukoja. Tarinassa kun hypittiin jatkuvasti paikasta ja henkilöhahmosta toiseen. Lisäksi hahmojen nimet eivät olleet erityisen mieleenpainuvia, ja se johti ajoittain sekaannuksiin. Piti muistella, että kuka olikaan kuka? 

Esimerkkinä hahmojen mitäänsanomattomista nimistä voidaan mainita Eph ja Fet. Suomalaisen lukijan suussa nuo kuulostavat suunnilleen samalta kuin "Äh" ja "Fat" tai "Splat". Haluaisinkin kysyä, miksi hahmoilla ei voisi olla selkeämpiä nimiä, kuten vaikka Tom ja Jack? Ne sentään muistuttavat ihmisen nimiä myös muiden, kuin amerikkalaisten korvissa.

Myytit olivat minulle se kirjan paras juttu

Myytit ja tarut ovat aina kiehtoneet minua, ja esimerkiksi gradussani tein myös myyttitutkimusta. Siksi minusta oli hauska nähdä, miten Del Toro ja Hogan olivat käyttäneet vanhoja myyttejä trilogiansa rakennuspalikkoina. Kirjan viimeisellä sivulla he kiittelivätkin saamastaan avusta tohtori Ilona Zsolnayta Pennsylvanian yliopiston yliopistomuseosta.

Perinteiden mukaisesti Del Toron ja Hoganin vampyyrit eivät voi esimerkiksi ylittää vettä ilman avustusta. Asia oltiin ratkaistu lentokoneilla ja kulkemalla veden ali.

Keskeisimpiä kirjassa esiintyneitä myyttejä olivat vampyyrien tuhoaminen hopealla ja auringonvalolla:

Eph tuhosi kaksi ensimmäistä kaikkein tehokkaimmaksi osoittautuneella tavalla: käyttämällä uv-lamppua kuin soihtua pedon torjumiseen, eristämällä sen ansaan seinää vasten ja sitten käymällä päälle miekan kanssa lopullista armoniskua varten. Hopeasta tehdyt aseet haavoittavat niitä.. ja ultraviolettivalo polttaa niiden dna:ta kuin liekki.

Auringonvalon vampyyrejä tuhoava vaikutus lienee kaikille populaarikulttuurista tuttu asia. Hopean tuhoavan vaikutuksen taas yhdistin äkkiseltään ainakin itse lähinnä ihmissusiin. Tarkistin asian Stith Thompsonin loistavasta myyttihakuteossarjasta nimeltä Motif-Index of Folk-Literature (1966), ja sieltä selvisi seuraavaa: "Silver bullet protects against giants, ghosts, and witches." -Nämä myytit ovat peräisin Japanista ja Pohjois-Carolinasta. Kun tähän vielä lisätään populaarikulttuurin tuomat lisät ihmissusista ja vampyyreistä, ei voi kuin todeta, että hopea suojelee ilmeisesti lähes kaikelta, paitsi verottajalta.

Mitä tulee erilaisiin keinoihin tuhota vampyyri, ovat Del Toro ja Hogan olleet tässä kirjatrilogiassaan hyvin luovia. Uusia hävityskeinoja keksittiin vähän väliä.  Ylitse kaiken muun nousi sivulla 155 Setrakian pirulliseen Strigoi-vampyyriin käyttämä, suorastaan puistattava hävityskeino:

"Auringonvalo", Setrakian ilmoitti, "on Herr Doktorille liian hyvä."

 Siltä varalta, että joku ei ole kirjaa vielä lukenut, en paljasta yksityiskohtia. Sanottakoon kuitenkin sen verran, että itselleni Strigoin hävitystapa toi mieleen Saw-elokuvat. Se jäi puistattamaan pitkäksi aikaa.

Onnistunein punchline

Lempikohtani muuten kaiken kaikkiaan synkästä kirjasta oli keskustelu, jossa vanha vampyyri kertoo, miten haluaa tuhkansa talletettavan hopeasta ja valkotammesta (huom. tammi on irlantilaisen myytin mukaan pyhä puu) tehtyyn pyhäinjäännösastiaan:

-Valkotammea, varmista se, Setrakian.
-Ei tule kysymykseenkään, jollen tiedä varmasti, etten niin tekemällä aiheuta enää lisää vahinkoa.
-Sinä teet sen. Tämän enempää vahinkoa ei voi enää edes olla.
Setrakian ymmärsi, että Muinainen oli oikeassa.
Fet puuttui puheeseen Setrakianin selän takaa. "Kyllä ne kerätään talteen - ja säilötään sitten roskapönttöön."
Muinainen katsoi hetken Setrakianin ohitse, kohti tuholaishävittäjää.

-Minun on pakko myöntää, että saatoin hieman nauraa ääneen tuossa kohtaa.